Elma Tolonen Punamustiin
PK-35 Vantaa on solminut pelaajasopimuksen Elma Tolosen kanssa. 17-vuotias hyökkäyspään pelaaja siirtyy Punamustiin Puotinkylän Valtista. Tolosen sopimus kattaa kaudet 2024 ja 2025.
Tolonen on syntyperäinen vantaalainen, joka on aloittanut taipaleensa lajin parissa Tikkurilan Palloseurassa. Sieltä hän siirtyi lopulta seurojen välisten yhteistyösopimusten myötä Valttiin, jota hän ehti edustaa vanhimmissa juniori-ikäluokissa lopulta kolmen kauden ajan.
Viime kaudella Tolonen pelasi Valtin riveissä niin naisten Kakkosta kuin T18-tyttöjen SM-sarjaa. Kakkosessa hän kirjautti tililleen 15 ottelua ja viimeisteli niissä kahdeksan maalia. T18-otteluita hänelle kertyi 16 ottelua ja kolme maalia.
Tolonen on harjoitellut Punamustien mukana joulukuusta lähtien ja esiintynyt edukseen. Hyviä otteita nähtiin myös vuoden ensimmäisessä harjoitusottelussa KTP:tä vastaan, jossa Tolonen esitteli muun muassa syöttötaitoaan käynnistämällä avausmaaliin johtaneen hyökkäyksen näyttävällä läpisyötöllä.
PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Tolonen on tehnyt talven harjoituksissa hyvän vaikutuksen.
– Elma on ollut mukana jo pidemmän aikaa ja osoittanut hyviä otteita. Hän on mennyt jo tässä lyhyessä ajassa todella paljon eteenpäin. Elmalla on tosi hyvä asenne ja vahva halu kehittyä. Hän on tullut tosi rohkeasti mukaan ja pystyy pelaamaan myös fyysisesti, vaikka ei ole isokokoisin pelaaja. Lisäksi Elma kykenee löytämään omia pelaajia hyvillä, oikeankovuisilla syötöillä, Väisänen arvioi.
Tolonen on sopeutunut Punamustien ryhmään hyvin ja odottaa jo innolla uransa ensimmäistä pääsarjakautta.
– Liityn joukkueeseen hyvällä ja odottavaisella mielellä. Tulevan kauden tavoitteenani on kehittyä pelaajana ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa liigajoukkueessa, Tolonen sanoo.