UUTISET

Punamustille selvänumeroinen tappio Tikkurilassa

26.9.2020

PK-35 Vantaan paluu sarjatauolta sujui vahvasti mollivoittoisesti. Punamustien vierailusta itään muodostui murheellinen, kun Tikkurilan Palloseura vei Vantaan derbyn nimiinsä selkein lukemin 6-1.

Kauden kolmas ja historian yhdestoista Vantaan derby lähti liikkeelle tasaisesti. Molemmat joukkueet pyrkivät eteenpäin ja kumpaankin päähän nähtiin muutamia hyviä hyökkäyksiä, mutta viimeiset ratkaisut jättivät vielä parantamisen varaa.

Ensimmäinen vaarallinen paikka nähtiin noin viidentoista minuutin pelin jälkeen, kun TiPSin yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara ehti puolustajan lyhyeksi jääneeseen syöttöön ennen Punamustien maalivahtia Velma Oikarista. Kara ehti tuikkaamaan pallon maalivahdin ohi, mutta Roosa Toivanen ehti ajoissa pelastamaan tilanteen. Vastaavanlainen tilanne nähtiin myös toisessa päässä, kun Wilma Forsblom pääsi katkaisemaan TiPS-puolustajan maalivahdille tarkoittaman syötön. Forsblom ehti palloon hyvin juuri ennen maalivahtia, mutta ensimmäinen kosketus karkasi liian pitkäksi ja tilanne kuivui kokoon.

Ottelun ensimmäinen puolituntinen eteni varsin tasaisissa merkeissä, mutta jakson edetessä kotijoukkue alkoi saada paremmin otetta pelistä ja otti hiljalleen kenttätapahtumia hallintaansa. Punamustilla oli vaikeuksia päästä kontrolloituihin hyökkäyksiin, kun taas TiPS pääsi hätyyttelemään vieraiden maalia muutamaan otteeseen vaarallisilla nopeilla hyökkäyksillä.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 39. minuutilla kulmapotkutilanteesta. TiPS antoi hyvän kulmapotkun maalille ja Ronja Isokääntä pääsi puskemaan pelivälineen takatolpalta verkon perukoille. Seuraava takaiskuosuma oli lähellä heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun vihreäpaitojen Jenni Huttunen pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Oikarinen venyi kuitenkin maalillaan tärkeään torjuntaan.

Seuraavaa tilannetta vieraat eivät kuitenkaan enää kyenneet selvittämään. Myös TiPSin toinen osuma syntyi kulmapotkusta. Tällä kertaa Oikarinen ei saanut kunnolla vangittua palloa ja Jenna Topra pääsi siirtämään irtopallon noin metristä maaliviivan yli. Tauolle lähdettiin siis itävantaalaisten 2-0-johtolukemissa.

Tauon jälkeen PK-35 Vantaa lähti virittämään takaa-ajoa, mutta myös toisen jakson alku oli vieraiden kannalta murheellinen. Ottelun jälkimmäistä puoliskoa oli pelattu vain neljä minuuttia, kun TiPSin Huttunen pääsi etenemään päätyrajalla ja tarjoili syötön keskustaan. Syöttö tavoitti Karan, joka laukoi pallon hyvästä paikasta takakulmaan. Oikarinen sai vielä kätensä laukauksen tielle, mutta ei kyennyt estämään tikkurilalaisten 3-0-maalia.

Ilmassa alkoi olla ratkaisun makua viimeistään 66. minuutilla, kun TiPS pääsi iskemään lukemiksi jo 4-0. Osuma syntyi nopean hyökkäyksen päätteeksi, kun Topra pääsi karkaamaan vasemmalta laidalta pitkästä pystypallosta. Lopulta Topra tarjoili poikittaissyötön maalin edustalle ja Nora Lehto pääsi siirtämään pelivälineen läheltä maaliin.

Punamustien niskaan kaadettiin lisää kylmää vettä heti seuraavasta hyökkäyksestä. Tällä kertaa Lehto pääsi laukomaan hyvän hyökkäyksen päätteeksi rangaistusalueen rajan tuntumasta ja laukaus upposi varmasti taka-alakulmaan.

Myös Punamustilla oli toisella jaksolla tilaisuutensa maalintekoon. Niin Wilma Forsblom, Sanna Saarinen kuin Netta Koso pääsivät laukomaan hieman rangaistusalueen rajan takaa, mutta yrityksistä ensimmäinen painui maalin yli, toinen puolustajan jalan kautta aavistuksen ohi ja kolmas suuntautui maalivahdin syliin. Lisäksi Koso vapautti hienolla nostolla niin ikään vaihdosta kentälle tulleen Vera Saastamoisen nokikkain TiPS-maalivahdin kanssa, mutta hyökkääjän yritys suuntautui aavistuksen maalin ohi.

TiPS sen sijaan iski kertaalleen vielä aivan varsinaisen peliajan täyttyessä. Osuma syntyi jälleen nopean hyökkäyksen päätteeksi, kun Oona Siren pääsi ohittamaan puolustajan ja etenemään rangaistusalueelle. Lopulta Siren tarjoili poikittaissyötön taustalta mukaan nousseelle Melanie Azodolle, joka pääsi siirtämään pallon vapaasti lähes tyhjään maaliin.

Myös PK-35 Vantaa onnistui vihdoin maalinteossa ottelun lisäajalla. Pirteästi vaihdosta kentälle tullut Vera Saastamoinen murtautui oikealta rangaistusalueelle ja tarjoili matalan keskityksen maalille. Niin ikään vaihdosta kentälle tullut Tytti Kemppainen ohjasi pallon läheltä tolppaan, mutta Wilma Forsblom ehti ensimmäisenä laukomaan irtopallon maalin kattoon. Osuma oli Forsblomille kauden viides.

Vieraiden kavennusosuma jäi iltapäivän viimeiseksi, joten Vantaan derbyn pisteet jäivät Itä-Vantaalle tylyin lukemin 6-1. Samalla Tikkurilassa nähtiin PK-35 Vantaan liigahistorian suurimmat tappiolukemat.

Vaikea iltapuhde

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun päätyttyä luonnollisesti pettynyt. Hänen mukaansa peli alkoi karata vierasjoukkueen käsistä avausjakson loppupuolella.

– Peli lähti meidän kannalta ihan kelvollisesti liikkeelle ja ensimmäinen puolituntinen oli varsin tasaista pelaamista. TiPSillä oli kuitenkin jo sinä aikana paremmat paikat. Meillä sen sijaan oli muutama puolittainen paikka, mutta ei ihan kunnon tilanteita, Väisänen totesi.

– Pelin edetessä meille alkoi tulla liikaa henkilökohtaisia virheitä. Sen lisäksi painotimme ennen peliä kulmatilanteiden puolustamista, mutta lopulta kaaduimme avausjaksolla juuri siihen TiPSin tehtyä kaksi maalia kulmista.

PK-35 Vantaa joutui tauolla 2-0-tappioasemassa eikä vierasjoukkue lopulta saanut toisellakaan jaksolla kirivaihdetta käyntiin. Väisänen myönsi, että TiPS onnistui tänään omassa pelissään Punamustia paremmin.

– Toisella jaksolla yritimme suoraviivaistaa pelaamista, mutta emme kuitenkaan onnistuneet siinä riittävän hyvin. Lisäksi tilannekohtainen prässimme oli tänään huonoa niissä tilanteissa, joissa meidän olisi pitänyt päästä kunnolla kiinni. TiPS pääsi muutamaan otteeseen hyökkäämään liian tyhjää kenttää vastaan ja käytti ne tilanteet hyväkseen, Väisänen sanoi.

– Maalitilanteissa emme ehkä puolustaneet ihan niin tiukasti loppuun asti kuin olisi pitänyt, minkä myötä TiPS pääsi tekemään pari maalia vähän helposti. TiPSillä oli muutama paikka vielä lisäosumiinkin, mutta kokonaisuudessaan he hyödynsivät maalipaikkansa tehokkaasti.

Pelin loppua kohden myös vierasjoukkue pääsi hätyyttelemään tikkurilalaisten maalia, mutta onnistumiset jäivät tällä kertaa yhteen kavennusosumaan.

– Toisella jaksolla myös me saimme tilanteita. Meillä oli paikkoja ehkä kahteen tai kolmeen maaliin, mutta viimeistely ei ollut tänään kohdillaan. Oli kuitenkin hyvä, että jaksoimme yrittää loppuun asti myös selkeässä tappioasemassa, Väisänen totesi.

Kansallisessa Liigassa ei pelata ensi viikonloppuna, joten PK-35 Vantaan seuraava ottelu on ohjelmassa kahden viikon päästä. Väisäsen mukaan suurinumeroista tappiota ei saa sivuuttaa, vaan nyt tehdyistä virheistä pitää pyrkiä oppimaan tulevaisuutta silmällä pitäen.

– Nyt on joukkueen kannalta tärkeää, että nollaamme tämän tuloksen, mutta emme peliä. Tappiota ei saa jäädä murehtimaan, sillä se ei vie eteenpäin. Sen sijaan tästä pelistä ammennettava oppi auttaa meitä kehittymään.

Punamustien sarjapelit jatkuvat yhden vapaan viikonlopun jälkeen jälleen lauantaina 10.10. Silloin PK-35 Vantaa saa kotikentälleen Myyrmäkeen vieraakseen Kuopion Palloseuran.

 

TiPS – PK-35 Vantaa 6-1 (2-0)

39´ 1-0 Ronja Isokääntä

41´ 2-0 Jenna Topra

50´ 3-0 Vanessa Kara

66´ 4-0 Nora Lehto

68´ 5-0 Nora Lehto

90´ 6-0 Melanie Azodo

90+1´ 6-1 Wilma Forsblom

 

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

5 Eerika Appelqvist (86´ Tytti Kemppainen)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi (68´ Vera Saastamoinen)

17 Anna Olmala (46´ Netta Koso)

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer (61´ Siiri Koivula)

 

Vaihtopelaajat:

4 Filippa Kilponen

7 Siiri Koivula

9 Netta Koso

25 Vera Saastamoinen

29 Tytti Kemppainen

31 Sanni Solehmainen

 

PK-35 TV: Päävalmentaja Jari Väisäsen kommentit tappiollisesta vierasderbystä

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot