UUTISET

Viivi Moilanen PK-35 Vantaan riveihin

7.12.2023

Viivi Moilanen PK-35 Vantaan riveihin

PK-35 Vantaa on solminut pelaajasopimuksen hyökkääjä Viivi Moilasen kanssa. FC Lahdesta Punamustiin siirtyvän Moilasen sopimus kattaa kaudet 2024 ja 2025.

19-vuotias Moilanen otti ensiaskeleensa jalkapallon parissa kotipaikkakunnallaan Orimattilan Pedoissa. Siellä hän pelasi poikien kanssa, kunnes siirtyi naapurikaupunki Lahteen ja FC Kuusysin riveihin. Moilanen kävi läpi FC Kuusysin juniori-ikäluokat T18-joukkueeseen. Sen jälkeen vuorossa oli muutto Helsinkiin, kun Moilanen suuntasi opiskelemaan Mäkelänrinteen urheilulukioon. Samalla hän pelasi kaudet 2021 ja 2022 urheilulukion joukkueen HFA Märskyn riveissä.

Kaudeksi 2023 Moilanen palasi Lahteen ja pääsi pelaamaan uransa ensimmäisiä aikuisten pelejä. Hän pelasi päättyneellä kaudella FC Lahden riveissä yhteensä 18 Ykkösen ottelua. Niissä hän onnistui maalinteossa kuudesti ja teki lisäksi esityön neljään osumaan.

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Moilanen sopii joukkueen pelaajaryhmään hyvin. Hyökkääjä on harjoitellut joukkueen mukana ja esiintyi edukseen.

– Viivi menee erittäin päättäväisesti tilanteisiin. Hän antaa kentällä kaikkensa ja pelaa tilanteet viimeiseen asti niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Viivi on monipuolinen hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy murtautumisvaiheessa luoviin ratkaisuihin, kuten antamaan syöttöjä oikeisiin väleihin. Hän on ehdottomasti potentiaalinen pelaaja ryhmäämme, Väisänen kertoo.

Moilanen odottaa innolla uransa ensimmäistä pääsarjakautta.

– Liityn joukkueeseen hyvillä fiiliksillä ja olen valmiina haastamaan itseäni uudessa ympäristössä. Tavoitteenani on saada onnistumisia, kehittyä pelaajana ja päästä pelaamaan Kansallista Liigaa, Moilanen sanoo.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot