Punamustien haastava sarjakausi sai lopulta voitokkaan päätöksen. PK-35 Vantaa päätti kauden vahvaan peliesitykseen ja selvänumeroiseen voittoon, kun Turun Palloseura kaatui Myyrmäessä lukemin 3-0.
Lähtökohdat päätöskierrokselle olivat selkeät, sillä liigakarsinnan välttääkseen PK-35 Vantaa tarvitse joko täyden kolmen pisteen potin tai vaihtoehtoisesti suotuisia lopputuloksia muilta paikkakunnilta. Kotijoukkue lähti siis isänpäivän otteluun vain voitto mielessään. TPS sen sijaan pelasi Myyrmäessä panoksetta, sillä turkulaisten putoaminen Ykköseen oli saanut sinettinsä jo viime viikonloppuna.
PK-35 Vantaa otti kauniissa marraskuisessa syyskelissä kenttätapahtumat heti hallintaansa. Pallonhallinta oli alusta lähtien tiukasti Punamustilla. Kotijoukkue liikutti palloa hyvin ja pyrki luomaan hyviä maalintekotilanteita niin maltilla rakentaen kuin tilanteen tullen myös suoraviivaisemmilla hyökkäyksillä. Ensimmäinen maalipaikka avautui Roosa Bröijerille, joka laukoi kuitenkin hyvästä paikasta maalivahdin syliin.
Avausjakson näkyvimpiin hahmoihin lukeutunut Bröijer pääsi yrittämään hetkeä myöhemmin uudestaan saatuaan jalkansa vapaaksi rangaistusalueella. Turkulaismaalia vartioinut Inkeri Niemi onnistui kuitenkin jälleen koppaamaan pallon. Seuraavasta hyökkäyksestä Bröijer vapautti hyvällä nostolla Wilma Forsblomin, joka ohitti yhden puolustajan ja pääsi laukomaan. Niemi ehti kuitenkin jälleen laukauksen tielle.
Vierailija TPS:n avausjakson molemmat maalipaikat avautuivat Eveliina Heinoselle. Hänen ensimmäinen yrityksensä päätyi suoraan Punamustien maalivahdin Velma Oikarisen käsiin, mutta hetkeä myöhemmin Heinosen rangaistusalueen kulmalta lähtenyt laukaus oli jo selvästi vaarallisempi. Oikarinen onnistui kuitenkin torjumaan etualakulmaan suuntautuneen laukauksen kulmapotkuksi.
Ottelun maalihanat aukesivat lopulta 27. minuutilla näyttävällä osumalla. Bröijer voitti pääpallon keskialueella ja jatkoi pelivälineen heti eteenpäin Netta Kosolle. Koso antoi pallon pompata muutaman kerran ja lähetti lopulta noin 20 metristä hienon noston kohti takayläkulmaa. Pallo painui voimattomaksi jääneen Niemen yli takakulmaan ja PK-35 Vantaa siirtyi ottelussa 1-0-johtoon. Osuma oli Kosolle kauden neljäs.
Reilua viittä minuuttia myöhemmin Roosa Toivanen puski kulmapotkusta pallon maalin edustalle ja Koso pääsi jälleen yrittämään. TPS-maalivahti onnistui kuitenkin torjumaan lähietäisyydeltä tulleen ohjauksen maalin yli. Aivan avausjakson lopussa Forsblom pääsi vielä kahdesti laukomaan rangaistusalueen rajan takaa, mutta ensimmäinen yritys suuntautui maalin ohi ja toinen yli. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 1-0-johtolukemissa.
Toinen jakso noudatti samanlaista käsikirjoitusta kuin avausjakso. PK-35 Vantaa hallitsi peliä ja loi mukavalla tahdilla hyviä tilanteita. Pelin jälkimmäistä puoliskoa oli takana noin kymmenen minuuttia, kun Oona Sevenius murtautui hyvin läpi päätyrajalta ja tarjoili syötön takaviistoon. Koso pääsi laukomaan rangaistuspilkun kohdalta, mutta yritys karkasi tällä kertaa maalin yli.
Seuraava hyökkäys tuotti kuitenkin 58. minuutilla lopulta Punamustien toisen täysosuman. Niemi torjui Forsblomin terävän laukauksen, mutta irtopallo jäi pahasti maalin eteen. Siihen ehti ensimmäisenä kotijoukkueen kapteeni Sanna Saarinen, joka yritti kääntää pallon keskustaan. Syöttöyritys osui kuitenkin turkulaispuolustajan jalkaan ja kimposi siitä maaliin. Kotijoukkueen 2-0-osuma kirjattiin siis vieraiden omaksi maaliksi.
TPS:llä oli toisella jaksolla vain yksi maalintekoyritys noin viisitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Gabriela Pelogi pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä vaarallisesti takayläkulmaa kohti, mutta Oikarinen venyi näyttävään torjuntaan.
PK-35 Vantaan sen sijaan iski vielä kertaalleen 85. minuutilla. Saarinen onnistui riistämään pelivälineen keskialueella ja lähti kuljettamaan kohti vieraiden rangaistusaluetta. Aivan alueen rajalla Saarinen tarjoili vapauttavan syötön oikealta mukaan nousseelle Forsblomille. Tämä otti pallon hyvin mukaansa ja laukoi sen toisella kosketuksellaan varmasti taka-alakulmaan. Punamustat 3-0-johtoon vienyt osuma oli Forsblomille sarjakauden seitsemäs.
Lisäosumia ei enää nähty, joten PK-35 Vantaan voittolukemiksi kirjattiin lopulta selvät numerot 3-0. Kun JyPK hävisi samaan aikaan pelatun oman ottelunsa, nousi PK-35 Vantaa lopullisessa sarjataulukossa pykälän ylemmäs seitsemänneksi. Punamustien ja Ilveksen voitettua omat päätöskierroksen pelinsä karsintoihin päätyi lopulta juuri Töölössä tappion kärsinyt JyPK.
Mukava päätös vaikealle kaudelle
Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa pelisuoritukseen. Väisänen oli tyytyväinen etenkin onnistuneeseen puolustuspelaamiseen, joka palkittiin lopulta kauden viidennellä nollapelillä.
– Päällimmäinen fiilis on tietysti se, että teimme tässä pelissä sen mitä pitikin eli voitimme pelin. Se oli tänään kaikista tärkeintä. Joukkue antoi tänään kaikkensa, mikä näkyi hyvänä pelaamisena. Ihan lyhyitä hetkiä lukuun ottamatta veimme peliä selvästi, Väisänen sanoi.
– Hyvä muodossa puolustaminen ja onnistunut prässi olivat ratkaisevia asioita. Puolustimme hyvin eteenpäin oikeissa paikoissa, prässäsimme sovitusti tiettyjä alueita ja saimme tosi paljon riistoja. Lisäksi puolustimme hyvin kulmapotkut, joissa tiesimme TPS:n olevan vaarallinen.
Myös hyökkäyspäässä riitti tänään onnistumisia. Väisäsen mielestä kentällä nähtiin jälleen Punamustien parasta osaamista.
– Pallollinen pelaamisemme oli tänään sitä, mihin tämä joukkue pystyy. Kierrätimme palloa hyvin, pelasimme hyvin linjojen väliin ja saimme paljon myös nopeita hyökkäyksiä sekä tietysti laukauksia. Lisäksi onnistuimme välttämään turhat riskit alueilla, joissa niitä ei kannata ottaa. Pelaaminen oli nyt tosi kurinalaista, Väisänen totesi.
– Teimme hyökkäyspäässä haettuja asioita. Netan todella hieno 1-0-maali oli tietysti tämän pelin voittamisen kannalta tärkeä osuma ja muutenkin yksi kauden tärkeimmistä maaleista.
Vielä kauden viimeisessä ottelussa nähtiin myös yksi pääsarjadebyytti, kun lokakuussa Punamustien ryhmään liittynyt Emma Korkalainen oli heti avauskokoonpanossa ja teki ensiesiintymisensä Kansallisessa Liigassa. Väisäsen mukaan Korkalainen onnistui debyyttipelissään hyvin.
– Alkujännityksen kadottua Emma pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan ja paransi otteitaan. Hän oli rauhallinen pallon kanssa ja teki oikeita ratkaisuja. Ei ole tietenkään helppo paikka tulla mukaan heti tällaiseen tärkeään peliin, mutta Emma onnistui pelissä hyvin.
Vaikka kausi päättyi hienoon voittoon ja iloisiin tunnelmiin, oli se kokonaisuudessaan vaikea. Väisäsen mukaan kauteen mahtui useampia hyviä peliesityksiä, mutta muutamat selkeät ongelmakohdat kostautuivat takaiskumaaleina ja tappioina.
– Alkukausi oli meiltä pelillisesti ihan hyvää ja sen jälkeenkin pystyimme pelaamaan monia ihan tasaisia pelejä. Muutamat pelit olivat totta kai selvästi heikkoja suorituksia. Kenttätasapainomme oli usein riittämätöntä, minkä myötä päästimme liikaa liian helppoja maaleja. Sitä osa-aluetta meidän pitää pystyä parantamaan ensi kaudella ja tietysti kaipaamme myös lisää tehoja hyökkäyspäähän, Väisänen tiivisti.
– Tällaiseen peliin ja peliesitykseen oli kuitenkin mukava lopettaa tämä kausi.
PK-35 Vantaa – TPS 3-0 (1-0)
27´ 1-0 Netta Koso
58´ 2-0 oma maali
86´ 3-0 Wilma Forsblom
Avauskokoonpano:
1 Velma Oikarinen
2 Emma Korkalainen
5 Eerika Appelqvist (90´ Ella Koivu)
9 Netta Koso (68´ Netta Koso)
10 Wilma Forsblom (86´ Karoliina Autio)
11 Oona Sevenius (90´ Anna Olmala)
13 Sanna Saarinen
19 Anna Vlasoff
21 Tia-Maria Jaakonsaari
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer (68´ Vera Saastamoinen)
Vaihtopelaajat:
3 Ella Koivu
14 Elina Salmi
15 Karoliina Autio
17 Anna Olmala
22 Aurora Troberg
25 Vera Saastamoinen
31 Sanni Solehmainen
PK-35 TV: Punamustien kapteenin Sanna Saarisen ja debyyttinsä tehneen Emma Korkalaisen mietteitä kauden päätöspelistä