PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltapäivänä kaksijakoisen vierasottelun Kuopiossa. Vieraat nousivat Pallokissoja vastaan tappioasemasta johtoon, mutta täysi pistepotti lipesi Punamustien käsistä vielä ottelun lisäajalla.
Ottelu pelattiin loistavissa olosuhteisella auringon hellimällä Kuopion keskuskentällä, mutta kentän puolella tapahtumat jäivät vielä avausjaksolla vähiin. Vieraat hallitsivat palloa, kun taas kotijoukkue keskittyi puolustamiseen ja vastaiskujen odottamiseen. Heti pelin alussa Pallokissoille avautui kulmapotkun jälkitilanteesta kuitenkin hyvä tilaisuus maalintekoon, mutta Punamustien maalilla debytoinut Juliane Fuchs torjui läheltä tulleen laukauksen.
Punamustien avausjakson paras maalipaikka nähtiin vajaat kymmenen minuuttia ennen taukovihellystä, kun Iina Salmi vapautti näyttävällä läpisyötöllä Heidi Kollasen läpiajoon. Kollanen pääsi jo kiertämään maalivahdin, mutta peliväline karkasi hyökkääjältä juuri ratkaisevalla hetkellä.
Heti seuraavasta hyökkäyksestä kuopiolaisille avautui läpiajotilanne, mutta Fuchs selvitti tilanteen hyvällä vastaantulollaan. Pallokissat onnistui kuitenkin pelaamaan pallon heti takaisin ylös ja kuopiolaispelaaja jatkoi pelivälineen päällään rangaistusalueelle. Lopulta Ella Vanhanen pääsi tuikkaamaan pallon läheltä Fuchsin ohi maaliin. Tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen 1-0-johtolukemissa.
Tauon jälkeen PK-35 Vantaa otti yhä vahvemman otteen kenttätapahtumista ja vei pelin painopisteen tiukasti savolaisten kenttäpuoliskolle. Pallokissat joutui vetäytymään alas puolustamaan ja hyökkäyksiin pääseminen tuotti kotijoukkueelle suuria vaikeuksia.
Kasvava paine alkoi tuottaa Punamustille yhä enemmän maalipaikkoja. Iina Salmen ensimmäiset laukaukset eivät vielä tuottaneet tulosta, mutta vieraiden tasoitusosuma syntyi vihdoin tunnin pelin jälkeen. Vilma Väisänen antoi puolustuksesta hyvän pystysyötön ja Salmi pääsi karkaamaan keskeltä. Salmi päätti näyttävän suoraviivaisen hyökkäyksen nostamalla pallon tyylikkäästi takayläkulmaan.
Tasoitusmaali antoi vierasjoukkueelle yhä enemmän virtaa. Lisäksi vaihdosta kentälle tulleet Elli-Noora Kainulainen ja Mette Barck esittivät pirteitä otteita Punamustien oikealla laidalla. Molemmat onnistuivat alustamaan hyvän maalipaikan, mutta palloa ei kyetty toimittamaan maaliin asti. Myös Kollanen pääsi Bröijerin hienon läpisyötön päätteeksi hyvään tilanteeseen ja onnistui ohittamaan puolustajan, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Pallokissojen maalivahtia Nea Laitista.
PK-35 Vantaa siirtyi johtoon ottelun 87. peliminuutilla. Kaisa Collin antoi hyvän keskityksen maalille Kollaselle, joka ei kuitenkaan päässyt puolustajien estellessä kunnolla puskemaan. Irtopallo jäi pomppimaan maalin edustalle ja lopulta taustalta tilanteeseen noussut Tia-Maria Jaakonsaari laukoi pallon läheltä maaliin.
