Anna Vlasoff jatkaa Punamustissa
PK-35 Vantaa ja Anna Vlasoff ovat solmineet kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Tuleva kausi on puolustajalle viides peräkkäinen ja kaikkiaan seitsemäs Punamustissa.
35-vuotias Vlasoff on todella kokenut liigapelaaja, joka on päässyt pelaamaan korkeimman sarjatason pelejä peräti kolmea eri nimeä kantaneessa sarjassa. Hänen uransa alkuvaiheessa pääsarja kantoi nimeä SM-sarja, vuosina 2007–2019 se tunnettiin Naisten Liigana ja kaudesta 2020 lähtien sitä on pelattu Kansallisen Liigan nimellä.
Juniorivuotensa itävantaalainen Vlasoff pelasi Koivukylän Palloseuran ja Puistolan Urheilijoiden riveissä. Edustusjoukkuetasolle hän nousi lopulta viimeksi mainitun riveissä. PuiU:n ja PK-35 Vantaan lisäksi Vlasoff on edustanut pääsarjassa TiPSiä, HJK:ta ja FC Honkaa.
Viime kaudella Vlasoff pelasi 20 liigaottelussa ja oli niissä 18 kertaa avauskokoonpanossa. Maalinteossa hän onnistui kertaalleen. Yhteensä Vlasoff on pelannut mittavalla urallaan 289 pääsarjaottelussa ja viimeistellyt niissä 21 maalia. Tulevalla kaudella hänellä on siis mahdollisuus rikkoa upea 300 pääsarjaottelun merkkipaalu.
Suomen mestaruutta Vlasoff on päässyt juhlimaan kolmesti. Niistä kaksi ensimmäistä hän voitti PK-35 Vantaan paidassa kausina 2010 ja 2011. Lisäksi hän oli mukana nostamassa Punamustia takaisin pääsarjaan kaudella 2019.
Arvokasta kokemusta
Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Vlasoff on Punamustille tärkeä joukkuepelaaja. Väisänen kiittelee etenkin puolustaja asennoitumista päivittäiseen työntekoon.
– ”Haba” on kokenut liigapelaaja, jollaisia tämä sarja tarvitsee. Hän tuo ryhmään näkemystä pitkältä ajalta, ammattimaisuutta ja hyvää harjoitteluasennetta. Ne ovat olleet Haballa aina kunnossa. Hän heittäytyy peleihin ja harjoituksiin ihailtavasti.
– Hän tuo pelaamiseemme vaihtoehtoja, sillä hän pystyy pelaamaan kummallakin laidalla puolustajana ja tarvittaessa myös ylempänä. Haba on myös arvokas joukkuepelaaja, joka ajattelee aina joukkueen etua. Lisäksi hän tuo omalla persoonallaan iloa joukkueen arkeen.
Vlasoff jatkaa Myyrmäessä hyvillä mielin. Hän odottaa jo malttamattomana harjoituskentälle pääsemistä.
– On kiva jatkaa samassa joukkueessa tuttujen valmentajien ja pelaajien kanssa. Toki mukaan on tullut myös uusia pelaajia ja odotan jo heihin tutustumista. Ylipäänsä odotan innolla, että pääsen taas joukkueen mukaan treenaamaan ja pelaamaan, Vlasoff sanoo.
– Oma henkilökohtainen tavoitteeni on pysyä ehjänä koko kauden ajan ja auttaa joukkuetta voittamaan pelejä. Haluan nostaa omaa tasoani ja parantaa jälleen pelaamistani viime kaudesta.