UUTISET

Punamustat voitolla kesätauolle

18.6.2022

Punamustat voitolla kesätauolle

PK-35 Vantaa otti perjantaina toisen peräkkäisen voittonsa ja pääsee sen myötä mukavissa tunnelmissa kuukauden mittaiselle kesätauolle. FC Honka tarjosi Myyrmäessä tiukan vastuksen, mutta hyökkäystehot käänsivät ottelun lopulta Punamustien eduksi lukemin 3-2.

Kauniissa kesäillassa pelattu ottelu sai todella räväkän alun, kun pallo oli maalissa vain 24 sekunnin pelin jälkeen. Anna Vlasoff pääsi riistämään pallon, joka pelattiin muutamalla syötöllä Reetta Suomelalle vasemmalle laidalle. Suomela pääsi tarjoilemaan päätyrajan tuntumasta kovan matalan syötön maalin edustalle ja Wilma Forsblom ohjasi pallon takatolpalta maaliviivan yli. Osuma oli kesäkuussa hurjan maalivireen löytäneelle Forsblomille kauden kuudes.

Punamustien salama-alun jälkeen vierailija FC Honka oli kuitenkin kentällä aktiivisempi ja aggressiivisempi joukkue. Vieraat voittivat paljon kaksinkamppailuja ja irtopalloja, mikä johti useampaan hyvään vastahyökkäystilanteeseen. Molemmilla joukkueilla oli myös omat pallonhallintajaksonsa, mutta aivan huippupaikat olivat vähissä.

Espoolaiset nousivat kuitenkin tasoihin 23. peliminuutilla. Milla Punsar riisti pallon keskialueella ja lähti pitkään kuljetukseen. Lopulta hän tarjoili pallon vasemmalta laidalta mukaan nousseelle Aino Vuoriselle, joka eteni rangaistusalueen rajalle ja laukoi. Laukaus kolahti tolppaan, mutta Punsar ehti ensimmäisenä irtopalloon ja siirsi sen tyhjään maaliin.

Osumien lisäksi maalipaikat olivat vähissä, mutta juuri ennen taukoa niitä nähtiin useampi peräkkäin. Ensin Punamustien Netta Koso haki ratkaisua noin 25 metristä, mutta laukaus painui hieman maalin ohi. Toisessa päässä Saara Lappalainen pääsi laukomaan rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta Irea Virtanen Espejo nappasi pallon lennokkaalla heittäytymisellä. Avausjakson viimeinen tilanne avautui Roosa Bröijerille, joka laukoi rangaistusalueen kulmalta niukasti takayläkulman ohi. Tauolle lähdettiin siis tasalukemissa 1-1.

Kotijoukkue oli pakotettu tekemään heti tauolla kaksi vaihtoa. Irea Virtanen Espejo ja Eerika Appelqvist tulivat varotoimenpiteinä pois kentältä ja tilalle astelivat Velma Oikarinen ja Tia Painilainen.

PK-35 Vantaa aloitti toisen jakson yhtä terävästi kuin ensimmäisen. Kotijoukkue pääsi riistämään pallon nopeasti takaisin FC Hongan puolustusalueella ja lopulta Koso tarjoili hyvän noston rangaistusalueelle. Peliväline jäi Forsblomille, joka jatkoi sen viereensä Bröijerille. Keskikenttäpelaaja ei aikaillut vaan laukoi pallon maalivahdin jalan vierestä verkon perukoille. Toinen jakso ehti vanhentua vain 50 sekuntia, kun PK-35 Vantaa siirtyi 2-1-johtoon.

Vaikka aloitus oli jälleen terävä, oli pelin kuva toisella jaksolla täysin erilainen. Kotijoukkue oli tehnyt tauolla pelaamiseensa muutamia muutoksia, jotka näkyivät nopeasti kentällä. PK-35 Vantaa pelasi avausjaksoa suoraviivaisemmin, vältti turhia riskejä ja otti kenttätapahtumat hyvin kontrolliinsa. Myös peliväline pysyi nyt tiukemmin Punamustien hallussa.

FC Honka osoitti kuitenkin sitkeyttään ja nousi toistamiseen tasoihin nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Punsar vapautti Lappalaisen, joka pääsi kääntymään ja tarjoili poikittaissyötön rangaistusalueen rajalle. Syöttö tavoitti hyvin tilanteeseen nousseen Inka Kaivolan, joka laukoi pallon takakulmaan tasoittaen lukemiksi 2-2.

Sitkeyttään osoitti kuitenkin myös kotijoukkue, joka nousi vielä kerran johtoon. Karoliina Autio piti hyvin suojaten pelivälineen omalla joukkueellaan ja Forsblom pääsi kuljettamaan kohti päätyä. Lopulta hän tarjoili matalan syötön etutolpalle ja vaihdosta kentälle tullut Elina Mankki ohjasi pallon taidokkaasti aivan takatolpan juureen. Osuma oli Mankille kauden kolmas.

Tällä kertaa PK-35 Vantaa ei enää johtoasemastaan luopunut. Kotijoukkue pelasi ottelun lopun järkevästi ja hyydytti espoolaisten kiriaikeet. FC Honka sai vielä yhden hyvän vastahyökkäyksen, mutta Aino Martikainen ehti peittämään Punsarin laukauksen. Punamustien johto kesti loppuun asti, joten pisteet jäivät Myyrmäkeen lukemin 3-2. Voiton myötä PK-35 Vantaa lähtee kesätauolle sarjataulukon toiselta sijalta.

Toinen jakso käänsi pelin Punamustille

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli tyytyväinen tärkeään voittoon, mutta etenkään ottelun ensimmäinen puolisko ei sujunut suunnitelmien mukaan. Väisänen myönsi, että FC Honka oli avausjaksolla terävämpi ja aggressiivisempi.

 – Aina kun tekee aikaisen maalin, siinä piilee riski, että joukkue tyytyy liikaa tilanteeseen. Meidän prässimme ei oikein toiminut ja olimme koko ajan vähän jäljessä. Sen myötä Honka pääsi avaamaan hyvin ja pelaamaan linjojemme väliin, Väisänen sanoi.

 – Honka oli pirteä, prässäsi hyvin ja peitti syöttösuuntia. Meidän etäisyytemme olivat sen sijaan hieman liian suuria, minkä myötä irtopallot jäivät usein Hongalle. Lisäksi pallonmenetyksiä tuli tänään liikaa. Heille aukesi ihan potentiaalisia vastahyökkäystilanteita, mutta ero syntyi tänään joukkueiden viimeisen kolmanneksen pelaamisessa.

Tauon jälkeen ottelun kuva muuttui selvästi. PK-35 Vantaa otti pelin komentoonsa ja toisella jaksolla pelitapahtumat olivat hyvin kotijoukkueen kontrollissa. Vastaavasti vierasjoukkueen terävin liike alkoi hiljalleen hyytyä.

 – Toinen jakso oli hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Se ei välttämättä ollut kaunista, mutta varmempaa pelaamista kuin avausjaksolla. Sovimme tauolla, että suoraviivaistamme pelaamistamme ja pelaamme enemmän pitkiä palloja. Honka oli hyvällä jalalla liikkeellä, joten vältimme turhia riskejä. Muutokset selvästi avasivat peliä, Väisänen totesi.

 – Honka prässäsi ensimmäisellä jaksolla tosi kovaa ja he joutuivat juoksemaan tosi paljon. Se näkyi toisella jaksolla, kun heiltä alkoi loppua virta. He yrittivät edelleen prässätä, mutta eivät enää päässeet samalla tavalla iholle.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa onnistui perjantai-iltana myös pelaajavaihdoissaan. Osa vaihdoista oli pakotettuja ja osa pelillisiä, mutta kaikki vaihdosta kentälle tulleet pelaajat esiintyivät edukseen.

 – Vaihtomme onnistuivat hyvin. Saimme niiden myötä kentälle lisää tuoretta voimaa ja taistelua. Etenkin ”Ellu” toi kentälle paljon uutta virtaa ja teki vielä voittomaalinkin. Se oli häneltä tosi hyvä sisääntulo, Väisänen kiitteli.

 – Mitä pidemmälle peli eteni, sitä suuremmaksi usko voittoon kasvoi. 3-2-johtoasemaan päästyämme hyydytimme peliä hyvin. Se on kuitenkin selvää, että koko joukkueen puolustamisessa on vielä parannettavaa.

Perjantain voitokas ottelu oli Punamustille viimeinen ennen peräti kuukauden mittaista kesä- ja EM-kisataukoa. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pääsee tauolle mukavissa tunnelmissa, mutta työnteko jatkuu nopeasti pienen hengähdystauon jälkeen.

 – Tämä oli tosi tärkeä voitto ennen kesätaukoa. Juuri paremmasta tilanteesta emme voisi tauolle päästä. Nyt osa pelaajista tarvitsee lepoa ja osa kovempaa harjoittelua. Siihen pyrimme löytämään oikean tasapainon, jotta olemme taas valmiita pelien jatkuessa. Harjoittelemme vielä ensi viikon ja sitten pidämme reilun viikon lomaa.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat kesätauon jälkeen sunnuntaina 17.7. vierasottelulla ONSia vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran 8.8., jolloin vieraaksi saapuu HJK.

PK-35 Vantaa – FC Honka 3-2 (1-1)

1´ 1-0 Wilma Forsblom

22´ 1-1 Milla Punsar

46´ 2-1 Roosa Bröijer

61´ 2-2 Inka Kaivola

71´ 3-2 Elina Mankki

Avauskokoonpano:

3 Aino Martikainen

5 Eerika Appelqvist (46´ Tia Painilainen)

8 Reetta Suomela

9 Netta Koso (60´ Tuulia Mikkola)

10 Wilma Forsblom

12 Irea Virtanen Espejo (46´ Velma Oikarinen)

13 Sanna Saarinen

15 Karoliina Autio (87´ Ella Koivu)

19 Anna Vlasoff

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer (55´ Elina Mankki)

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

4 Hilppa Tuomainen

7 Vilma Hakala

11 Elina Mankki

23 Tuulia Mikkola

25 Tia Painilainen

29 Ella Koivu

PK-35 TV: Punamustien Netta Koson ja Sanna Saarisen mietteet voitokkaasta FC Honka -ottelusta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot