UUTISET

Punamustat jälleen selvästi Vantaan ykkösiä

26.5.2018

PK-35 Vantaa vei nimiinsä myös sarjakauden toisen Vantaan paikallisottelun. Ensimmäisen kohtaamisen tavoin ottelu eteni jälleen alusta lähtien Punamustien komennossa ja voittoon tarvittavat maalit syntyivät jo pelin aikaisessa vaiheessa.

Vieraat aloittivat aurinkoisella Tikkurilan tekonurmella vahvasti ja veivät pelin painopisteen heti alussa itävantaalaisten puolustusalueelle. Ensimmäinen hyvä maalintekopaikka nähtiin jo neljännellä minuutilla, kun Kaisa Collin vapautti Roosa Bröijerin hienolla jatkolla. Bröijer pääsi nokikkain TiPSin maalia vartioineen Riina Isokäännän kanssa, mutta laukoi niukasti taka-alakulman ohi.

Punamustien paine tuotti kuitenkin jatkuvasti hyviä maalipaikkoja. Viidentoista minuutin jälkeen ne tuottivat myös tulosta, kun Ashley Riefner pääsi murtautumaan oikealta laidalta rangaistusalueelle. Lopulta Riefner tarjoili matalan syötön maalin edustalle ja Collin pääsi siirtämään pallon läheltä tyhjään maaliin.

Vieraat lisäsivät johtoaan seitsemän minuuttia myöhemmin. Iina Salmi tarjoili hienon syötön hyvän pystyjuoksun tehneelle Heidi Kollaselle. Tikkurilalaispuolustaja ja Isokääntä pääsivät häiritsemään ensimmäistä laukausyritystä, mutta toisella yrityksellään Kollasella oli lopulta helppo työ siirtää peliväline tolppien väliin.

Punamustilla oli avausjaksolla vielä muutama tilaisuus lisätä johtoaan, mutta kolmas osuma antoi vielä odottaa itseään. TiPSille sen sijaan avautui juuri ennen taukoa hyvä vastahyökkäys, mutta keskuspuolustajana pelannut Tia-Maria Jaakonsaari ehti katkaisemaan syötön liukumalla. TiPS ei lopulta päässyt avausjaksolla kertaakaan yrittämään maalintekoa, joten tauolle lähdettiin 0-2-vierasjohdossa.

PK-35 Vantaa jatkoi painostamistaan tauon jälkeen ja aloitti toisen jakson väkevästi. Vieraat siirtyivät 49. peliminuutilla jo 0-3-johtoon Bröijerin näyttävällä soolomaalilla. Bröijer ohitti useamman vihreäpaidan ja sijoitti lopulta läpi päästyään pallon maltilla takakulmaan.

Vieraiden neljäs osuma syntyi heti seuraavasta hyökkäyksestä. Edellisen maalin itse viimeistellyt Bröijer tarjoili tällä kertaa syötön noin 20 metriin ja Sanna Saarinen laukoi pallon suoraan syötöstä takakulmaan.

Neljän maalin takaa-ajoasemaan jäätyään myös TiPS pääsi muutamaan otteeseen vaarallisiin vastaiskuihin. Kotijoukkueen hyökkääjä Jenna Topra karkasi tunnin pelin kohdalla jopa läpiajoon, mutta Yhdysvalloista Punamustien maalille palannut Henriikka Mäkelä veti tilanteessa pidemmän korren. Läpiajotilanteen lisäksi TiPS osui toisella jaksolla kaukolaukauksella ylärimaan, mutta sen lähemmäksi maalintekoa itävantaalaiset eivät päässeet.

Punamustilla oli viimeisen puolen tunnin aikana useita mahdollisuuksia kaunistella loppulukemia. Muun muassa Bröijer, Collin ja vaihdosta kentälle tullut Mette Barck pääsivät yrittämään vieraiden viidettä täysosumaa, mutta palloa ei saatu enää maaliin asti. Kauden toinen Vantaan paikallisottelu päättyi siis Punamustien selvänumeroiseen 0-4-voittoon.

Vahva peliesitys

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan paikallispelin voittolukemat kuvaavat hyvin kenttätapahtumia. Vierasjoukkue oli Tikkurilassa alusta loppuun muutaman askeleen edellä.

– Onnistuimme taktiikassamme hyvin. Pystyimme kierrättämään ja pitämään palloa, minkä myötä pallonhallinta oli koko pelin ajan selkeästi meillä. Pelasimme pitkiä hyökkäyksiä ja onnistuimme juoksuttamaan TiPSiä, Väisänen totesi.

– Olimme tänään kentällä selvästi vahvempi osapuoli sekä pallollisessa pelaamisessa että kaksinkamppailuissa. Kokonaisuudessaan pelasimme aika vahvan pelin. Teimme neljä maalia, mutta meillä oli saumat tehdä niitä vielä useita lisää. Edellisin peleihin nähden meillä oli selkeästi kovaa halua maalintekoon.

Hyökkäyspään onnistumisten lisäksi PK-35 Vantaa onnistui Väisäsen mielestä myös puolustuspelissään. TiPSille avautui muutamia orastavan vaarallisia vastahyökkäyksiä, mutta vieraat onnistuivat hyvin selvittämään tilanteet.

– Muutaman virheen jälkeen jouduimme juoksemaan omaa maalia kohti, mutta pääsääntöisesti onnistuimme hyvin. Lisäksi TiPSin ensimmäisen jakson kaikki hyökkäysyritykset pysähtyivät puolustukseemme.

Paikallisotteluvoitto päätti Punamustien neljän ottelun voitottoman putken. Väisäsen mukaan kolme pistettä olivat tärkeitä sekä henkisesti että sarjatilanteen kannalta.

– Neljän voitottoman pelin jälkeen tämä oli äärettömän tärkeä voitto, joka pitää meidät mukana kärjen tahdissa. Kolme pistettä olivat myös henkisesti tärkeitä. Lisäksi meille tuli tänään paljon onnistumisia. Oli tosi tärkeää, että Kaisa ja ”Heku” pääsivät tekemään taas maalin. Roosa ja Sanna sen sijaan tekivät kauden avausmaalinsa. Ne ovat tärkeitä maaleja tulevaisuutta ajatellen, Väisänen sanoi.

– Lisäksi ”Rief” pelasi laidalla tosi vahvan pelin. Hän teki paljon juoksuja linjan taakse ja pääsi myös etenemään rangaistusalueelle. Saimme sen myötä hyviä tilanteita maalille.

Yhdysvalloista kotimaahansa palannut Henriikka Mäkelä pelasi lauantaina kauden ensimmäisen ottelunsa PK-35 Vantaan paidassa. Mäkelä esitti heti aiemmilta kausilta tuttuja varmoja otteita ja piti maalinsa puhtaana.

– ”Hemppa” palasi tolppien väliin ja osoitti jälleen tasonsa. Hän pelasi rauhallisesti alhaalla, pystyi avaamaan peliä jalalla hyvin ja otti yhden läpiajon kiinni. Oli tärkeää, että meille ei mennyt tänään yhtään omiin.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat ensi viikon torstaina 31.5. jälleen paikallispelin merkeissä. Silloin PK-35 Vantaa saa vieraakseen FC Hongan.

 

TiPS – PK-35 Vantaa 0-4 (0-2)

15´ 0-1 Kaisa Collin

22´ 0-2 Heidi Kollanen

49´ 0-3 Roosa Bröijer

51´ 0-4 Sanna Saarinen

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Iina Salmi

8 Vilma Väisänen (78´ Mette Barck)

10 Kaisa Collin

11 Heidi Kollanen

12 Henriikka Mäkelä

13 Sanna Saarinen (85´ Elli-Noora Kainulainen)

21 Tia-Maria Jaakonsaari (61´ Roosa Toivanen)

25 Ashley Riefner

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

1 Emma Immonen

14 Elina Salmi

17 Mette Barck

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

24 Elli-Noora Kainulainen

26 Roosa Toivanen

 

PK-35 TV: Roosa Bröijerin ja Vilma Väisäsen mietteet voitokkaasta paikallispelistä

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot