UUTISET

Kauden kolmas Vantaan derby lauantaina Tikkurilassa

25.9.2020

Punamustien sarjapelit jatkuvat vihdoin lauantai-iltapäivänä kolmen viikon tauon jälkeen. Ohjelmassa on sarjakauden kolmas Vantaan paikallisottelu, kun PK-35 Vantaa matkaa itään Tikkurilan Palloseuran vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 26.9. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuistossa.

PK-35 Vantaa lähtee Kansallisen Liigan viidelle viimeiselle kierrokselle sarjataulukon seitsemänneltä sijalta. Joukkue on kerännyt 13 ottelustaan 15 sarjapistettä neljällä voitolla ja kolmella tasapelillä. Eroa sijan ylempänä olevaan FC Honkaan on kolme pistettä, joten Punamustilla on vielä hyvät mahdollisuudet kohennella sarjasijoitustaan.

Heinä-elokuussa PK-35 Vantaa yltyi hyvään kesävireeseen ja ylsi liigakentillä vaikean alkukauden jälkeen viiden ottelun tappiottomaan putkeen. Ennen maaottelutaukoa ryhmä jäi kuitenkin kahdessa peräkkäisessä ottelussa ilman sarjapisteitä. FC Honka vei pisteet Myyrmäestä lukemin 1-3 ja HJK kotikentällään maalein 4-2. Punamustien osumista vastasivat Töölössä Vera Saastamoinen ja Wilma Forsblom.

TiPS sen sijaan lähtee viikonlopun kierrokselle sarjataulukon toiselta sijalta. Eroa ottelun enemmän pelanneeseen sarjakärki Åland Unitediin on kolme pistettä. Tikkurilan vihreäpaidat ovat keränneet 13 pelaamastaan ottelusta 28 pistettä. Pistepotti on koostunut kahdeksasta voitosta ja neljästä pistejaosta. Kauden toistaiseksi ainoan tappionsa TiPS kärsi sarjan kärkiottelussa elokuun loppupuolella, kun Åland United haki Tikkurilasta vierasvoiton tylyin lukemin 0-3.

Vantaan derbyyn TiPS pääsee kuitenkin kahden ottelun voittoputkessa. Ilves taipui elokuun lopussa Tikkurilassa lukemin 2-1 ja syyskuun alkajaisiksi TiPS haki 0-1-vierasvoiton Pallokerho-35:stä Pihlajamäestä. Ainoasta osumasta vastasi tuolloin maalitilinsä Suomen kentillä avannut yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara.

Vantaalaisjoukkueet ovat kohdanneet toisensa tänä vuonna jo kahteen otteeseen. Heinäkuussa Myyrmäessä nähtiin tasainen ottelu, jossa PK-35 Vantaa oli avausjaksolla niskan päällä, mutta ei onnistunut maalinteossa. TiPS sen sijaan hyödynsi toisella jaksolla omat paikkansa tehokkaasti ja vei Roosa Ariyon ja Oona Sirenin osumilla pisteet maalein 0-2. Toinen kohtaaminen nähtiin elokuun alussa, kun joukkueet kohtasivat Tikkurilassa Suomen Cupin välierän merkeissä. Ottelu noudatti jälleen samaa kaavaa, sillä tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa, mutta lopulta TiPS vei pelin nimiinsä lukemin 2-0. Itävantaalaisten molemmista osumista vastasi Nora Lehto.

PK-35 Vantaan tämän kauden sarjapelien paras maalintekijä on ollut neljä maalia viimeistellyt Wilma Forsblom. Kolmeen osumaan ovat yltäneet Netta Koso ja Oona Sevenius. TiPSin ykköstykki sen sijaan on ollut kuudella maalillaan Roosa Ariyo, joka joutuu kuitenkin seuraamaan loppukauden sivusta loukkaantumisen vuoksi. Pelikuntoisista tikkurilalaisista tehokkain on ollut neljä osumaa tehtaillut Nora Lehto.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat paikallisottelussa varmuudella loukkaantumisten vuoksi Karoliina Autio ja Aurora Troberg. TiPSiltä sen sijaan on sivussa ainakin pitkäaikaisvammasta toipuva Ariyo.

Ryöstöretkelle itään

PK-35 Vantaa pääsee lauantai-iltapäivänä vihdoin maaottelutauon jälkeen tositoimiin. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan tauko on tehnyt joukkueelle hyvää, mutta nyt koko ryhmä on jo intoa täynnä pelien jatkuessa.

– On kiva päästä taas pelaamaan. Sitä vartenhan tässä on harjoiteltu. Sarjatauon aikana saimme myös hetkeksi ajatuksia irti jalkapallosta, joten nyt kaikilla on taas kova into päästä tositoimiin, Väisänen sanoi.

– Kahden viime viikon ajan olemme kiinnittäneet harjoituksissa huomiota etenkin niihin asioihin, jotka eivät ole tällä kaudella oikein toimineet. Olemme pyrkineet parantamaan niitä, ja ne asiat toivottavasti näkyvät jo TiPS-pelissä.

Väisäsen mukaan Punamustilla on Vantaan derbyyn kaksi selkeästi esiin nousevaa teemaa.

– Kahdessa edellisessä kohtaamisessa TiPS on rokottanut meitä toisella jaksolla. Nyt toiveissa on tasainen pelisuoritus. Jos saamme hyvän pelivireen päälle, meidän täytyy kyetä pitämään sitä yllä läpi pelin, Väisänen totesi.

– Toinen vahva teema liittyy kaksinkamppailupelaamiseen. Meidän pitää pystyä fyysisempään pelaamiseen kuin aikaisemmissa keskinäisissä peleissä. Etenkin oman alueen puolustamisen pitää olla nyt tarkempaa ja kovempaa.

Saman kaupungin joukkueet tuntevat toisensa hyvin, joten suuria yllätyksiä tuskin nähdään kummassakaan leirissä. Väisänen nostaa kuitenkin TiPSin hyökkäyspäästä esiin yhden vielä hieman tuntemattomamman pelaajan.

– TiPS on meille tietysti tuttu vastustaja ja tunnemme heidän pelaajansa hyvin. Heidän uusi jenkkihyökkääjänsä Vanessa Kara on meille kuitenkin vielä varsin uusi tuttavuus. Hän on tuntunut päässeen hyvin joukkueeseen sisään ja teki Pallokerho-35:ttä vastaan heti maalin, joten hän on varmaan tuonut TiPSille niitä asioita, joita häneltä on odotettukin.

Vantaan paikallisotteluissa on aina oma erityislatauksensa. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa matkustaa itään vain yksi tavoite mielessään.

– TiPS on vienyt pari edellistä kohtaamista, joten nyt meillä on tietysti kova halu saada voitto Länsi-Vantaalle.

TiPS – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 26.9. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuiston nurmella. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä myös Yle TV2:n tai Ruutu+ -palvelun välityksellä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot