Helmikuun viimeinen viikko oli PK-35 Vantaalle lyhyen loman jälkeen jälleen täysimittainen harjoitteluviikko. Harjoituksissa nostettiin jälleen vauhtia, mutta kiristyvät koronarajoitukset aiheuttavat epävarmuutta. Alkaneella viikolla jännitetään myös Punamustien Suomen Cupin puolivälierävastustajaa.
Koronarajoitukset kiristyvät jälleen
Suomessa päätettiin viime viikolla jälleen voimassa olevien koronarajoitusten kiristämisestä. Tällä hetkellä rajoitukset eivät kuitenkaan vaikuta merkittävästi PK-35 Vantaan toimintaan, sillä kilpajoukkueet saavat jatkaa harjoittelua hygieniaohjeistuksia noudattaen. Juniorijoukkueet sen sijaan ovat joutuneet keskeyttämään toimintansa, minkä myötä myös Punamustien sunnuntaille suunniteltu harjoitusottelu GrIFK:n 06-poikia vastaan jouduttiin perumaan.
Nyt päätetty sulkutila päättyy kolme viikkoa ennen Kansallisen Liigan alkua. Mahdollisuudesta sarjakauden viivästyttämiseen ei ole keskusteltu, mutta sen sijaan liigaseurat joutuvat varautumaan mahdollisiin yleisörajoituksiin.
Suomen Cupin lohkovaihe päätökseen
Naisten Suomen Cupin alkulohkovaiheen viimeiset ottelut pelataan tulevana lauantaina. Punamustien osalta lohkourakka on jo suoritettu, kun joukkue kaatoi ensin paikallisottelussa TiPSin selvänumeroisesti 1-4 ja tasasi sen jälkeen FC Hongan kanssa pisteet lukemin 1-1. PK-35 Vantaan lohkovoitto ei ole vielä täysin varma, mutta kärkipaikan ottaminen vaatisi FC Hongalta vähintään neljän maalin tehtailemista TiPSin verkkoon.
Lohkovoittajat ja –kakkoset arvotaan puolivälierissä vastakkain. Samassa alkulohkossa pelanneet joukkueet eivät voi kohdata puolivälierissä, joten ennen lohkojen päätöspelejä Punamustien mahdollisia puolivälierävastustajia ovat Ilves, Åland United, JyPK, KuPS, HJK ja Pallokerho-35. Suomen Cupin puolivälierät pelataan 20. – 21. maaliskuuta. Kotietu arvotaan.
Joukkueen terveystilanteessa ei suuria muutoksia
PK-35 Vantaan harjoitusvahvuus on pysynyt hyvänä. Netta Koso ja Aurora Troberg kuntouttavat edelleen itseään eivätkä ole osallistuneet vielä pallollisiin harjoitteisiin. Myös Laura Kölhi on vamman takia tällä hetkellä sivussa. Muut pelaajat sen sijaan harjoittelevat normaalisti ja myös Ella Koivu pääsee koronakaranteeninsa jälkeen jälleen mukaan harjoituskentälle.
Verkkosivu-uudistus käynnissä
Uuden sarjakauden alla PK-35 Vantaa on aloittanut myös verkkosivujensa uudistamisen. Uudistuksen tavoitteena on palvella Punamustien katsojia, seuraajia ja yhteistyökumppaneita entistä paremmin. Sivuille pyritään tuottamaan jatkossa yhä kattavammin monipuolista sisältöä. Uudistus tukee myös seuran kaupallisten toimintojen kehittämistä.
Uudistuvalta etusivulta voi ostaa kiinteitä mainospaikkoja. Niistä voi tiedustella lisää sähköpostitse: samu.liski@pk35vantaa.fi.
Sivustouudistus toteutetaan yhdessä Mainostoimisto Creature AD:n kanssa. Uudet verkkosivut avataan kevään aikana.
PK-35 Vantaan kausikortteja voi tilata sähköpostitse osoitteesta info@pk35vantaa.fi
Aikuiset – 65,00€
Alennusryhmät* – 45,00€
Lapset – 25,00€
*opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät