PK-35 Vantaan sunnuntai-iltainen vierailu Töölöön sujui mollivoittoisesti. HJK oli kotikentällään askeleen edellä, kun vieraat eivät saaneet kunnolla peliään käyntiin. Toisen jakson pienestä piristymisestä huolimatta sarjapisteet jäivät Helsinkiin lukemin 4-2.
Ottelun ensiminuutit olivat Punamustilta pirteitä. Ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin jo kolmannella minuutilla, kun Karoliina Autio tarjoili Roosa Bröijerille hyvän laukaisupaikan rangaistusalueen sisältä. Bröijerin yritys suuntautui kuitenkin aavistuksen taka-alakulman ohi.
Maalihanat aukesivat siitä huolimatta jo viidennellä minuutilla toisessa päässä kenttää. HJK:n Annika Huhta pääsi laukomaan painavasti noin 20 metristä, mutta laukaus kolahti tolppaan. Kotijoukkueen Katariina Kosola oli kuitenkin irtopallossa terävimpänä ja pääsi laukomaan pelivälineen läheltä verkon perukoille. Punamustien maalia vartioinut Velma Oikarinen ehti vielä reagoimaan jälkimmäiseen laukaukseen, mutta ei kyennyt estämään HJK:n 1-0-johtomaalia.
Johtomaalinsa jälkeen HJK sai hyvän otteen pelistä. Helsinkiläiset ottivat pallonhallinnan itselleen ja vierailla oli vaikeuksia päästä kunnon hyökkäyksiin. HJK sen sijaan hätyytteli Punamustien maalia kulmapotkutilanteessa, mutta Kristina O´Donnellin pusku suuntautui hyvästä paikasta maalin yli.
Seuraavan tilaisuutensa kotijoukkue käytti kuitenkin tehokkaasti. Ottelua oli takana reilut 18 minuuttia, kun HJK onnistui vapauttamaan avausmaalin viimeistelleen Kosolan oikealta laidalta. Kosola eteni rangaistusalueen tuntumaan ja tarjoili matalan keskityksen maalille. Keskitys tavoitti Eveliina Parikan, joka ohjasi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan lähietäisyydeltä Oikarisen ohi verkon perukoille.
Punamustilla oli avausjaksolla huomattavia vaikeuksia päästä peliin mukaan eikä se löytänyt pallolliseen pelaamiseensa tuttua rytmiä. Heti 2-0-takaiskumaalin jälkeen kotijoukkueen O´Donnell pääsi laukomaan rangaistusalueen kulmalta kohti takayläkulmaa, mutta tällä kertaa Oikarinen venyi näyttävään torjuntaan.
Aivan avausjakson lopussa PK-35 Vantaa pääsi rangaistusalueen läheisyyteen ja onnistui pelaamaan Netta Kosolle laukaisupaikan. Koson reilusta kuudestatoista metristä lähtenyt laukaus suuntautui kuitenkin suoraan HJK-maalivahti Anna Koivusen syliin. Tauolle lähdettiin siis HJK:n 2-0-johtolukemissa.
Ahtaalle jouduttuaan PK-35 Vantaa suoritti heti tauolla kaksi pelaajavaihtoa. Kentälle astelivat Oona Sevenius sekä pitkän loukkaantumisensa jälkeen yli vuoden tauon jälkeen pelikentille palannut Aurora Troberg. Kyseessä oli samalla viime kaudella Punamustiin siirtyneen Trobergin ensiesiintyminen pääsarjassa.
Punamustien takaa-ajo kuitenkin vaikeutui ratkaisevasti 65. minuutilla, kun HJK:lle tuomittiin vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta. Vetovastuun otti puolustaja Maaria Roth, jonka matala laukaus upposi taka-alakulmaan. Näin ollen helsinkiläiset siirtyivät reilun tunnin pelin jälkeen jo 3-0-johtoon.
Kolmannen takaiskuosuman jälkeen PK-35 Vantaalle tarjoutui kaksi tilaisuutta käynnistellä takaa-ajoa. Hetkeä aiemmin kentälle vaihdetun Vera Saastamoisen laukaus päätyi kuitenkin maalivahdin käsiin ja Seveniuksen yritys suuntautui niukasti etualakulman ohi.
Vieraat saivat lisää kylmää vettä niskaansa vain kahdeksan minuuttia 3-0-maalia myöhemmin. Punamustien puolustus ei onnistunut purkamaan kunnolla keskityspalloa ja peliväline putosi rangaistusalueella suoraan Emmaliina Tulkille. Keskikenttäpelaaja pääsi laukomaan pallon noin kymmenestä metristä taka-alakulmaan ja venytti HJK:n karkumatkan jo neljään maaliin.
PK-35 Vantaa onnistui vihdoin maalinteossa heti seuraavasta hyökkäyksestä. Bröijer tarjoili keskisektorilta hyvän noston rangaistusalueelle ja Saastamoinen ehti palloon ensimmäisenä. Saastamoinen puski pelivälineen takatolpalta maalivahdin yli maaliin ja kavensi lukemiksi 4-1.
Vieraat jatkoivat kavennusosuman jälkeen yrittämistä ja pyrkivät luomaan suoraviivaisesti hyökkäyksiä helsinkiläisten päätyyn. Vaaralliset maalintekopaikat olivat kuitenkin kiven alla. Bröijer pääsi kertaalleen laukomaan hyvästä paikasta, mutta vasemman jalan laukaus suuntautui hiuksenhienosti ohi takakulman. Lähellä kävi 90 minuutin täyttyessä myös HJK, kun Hanna Ruohomaa tarjoili nopean hyökkäyksen päätteeksi keskityksen ja Parikka puski pallon lähietäisyydeltä ylärimaan.
Punamustien yritys tuotti ottelun lisäajalla vielä yhden lohdutusosuman. Saastamoinen tarjoili pienen siirron Wilma Forsblomille, joka nousi keskustasta vahvasti rangaistusalueelle. Helsinkiläispuolustus ei kyennyt pysäyttämään syntymäpäiväsankarin etenemistä ja lopulta Forsblom laukoi pallon tarkasti taka-alakulmaan. Osuma oli tänään 17-vuotissyntymäpäiväänsä juhlivalle Forsblomille liigakauden neljäs.
Kaksi viimeisellä viisitoistaminuuttisella syntynyttä kavennusosumaa eivät kuitenkaan enää riittäneet nostamaan Punamustia taisteluun sarjapisteistä. PK-35 Vantaan lopun piristymisestä huolimatta HJK oli sunnuntai-iltana kokonaisuudessaan askeleen edellä ja vei sen myötä pisteet lukemin 4-2.
Pieni piristyminen toiselle jaksolle
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli luonnollisesti ottelun päätyttyä pettynyt. Hänen mukaansa Töölön sunnuntai-illassa nähtiin kaksi erilaista puoliaikaa, joista etenkin ensimmäinen oli Punamustien kannalta murheellinen.
– Ensimmäisellä jaksolla HJK prässäsi hyvin. Me sen sijaan emme olleet pelin avaamisessamme niillä alueilla kuin olisi pitänyt. Jouduimme pelaamaan palloja hieman huonoihin asentoihin ja liian vaikeita syöttöjä pienessä tilassa. Meillä oli muutamia aihioita lähteä hyviin hyökkäyksiin, mutta niissä tilanteissa tapahtui liikaa virheitä ja pallo poltti hieman jaloissa, Väisänen totesi.
– Omassa prässipelissämme emme pystyneet avausjaksolla ohjaamaan kunnolla. Keskusta jäi liian auki ja HJK pääsi pelaamaan sinne liian helposti. Ihan pelin alussa ensimmäiset pari minuuttia olivat hyviä, mutta sen jälkeen olimme altavastaajia.
Tauon jälkeen PK-35 Vantaa kykeni tekemään pienimuotoisen ryhtiliikkeen, vaikka ero tulostaululla pysyi yhä kahdessa maalissa. Väisäsen mukaan moni asia Punamustien pelissä toimi jälkimmäisen 45-minuuttisen aikana paremmin.
– Vaihdot toivat toisella jaksolla pirteyttä peliin. Prässimme yhtenäisyys ja halu voittaa palloja olivat toisella jaksolla paremmalla tasolla, minkä myötä saimme myös enemmän riistoja. Lisäksi siirryimme puolustamaan hieman eri tavalla, mikä toi varmuutta alakerran pelaamiseemme. Kun myös avauspelaamisemme toimi jälkimmäisellä puoliskolla paremmin, saimme pelattua enemmän kontrolloituja palloja eteenpäin, Väisänen luetteli.
– Kokonaisuudessaan toinen jakso oli tasaisempi kuin avausjakso, vaikka HJK pääsi tekemään kaksi maalia. Myös me saimme toisella jaksolla enemmän maalipaikkoja ja lopulta myös kaksi maalia. Se oli totta kai positiivista, että pystyimme heikon avausjakson jälkeen parantamaan peliämme. Se ei tietenkään ollut niin hyvää kuin olisimme halunneet, mutta kuitenkin selvästi parempaa kuin ensimmäisellä jaksolla.
Sunnuntai-illan positiivisiin asioihin lukeutui Aurora Trobergin paluu pelikentille viime vuoden elokuussa sattuneen pahan loukkaantumisen jälkeen. Palkinto kurinalaisesta kuntouttamisesta tuli vihdoin liigadebyytin muodossa.
– Jälleen yksi pelaaja sai ensimmäiset liigaminuuttinsa, mikä on tietysti jatkon kannalta hyvä asia. ”Auru” on tehnyt kuntoutumisensa kanssa tosi hyvin töitä. Hän on ollut harjoituksissa todella hyvä ja tehnyt myös paljon maaleja. Nämä ovat Aurulle tärkeitä minuutteja, jotta pelituntuma karttuu hiljalleen, Väisänen sanoi.
Kansallinen Liiga jää sunnuntai-illan ottelun myötä vajaan kolmen viikon syystauolle. Väisäsen mukaan tauko on tiivistahtisen sarjakauden keskellä tervetullut.
– Alkavalla viikolla pidämme taukoa ja palaudumme tiiviistä kaudesta. Tällä kaudella ei ole ollut kunnon taukoa, joten tämä on siihen hyvä ajankohta. Viikon jälkeen palaamme taas harjoituskentälle ja aloitamme valmistautumisen loppukauden peleihin.
Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat muutaman viikon tauon jälkeen 26.9. vierasottelulla Tikkurilan Palloseuraa vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran vasta 10.10., jolloin vieraaksi saapuu Kuopion Palloseura.
HJK – PK-35 Vantaa 4-2 (2-0)
5´ 1-0 Katariina Kosola
19´ 2-0 Eveliina Parikka
65´ 3-0 Maaria Roth
73´ 4-0 Emmaliina Tulkki
74´ 4-1 Vera Saastamoinen
90+3´ 4-2 Wilma Forsblom
Avauskokoonpano:
1 Velma Oikarinen
5 Eerika Appelqvist
9 Netta Koso (62´ Vera Saastamoinen)
10 Wilma Forsblom
13 Sanna Saarinen
14 Elina Salmi (46´ Oona Sevenius)
15 Karoliina Autio (46´ Aurora Troberg
19 Anna Vlasoff (75´ Anna Olmala)
21 Tia-Maria Jaakonsaari
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer (85´ Siiri Koivula)
Vaihtopelaajat:
4 Filippa Kilponen
7 Siiri Koivula
11 Oona Sevenius
17 Anna Olmala
22 Aurora Troberg
25 Vera Saastamoinen
31 Sanni Solehmainen
PK-35 TV: Päävalmentaja Jari Väisäsen mietteet 4-2-vierastappiosta