Vantaalaista jalkapalloyhteistyötä
PK-35 Vantaa on tehnyt viime vuosien aikana aktiivista yhteistyötä junioriseurojen kanssa. Päättyvän vuoden aikana junioriyhteistyötä tiivistettiin entisestään. Sen seurauksena myös Myyrmäen stadionin lehtereillä nähtiin kauden aikana useiden vantaalaisseurojen junioreita.
Kaikki Punamustien pelaajatkin ovat ponnistaneet kotimaiselle huipulle eri junioriseuroista, joissa tehdään tärkeää kasvatustyötä. PK-35 Vantaan toiminta keskittyy ainoastaan aikuisten edustusjalkapalloon, mutta seurassa ymmärretään hyvin junioriseurojen merkitys. PK-35 Vantaan tavoitteena onkin yhdistää vantaalaista jalkapallokenttää ja tarjota esikuvia kaupungin junioripelaajille.
Yhteistyö on ollut molemminpuolista. PK-35 Vantaa on kutsunut vantaalaisia ja muita lähialueiden juniorijoukkueita kotiotteluihinsa, minkä lisäksi liigajoukkueen pelaajat ovat jalkautuneet myös juniorien tapahtumiin. Punamustien pelaajat vierailivat menneen kauden aikana Tikkurilan Palloseuran, Koivukylän Palloseuran, Keimolan Kaiun, Itä-Hakkilan Kilvan ja Nurmijärven Jalkapalloseuran tapahtumissa.
Myyrmäen stadionilla pelatuissa liigaotteluissa Punamustia kannustivat kauden aikana KeiKan, PPS:n, TiPSin, KoiPSin, I-HK:n, Sibbo Vargarnan ja Pohjois-Espoon Ponnen juniorit. Lisäksi NJS:n vanhempien juniorien joukkue vieraili syksyllä hakemassa oppia PK-35 Vantaan ottelussa ja pääsi kuuntelemaan päävalmentaja Jari Väisäsen alustusta kamppailuun.
Yhteydenpidosta juniorijoukkueisiin vastasivat entiset Punamustien pelaajat Velma Oikarinen ja Sanni Franssi. Nykyään espanjalaista Real Sociedadia edustava Helmari-hyökkääjä Franssi hoiti tehtävää asuinpaikastaan johtuen etänä.
– Olemme tänä vuonna tavoittaneet useita joukkueita monesta eri seurasta ja saaneet kiitettävän määrän junioreita katsomoon sekä pallotytöiksi tai kentällesaatajiksi kotiotteluihimme. Uskon, että yhteistyö on ollut kaikille osapuolille hyvin antoisaa, sillä me olemme saaneet äänekkäitä kannustajia katsomoon ja juniorit puolestaan mukavia elämyksiä, Oikarinen sanoo.
PK-35 Vantaan monivuotisen luottopelaajan Roosa Toivasen mukaan esikuvilla on tärkeä rooli. Hänen mukaansa pelaajat arvostavat katsomosta kuuluvaa kannustusta.
– Mielestäni on tärkeää, että nuoret ovat päässeet katsomaan pelejämme. He pääsevät kannustamaan ja samalla ehkä oppimaankin jotain. Muistan yhä itse, kun pääsin nuorena tapaamaan idoleita. Se toi paljon motivaatiota myös omaan tekemiseen, Toivanen kertoo.
– Joukkueellemme ja itselleni on tärkeää kuulla kannustusta kentälle. Se auttaa meitä jaksamaan viimeisetkin minuutit. Ja vaikka pelit päättyvät joskus tappioonkin, nuorten fanien kanssa keskustelua tuo aina hymyn huulille.