Suomen Cupin välierä tiistaina Myyrmäessä
PK-35 Vantaa pelaa tiistai-iltana Suomen Cupin loppuottelupaikasta. Vaikka panokset ovat vaihtuneet, vastustaja on jälleen sama, kun FC Honka saapuu toistamiseen Punamustien vieraaksi. Välieräottelu pelataan tiistaina 20.8. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.
PK-35 Vantaa aloitti tämän kauden Suomen Cupin viidenneltä kierrokselta, joten se on pelannut tähän mennessä kaksi cup-ottelua. Ensimmäisessä ottelussa kaatui HJK:n T18-joukkue Töölössä lukemin 0–4 ja elokuun alussa Kakkosesta pelaava NJS Klaukkalassa maalein 2–4. Punamustien pelaajista Ella Koivu ja Hilla Romppanen ovat onnistuneet cup-otteluissa kahdesti maalinteossa.
FC Honka sen sijaan on ahkeroinut Suomen Cupissa jo neljä ottelua, sillä joukkue aloitti jo kolmannelta kierrokselta. Espoolaiset kaatoivat ensin Kakkosessa pelaavan Pallokerho-35:n kakkosjoukkueen lukemin 0–5 ja seuraavaksi niin ikään Kakkosta tahkoavan Puotinkylän Valtin maalein 0–7. Viidennellä kierroksella FC Honka aseteltiin pelaamaan omaa T18-joukkuettaan vastaan, jonka liigaryhmä kellisti lukemin 0–4.
Puolivälierässä FC Honka kaatoi kotonaan Tapiolassa JyPKin maalein 2–0. Osumista ensimmäinen kirjattiin omaksi maaliksi ja toiseksi vastasi Ilona Walta. Espoolaisten omaan verkkoon sen sijaan ei ole tehty Suomen Cupissa vielä maaliakaan.
Välierään otettiin alkulämpöjä jo perjantai-iltana, kun samat joukkueet kohtasivat sarjapelin merkeissä Myyrmäessä. PK-35 Vantaa oli kotikentällään vahva, onnistui kontrolloimaan ottelua ja vei lopulta pisteet Roosa Toivasen osumalla lukemin 1–0.
Punamustien kokoonpanosta puuttuvat välierässä varmuudella Aada Lesch ja HJK:sta lainalle saapunut Veera Hellman, joka ei ole edustuskelpoinen Suomen Cupissa. Liigapeleissä pelikieltoaan kärsivä Netta Koso sen sijaan on cupin puolella käytettävissä. FC Hongan puolelta perjantaina pelikieltoaan kärsinyt Eevi Sutela on cup-ottelussa jälleen edustuskelpoinen.
Samoilla eväillä peliin
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen myöntää, että asetelma on hieman poikkeuksellinen, kun samat joukkueet kohtaavat toistamiseen lyhyen ajan sisään. Hänen mukaansa perjantain ottelu tarjosi kuitenkin hyvät lähtökohdat uusintakohtaamiseen.
– Tämä on kuin lähtisimme pelaamaan kolmatta puoliaikaa. Molempien valmistautuminen otteluun on varmasti melko samanlaista. Vastustaja on tuttu ja kumpikin todennäköisesti tietää, miten peliä tullaan pelaamaan, Väisänen sanoo.
– Omassa pelissämme hyvää oli se, miten pystyimme pallolliseen pelaamiseen myös paineen alla. Lisäksi reagoimme hyvin Hongan pitkiin palloihin, jotka onnistuimme pääosin selvittämään. Myös oman rangaistusalueemme puolustaminen oli hyvää, joten se meidän pitää ottaa mukaan myös tähän peliin. Parannettavaa sen sijaan on etenkin kaksinkamppailuissa.
Väisäsen mukaan merkittäviä muutoksia tuskin on luvassa. Oman mausteensa otteluun tuo kuitenkin se, että tiistai-iltana pelataan ratkaisuun asti.
– Lähdemme otteluun pitkälti samoilla eväillä kuin perjantaina. Nyt pelin luonne on toki hieman erilainen, koska meidän pitää varautua siihenkin, että peli voi venyä jatko-otteluun tai jopa rangaistuspotkukilpailuun.
Suomen Cupin välierä PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan tiistaina 20.8. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.
Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 12 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.
Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 15 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 10 euroa.
Myös PK-35 Vantaan kausikortit ovat edelleen myynnissä niin lippukaupassa kuin ottelutapahtuman portilla.