UUTISET

Punamustien kolmikko Kyproksella

6.3.2018

Maaliskuun lopussa alkavaan Naisten Liigaan valmistaudutaan Suomessa talvisissa olosuhteissa, mutta kolme Punamustien pelaajaa on viettänyt jo reilun viikon naisten A-maajoukkueen mukana Kyproksella. Koko PK-35 Vantaan kolmikko on saanut vastuuta Cyprus Cupin otteluissa.

Suomi aloitti Cyprus Cupin tappioilla Walesia ja Sveitsiä vastaan. Joukkueen maalitilit aukesivat vihdoin kolmannessa ottelussa, kun Suomi pelasi 2-2-tasapelin Italian kanssa. Suomen turnaus päättyy huomenna pelattavaan sijoitusotteluun Unkaria vastaan.

Punamustien Kaisa Collin on päässyt tositoimiin turnauksen ensimmäisessä ja kolmannessa ottelussa. Tiia Peltonen oli Sveitsiä vastaan avauskokoonpanossa ja Mimmi Nurmela pääsi vaihdosta kentälle Italia-ottelun toisella jaksolla.

– Tulokset eivät ole olleet ihan toivotunlaisia, mutta pelit ovat olleet tasaisia. Oli kiva päästä Italiaa vastaan pelaamaan. Muutenkin leiri on sujunut ihan mukavasti, Nurmela kertoo.

– Tämä on ollut pitkä leiri, mutta olen nyt päässyt vähän paremmin joukkueeseen mukaan, Peltonen sanoo.

Collinin mukaan puolentoista viikon ja neljän ottelun mittainen leirimatka palvelee hyvin Suomen valmistautumista huhtikuussa jatkuviin MM-karsintaotteluihin.

– On ollut kiva päästä hetkeksi pois Suomesta ja pelata tämän joukkueen kanssa näin monta peliä. Näiden myötä saamme hyvän valmistautumisen karsintapeleihin. On tietysti harmi, että voittoja ei ole vielä tullut, mutta tulokset eivät kerro peleistä koko totuutta, Collin tuumii.

Etenkin Peltosella Cyprus Cup on ollut erityinen, sillä hän teki perjantaina Sveitsiä vastaan ensiesiintymisensä A-maajoukkueessa. Leiriryhmissä hän on ollut mukana jo aikaisemmin, mutta perjantaina Peltonen sai avauskokoonpanopaikkansa myötä tililleen myös ensimmäisen pelatun A-maaottelun.

– Pelistä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Ensimmäinen puoliaika meni aika hyvin koko joukkueelta, mutta toisella jaksolla pelimme vähän katosi. Se oli kuitenkin ensimmäinen pelini A-maajoukkueessa, joten voin olla ihan tyytyväinen. Oli kiva nähdä, miten pärjään näissä peleissä ja missä asioissa on vielä parannettavaa, Peltonen arvioi.

Punamustien kolmikolla on edessään vielä yksi ottelu Kyproksella, kun Suomi kohtaa keskiviikon sijoitusottelussa Unkarin. Viikonloppuna matka jatkuu jo Ruotsiin, kun PK-35 Vantaa matkustaa AIK:n vieraaksi Solnaan.

 

PK-35 Vantaan kausikortit tulevalla kaudelle ovat myynnissä. Kausikortin hinta on aikuisille 50 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 25 euroa. Kausikortteja voi tilata sähköpostitse osoitteesta info@pk35vantaa.fi.

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot