Kiitos Velma!

Yhden Punamustien seuraikonin ura päättyy tähän kauteen. Vuosikymmenen ajan PK-35 Vantaata edustanut maalivahti Velma Oikarinen päättää menestyksekkään aktiiviuransa. 27-vuotias Oikarinen vietti koko aikuisuransa Punamustien paidassa.

Oikarinen on syntyperäinen vantaalainen, joka edusti juniorivuosinaan TiPSiä, KoiPSia ja VJS:ää. PK-35 Vantaan liigaryhmään hän nousi jo 17-vuotiaana kaudella 2012. Liigadebyyttinsä hän teki kaudella 2014, mistä lähtien hän on kantanut säännöllisesti vastuuta.

Oikarinen pelasi urallaan yhteensä 71 liigaottelua. Hän on kaikki kilpailut huomioiden eniten otteluita PK-35 Vantaan paidassa pelannut maalivahti. Oikarinen saavutti menestyksekkäällä urallaan yhteensä viisi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen Cupin mestaruuden. Kaudella 2019 hän oli tärkeässä roolissa auttamassa Punamustia takaisin pääsarjaan.

– Fiilis on tietysti haikea, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu oikealta ratkaisulta ja oikealta ajankohdalta. Toivottavasti voin vielä joskus pelata jalkapalloa jossain muodossa, mutta ainakin pääsarjaura oli varmasti tässä. Nyt tuntuu hyvältä asettaa muita tavoitteita, jotka eivät liity jalkapalloon, Oikarinen sanoo.

– Kymmenen vuotta tällä tasolla on pitkä aika, ja olen jo saavuttanut omat tavoitteeni. Etenkin viime vuodet ovat olleet raskaita, kun loukkaantumisia on ollut paljon. Myös päävammat ja raskas toipuminen niistä ovat isoja syitä päätöksen taustalla.

Menestyksekkään uran kohokohtiin lukeutuvat etenkin suuret voitot ja mestaruudet. Kaikista antoisimpana Oikarinen on kuitenkin pitänyt jokapäiväistä työntekoa, joka on tuntunut aina mielekkäältä.

– Suomen mestaruudet ovat tietysti konkreettisia asioita ja myös Mestarien liigan pelit ovat jääneet mieleen. Erityisen kivoja ovat olleet esimerkiksi rangaistuspotkukilpailuun menneet Suomen Cupin pelit, joissa olen pystynyt tekemään torjuntoina. Ne olivat henkilökohtaisia suorituksia, joilla oli samalla suuri merkitys lopputulokseen. 2016 torjuin kolme pilkkua Suomen Cupin välierässä TPS:ää vastaan. Se oli mieleenpainuva hetki, Oikarinen muistelee.

– Vaikka saavutukset ja mestaruudet ovat olleet kohokohtia, ennen kaikkea kokonaisuus on ollut kivaa. Ei tätä olisi jaksanut tehdä, jos päivittäinen tekeminen ei olisi hauskaa. Erityiset pelit ja mestaruudet ovat tulleet sitten palkintoina siitä päivittäisestä työstä.

Oikarinen jakaa kiitoksia kaikille, jotka ovat olleet mukana hänen aktiiviuransa eri vaiheissa.

– Vanhemmat ovat aina tukeneet pelaamistani. Nuorempana he kuskasivat treeneihin ja peleihin, ja isä valmensikin. Äiti laittoi ruokaa ja pesi pyykkiä. Kun on tullut loukkaantumisia, he ovat aina olleet tukena, Oikarinen kiittelee.

– Isot kiitokset kaikille niille pelikavereille, joiden kanssa olen saanut pelata. Ilman heitä tämä ei olisi ollut yhtä mukavaa. Kiitos myös valmentajille, joista Jokke ja Väikkä ovat valmentaneet minua 14–15-vuotiaasta lähtien, aina sieltä VJS:n B-tytöistä asti. Iso kiitos myös kaikille muille toimijoille, jotka ovat olleet mukana. Kaikki ovat olleet tärkeitä, ja yhteisössä on ollut tosi mukava fiilis.

Maalivahtina Oikarinen on tehnyt erityisen läheistä yhteistyötä maalivahtivalmentaja Jouni Puttosen kanssa. Kaksikon yhteinen matka on ollut huippujalkapallossa poikkeuksellisen pitkä.

– Koen olleeni etuoikeutettu siinä, että minulla on ollut koko futisurani ajan maalivahtivalmentaja paikalla jokaisessa treenissä. Jokke on tehnyt isoa työtä ja jaksanut olla paikalla joka päivä kaikki nämä vuodet. Hänellä on varmasti ollut isoin rooli siinä, miten hyväksi maalivahdiksi kehityin.

Vaikka peliura päättyy, ei Oikarinen ole jättämässä Punamustia. Hän tulee olemaan jatkossakin tuttu näky katsomossa ja haluaa auttaa seuraa nyt uusissa rooleissa.

– Olen ollut mukana niin pitkään, että en varmasti jätä seuraa. Täällä on paljon kavereitakin, joten varmasti tulen olemaan jollain tavalla mukana. Aika näyttää, millaisessa roolissa.

Lauantaina Oikarinen esiintyy vielä viimeisen kerran Myyrmäen kotiyleisön edessä. Kentän puolella häntä ei valitettavasti nähdä, mutta Oikarinen pääsee kiittämään yleisöä ennen ottelun alkua.

Kiitos Velma!