PK-35 Vantaa on solminut maalivahti Velma Oikarisen kanssa kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen. Tuleva kausi on Oikariselle jo yhdestoista Punamustissa. Sopimuksessa on optio myös kaudesta 2023.
26-vuotias Oikarinen on syntyperäinen vantaalainen ja paikallisen Vantaan Jalkapalloseuran kasvatti. Sieltä hän nousi PK-35 Vantaan liigajoukkueen mukaan jo 17-vuotiaana kaudella 2012. Oikarisen ensiesiintyminen naisten pääsarjassa nähtiin kaudella 2014, mistä lähtien hän on lukeutunut kunnossa ollessaan Punamustien säännöllisiin vastuunkantajiin.
Päättyneellä kaudella 2021 Oikarinen ehti ennen kauden syyskuussa päättänyttä loukkaantumistaan 15 liigaottelua. Suomen Cupissa hän pelasi neljässä ottelussa. Oikarisen kauden kohokohta oli huhtikuussa pelattu Suomen Cupin välieräottelu HJK:ta vastaan, jossa hän torjui rangaistuspotkukilpailussa kahdesti ja johdatti Punamustat loppuotteluun.
Kymmenen PK-35 Vantaassa viettämänsä kauden aikana Oikarinen on ollut mukana voittamassa viittä Suomen mestaruutta ja yhtä Suomen Cupin mestaruutta sekä johdattamassa joukkuetta takaisin pääsarjaan kaudella 2019. Yhteensä Oikarinen on pelannut urallaan 59 liigaottelua ja kuusi naisten Mestarien liigan ottelua.
Pitkä yhteistyö saa jatkoa
Punamustien maalivahtivalmentaja Jouni Puttonen on tyytyväinen, että pitkään jatkunut yhteistyö saa edelleen jatkoa.
– Velma on kärsinyt paljon loukkaantumisista, mutta terveenä ja hyvässä kunnossa ollessaan hän on yksi liigan parhaista maalivahdeista. Vammoista huolimatta hän on aina harjoitellut tosi motivoituneesti ja pitänyt itseään kunnossa kaikin mahdollisin tavoin. Viime syksyn tärskyn jälkeen Velma saa jo harjoitella täysin normaalisti, joten sen suhteen ei ole ongelmia, Puttonen sanoo.
Vaikka kyseessä on jo kokenut liigapelaaja, haluaa Oikarinen edelleen kehittyä yhä paremmaksi maalivahdiksi. Puttosen mukaan Oikarinen ja EBK:sta siirtynyt Irea Virtanen Espejo muodostavat Punamustille hyvän maalivahtikaksikon.
– Velma on tasaisen varma otteissaan eikä häneltä löydy selkeitä heikkouksia. Kokeneena maalivahtina hän kuitenkin tunnistaa kehityskohteensa ja olemme käyneet hänen kanssaan läpi niitä asioita, joita hän haluaa parantaa. Sen myötä olemme muodostaneet yhteisen näkemyksen siitä, mihin osa-alueisiin panostetaan erityisesti, Puttonen kertoo.
– Maalivahtiemme välillä on tällä hetkellä hyvä kilpailutilanne ja molemmat kirittävät toisiaan. Siihen olen todella tyytyväinen.
Oikarinen odottaa uutta kautta ja tosipelien alkamista jälleen innolla. Hän uskoo, että Punamustilla on kaikki edellytykset ottaa jälleen yksi askel kohti korkeampia sijoituksia.
– Viime kausi loppui osaltani liian lyhyeen ikävän loukkaantumisen vuoksi, mutta sen takia olenkin odottanut paluuta täyspainoiseen harjoitteluun sekä peleihin entistä enemmän, Oikarinen sanoo.
– Tulevalta kaudelta odotan jälleen tiukkoja pelejä ja onnistumisia sekä joukkueena että yksilönä. Uskon, että joukkueellamme on potentiaalia taistella vielä paremmista sijoituksista kuin edellisellä kaudella.