Ottelu sai kuitenkin vielä lisäajan viimeisellä minuutilla Punamustien kannalta katkeran päätöksen. Vierasjoukkueen puolustus menetti pallon rangaistusalueella ja Pallokissat pääsi pallonriiston jälkeen syöttämään maalin edustalle. Syöttö tavoitti lopulta Paula Auvisen, joka siirsi pallon lähietäisyydeltä maaliin. Tuomari vihelsi ottelun välittömästi päättyneeksi, joten PK-35 Vantaa joutui 2-2-tasapelin myötä kotimatkalle vain yhden sarjapisteen kanssa.
Kaksijakoinen ottelu
Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mielestä vierailla oli avausjaksolla pieniä käynnistymisvaikeuksia. PK-35 Vantaa hallitsi palloa, mutta otteissa oli vielä hieman huolimattomuutta.
– Ensimmäinen jakso ei missään tapauksessa ollut parasta peliämme. Vaikka peli oli meillä siinäkin ihan hyvin kontrollissa, annoimme vähän liikaa harhasyöttöjä. Sen myötä jouduimme juoksemaan välillä lujaa myös omaa maalia kohti, kun vastustaja pääsi laittamaan vaarallisia palloja ylös. Yhdestä sellaisesta he tekivät lopulta maalinkin, kun meille sattui pieni merkkausvirhe, Väisänen totesi.
Talvella joukkueen mukaan tullut saksalaismaalivahti Juliane Fuchs pelasi lauantaina ensimmäisen Naisten Liigan ottelunsa ja kunnostautui etenkin savolaisten pystysyöttöjen katkaisemisessa.
– Juliane tuli pari kertaa hyvin vastaan maaliltaan ja pystyi hoitamaan sillä tavoin muutaman tilanteen.
Tauon jälkeen PK-35 Vantaa löysi pelaamiseensa uuden vaihteen ja käänsi 1-0-tappioaseman 1-2-johdoksi. Väisäsen mukaan vieraat pelasivat ottelun viimeistä tilannetta lukuun ottamatta mallikkaan toisen jakson.
– Toinen jakso oli meiltä selkeästi parempi. Päätimme tauolla kopissa, että lähdemme pelaamaan hieman eri tavalla ja olemme rohkeita. Pallokissat ei oikeastaan toisella jaksolla päässyt lainkaan hyökkäämään ennen loppuhetkien tilanteita, Väisänen sanoi.
– Nousimme tappioasemasta johtoon ja meillä oli muitakin paikkoja, joten se oli meiltä hyvä puoliaika Pallokissojen loppuhetkien harmilliseen tasoitusmaaliin asti.
Väisänen myönsi menetetyn johtoaseman ja 2-2-tasapelin olevan Punamustille valtava pettymys. Samalla hän kuitenkin suuntasi katseita jo tuleviin koitoksiin.
– Lopputulos harmittaa tietysti hirveästi, mutta emme voi jäädä murehtimaan sitä. Käymme tämän pelin vielä pelaajien kanssa läpi ja lähdemme valmistautumaan seuraavaan otteluun.
Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat viikon päästä lauantaina 19.5. kotiottelulla Åland Unitedia vastaan.
Pallokissat – PK-35 Vantaa 2-2 (1-0)
38´ 1-0 Ella Vanhanen
61´ 1-1 Iina Salmi
87´ 1-2 Tia-Maria Jaakonsaari
90+3´ 2-2 Paula Auvinen
Avauskokoonpano:
3 Tiia Peltonen
6 Mimmi Nurmela
7 Iina Salmi
8 Vilma Väisänen (72´ Tia-Maria Jaakonsaari)
10 Kaisa Collin
11 Heidi Kollanen
14 Elina Salmi (65´ Mette Barck)
25 Ashley Riefner (45´ Elli-Noora Kainulainen)
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer
30 Juliane Fuchs
Vaihtopelaajat:
4 Filippa Kilponen
17 Mette Barck
19 Ronja Ikonen
21 Tia-Maria Jaakonsaari
24 Elli-Noora Kainulainen
PK-35 TV: Päävalmentaja Jari Väisäsen kommentit Pallokissat-tasapelistä