Punamustien muiden pelaajien valmistautuessa viikonlopun liigapeliin maalivahti Emma Immonen pelaa tänään paikasta EM-loppuottelussa. Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa upeaa EM-lopputurnausta ja on edennyt jo neljän parhaan joukkoon.
Suomen kisaurakka alkoi niukalla loppuhetkien tappiolla Saksalle, mutta toisessa ottelussaan sinivalkoiset kaatoivat emäntämaa Liettuan selvin lukemin 4-0. Lohkovaiheen päätöspelissä Suomelta vaadittiin voittoa, joka myös irtosi Hollannin kaaduttua maalein 2-1.
Liettua-voitossa Suomen maalia vartioineen Immosen mukaan EM-kisaurakka on sujunut hyvin niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Muutaman viikon mittaisen turnauksen aikana on tärkeää pitää mieli virkeänä.
– Reissu on sujunut hyvin ja vaivattomasti. Lohkovaiheen jälkeen vaihdoimme hotellia, mikä virkisti taas hieman mieltä. Turnaus on niin pitkä, että oli kiva päästä tässä välissä vähän uusiin maisemiin, Immonen kertoo.
– Joukkueena olemme käyttäneet ajan harjoituskentällä tehokkaasti ja edenneet ottelu kerrallaan. Se on varmasti suurin syy siihen, miksi olemme edenneet näin pitkälle.
Perjantai-illan välierässä Suomi kohtaa Espanjan. Loppuottelupaikan lisäksi panoksena on myös paikka marraskuun MM-lopputurnauksessa, johon selviävät EM-kisojen kolme parasta joukkuetta. Loppuotteluun selvinneet joukkueet etenevät suoraan MM-kisoihin ja välierien häviäjät ratkaisevat vielä kolmannen kisalipun kohtalon keskinäisessä ottelussa.
– Välierästä tulee varmasti todella kova taistelu. Molemmat joukkueet haluavat finaaliin ja varmistaa samalla paikan MM-kisoihin ennen viimeistä ottelua. Minulla on täysi luotto joukkueeseemme ja olemme nyt hyvässä vireessä. Saimme Hollanti-voiton myötä taas lisäbuustia tekemiseemme ja samalla myös nälkä kasvoi, Immonen totesi.
U17 EM-kisojen välierä Suomi – Espanja pelataan tänään klo 19.00 Liettuan Marijampolessa.