PK-35 Vantaa on solminut Rebecca Kindstedin kanssa kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen. Puolustaja siirtyy Punamustiin FC Hongasta.
24-vuotias Kindstedt aloitti jalkapallotaipaleensa espoolaisessa Leppävaaran Pallossa ja siirtyi sieltä Vantaan Jalkapalloseuraan, jota hän edusti aina B-tyttöihin saakka. Sieltä hän nousi vuonna 2015 PK-35 Vantaan sopimuspelaajaksi, joten kyseessä on Punamustille ennestään tuttu pelaaja. Tuolloin nuoren pelaajan saama vastuu jäi kuitenkin vielä yhteen Suomen Cupin otteluun ja farmijoukkue VJS:n riveissä pelattuihin Ykkösen otteluihin.
Kauden 2015 päätteeksi Kindstedt lähti tavoittelemaan suurempaa vastuuta HJK:hon, jota hän edusti lopulta kolmen kauden ajan. Kaudet 2019 – 2021 puolustaja vietti espoolaisen FC Hongan riveissä ja lukeutui siellä joukkueen runkopelaajiin. Päättyneellä kaudella Kindstedt oli tärkeä osa espoolaisseuran hyvin toiminutta puolustusta, joka oli 22 päästetyn maalin myötä sarjan toiseksi pitävin.
Kaudella 2021 Kindstedt pelasi FC Hongan paidassa 14 liigaottelussa ja oli niissä 11 kertaa avauskokoonpanossa. Maalinteossa hän onnistui kertaalleen. Yhteensä Kindstedt on pelannut urallaan 71 liigaottelua ja viimeistellyt niissä neljä maalia.
Paluu valmiimpana pelaajana
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen on valmentanut Kindstedtiä jo kaudella 2015, mutta nyt hän saa paluumuuttajana joukkueeseensa kokeneemman ja valmiimman pelaajan. Väisäsen mukaan Kindstedtin ominaisuudet vastaavat hyvin Punamustien tarpeita.
– Olen erittäin tyytyväinen, että saimme ”Reben” mukaan. Hän tuo alakertaamme lisää vahvuutta ja paljon liigakokemusta, mikä on etenkin puolustuspään pelaajille aina etu, Väisänen sanoo.
– Reben tekninen osaaminen on hyvällä tasolla ja hän pystyy harjoituksissa tekemään vaativiakin suorituksia hyvällä intensiteetillä. Hän on taidollisesti sarjan parhaita puolustajia, minkä myötä hän pystyy osallistumaan hyvin pallolliseen pelaamiseemme. Lisäksi Rebe on fyysisesti vahva pelaaja.
Kindstedtin mukaan uuteen joukkueeseen sopeutuminen on sujunut hyvin. Muutamat Punamustien pelaajista ovat hänelle tuttuja jo vuosien takaa. Kaudella 2022 Kindstedtin tavoitteena on olla yksi puolustuksen kantavista pelaajista.
– Olen jo viihtynyt todella hyvin joukkueessa. Täällä on useampia tuttuja ja kokeneita pelaajia, joten uskon tämän ympäristön sopivan minulle erinomaisesti. Odotan jo kovasti, että pääsen pelaamaan ja toivottavasti ottamaan isoakin roolia puolustuslinjassa sekä tietysti nauttimaan futiksesta tämän porukan kanssa, Kindstedt sanoo.