UUTISET

Punamustille kotivoitto Åland Unitedista

25.7.2020

PK-35 Vantaa palasi lauantai-iltapäivänä onnistuneesti voittojen tielle kotiyleisön edessä. Kotijoukkue asteli kentälle päättäväisenä ja hyvällä peli-ilmeellä. Se tuotti hienon taisteluvoiton, kun sarjakauden vahvasti aloittanut Åland United taipui Myyrmäessä lukemin 1-0.

Avausjakso eteni varsin tasaisissa merkeissä. Pelin alussa PK-35 Vantaa piti pelivälinettä enemmän itsellään ja pyrki rakentamaan hyökkäyksiään maltilla. Kotijoukkue pääsi usein pelaamaan tiensä vieraiden prässin ohi, mutta todella vaarallisiin hyökkäyksiin pääseminen oli lauantaina molemmille joukkueille vaikeaa. PK-35 Vantaa sai pelin alkupuolella muutamia hyviä keskityksiä rangaistusalueelle, mutta ne eivät aivan tavoittaneet omia pelaajia. Lisäksi Tia-Maria Jaakonsaari pääsi hakemaan ratkaisua reilusta 20 metristä, mutta vieraiden maalivahti Anna Tamminen koppasi laukauksen.

Åland United sen sijaan haki ratkaisuja lähinnä pidemmillä palloilla puolustuslinjan selustaan ja etenkin nopealle Ode Fulutudilulle, mutta Punamustien puolustajat onnistuivat selvittämään muutamat orastavan vaaralliset juoksupallot.

Ottelun maalihanat aukesivat lopulta ottelun ensimmäisestä todella vaarallisesti maalipaikasta. Netta Koso pääsi etenemään hyvin ja laukoi vasemmalla jalallaan terävästi rangaistusalueen rajan tuntumasta. Saarelaisten maalia vartioinut Tamminen ei kyennyt vangitsemaan etualakulmaan suuntautunutta laukausta vaan torjui pallon eteensä. Wilma Forsblom oli tilanteessa hyvin hereillä ja pääsi tuikkaamaan irtopallon verkon perukoille. Osuma oli 16-vuotiaan Forsblomin ensimmäinen naisten pääsarjassa.

Johtomaalin jälkeen pelin luonne säilyi varsin samanlaisena lukuun ottamatta Åland Unitedin avausjakson lopun pallonhallintavaihetta. PK-35 Vantaa puolusti kuitenkin tiivisti muodossa ja onnistui pitämään ahvenanmaalaisvieraansa vaarattomina. Tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen 1-0-johtolukemissa.

PK-35 Vantaa aloitti toisen jakson vahvasti ja sai heti tauon jälkeen luotua hyvää painetta vieraiden kenttäpuoliskolle. Vaarallisimmille maalintekoalueille murtautuminen oli kuitenkin vaikeaa, kun Punamustien tavoin myös Åland United suojasi tiukasti omaa aluettaan.

Pelin loppua kohden vieraat löysivät hyvän takaa-ajovaihteen ja saivat myös pallonhallintaa yhä enemmän itselleen. Åland Unitedin ensimmäinen todella vaarallinen tilanne nähtiin reilun tunnin pelin jälkeen, kun Olivia Mattsson pääsi vapauttamana Fulutudilun läpiajoon. Hienon ottelun pelannut Roosa Toivanen onnistui kuitenkin viime hetkillä katkaisemaan tilanteen oikea-aikaisella liukutaklauksella.

Seuraava hyvä maalipaikka syntyi 75. minuutilla, kun Anna Westerlundin hyvä pystypallo tavoitti Isabella Mattssonin.  Hyökkääjä pääsi yrittämään nostoa vastaan tulleen maalivahdin yli, mutta nostoyritys suuntautui ohi maalin. Ahvenanmaalaisten hyvä paine piti kuitenkin PK-35 Vantaan puolustusasemissa. Hetkeä myöhemmin vieraiden pelaaja pääsi puskemaan kulmatilanteesta, mutta Oikarinen venyi hyvään torjuntaan.

Ottelun lisäajalla myös Punamustilla oli tilaisuus toiseen osumaan, mutta Forsblomin laukaus suuntautui rangaistusalueen rajan tuntumasta niukasti alakulman ohi. Vieraille tarjoutui sen jälkeen lisäajan viime hetkillä vielä yksi tilaisuus maalintekoon. Vaihdosta kentälle tullut Signy Aarna pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta Oikarinen venytti kätensä etualakulmaan suuntautuneen laukauksen tielle.

Punamustien uhrautuva puolustaminen ja hyvä taistelu kantoivat lopulta loppuun asti. Hienon ottelun pelannut puolustuslinja ja maalivahti Oikarinen selvittivät tarvittavat tilanteet ja pitivät oman maalin koskemattomana. Ottelu päättyi siis lukemiin 1-0. PK-35 Vantaa otti näin ollen sarjakauden toisen voittonsa ja kohenteli asemiaan sarjataulukossa.

Tärkeä taisteluvoitto

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli kaivatun voiton jälkeen luonnollisesti tyytyväinen. Väisäsen mukaan kotijoukkue onnistui pelisuunnitelmassaan pääasiassa hyvin ja avausmaali oli luonnollisesti pelin kannalta tärkeä.

– Ensimmäisellä jaksolla pelasimme rohkeasti. Pääsimme hyvin vastustajan prässistä ohi ja pystyimme juoksuttamaan Åland Unitedia. Tavoitteenamme oli pitää palloa maltillisesti omalla joukkueella ja vastustajaa liikkeessä, Väisänen sanoi.

– Emme päässeet pelaamaan vastustajan kenttäpuoliskolla ihan riittävästi, mutta saimme kuitenkin muutamia vaarallisia tilanteita. Yksi niistä päättyi Netan hienoon laukaukseen ja Wilma oli irtopallossa mahtavasti hereillä. Se oli meille todella tärkeä maali.

Punamustilla oli viime viikonloppuna Kuopiossa haasteita puolustuspelin kanssa, mutta lauantai-iltapäivänä etenkin puolustaminen sujui todella mallikkaasti. Lopun painostusjaksoa lukuun ottamatta kotijoukkue onnistui pitämään ahvenanmaalaiset vaarattomina.

– Ensimmäisellä jaksolla pidimme pakkamme tiiviinä ja sen sisään oli vaikeaa pelata. Åland United pääsi pelaamaan lähinnä keskityksiä maalivahdin käsiin tai puolittaisia palloja linjan taakse, mutta ne eivät johtaneet vaarallisiin tilanteisiin. Avausjakson lopussa he saivat hyvää hallintaa, mutta maalipaikoille he eivät päässeet. Puolustimme tänään hieman eri tavalla ja kokonaisuudessaan pystyimme pitämään vastustajan avausjaksolla hyvin kurissa, Väisänen totesi.

– Toisen jakson alku oli meiltä vahva, mutta hiljalleen peli alkoi kääntyä Åland Unitedille. He pelasivat hyviä hyökkäyksiä ja saivat vapaa- sekä kulmapotkuja, mutta taistelimme jokaisen tilanteen tiukasti loppuun asti ja pari kertaa siivosimme pallon aivan maalin edustalta.

Roosa Toivasen ja Eerika Appelqvistin muodostaman toppariparin lisäksi Väisänen jakoi kehuja muun muassa Elina Salmelle sekä nollapelin torjuneelle Velma Oikariselle.

– Koko puolustuslinja pelasi mahtavan pelin. He tukivat hyvin toisiaan, pelasivat uhrautuvasti ja pumppasivat linjaa hyvin. Tolppien välissä Velma hoiti taas tonttinsa viimeisenä lukkona. Åland Unitedilla oli toisella jaksolla pari tosi vaarallista tilannetta, mutta Velma ja puolustajat hoitivat ne kunnialla, Väisänen kiitteli.

– Tiesimme, että etenkin Åland Unitedin vasen laita on vaarallinen, mutta Eerika ja ”Ellu” pitivät sen tänään ihan mahtavasti kurissa. Roosa sen sijaan voitti hyvin pääpalloja ja katkoi hyökkäyksiä myös liukuen.

PK-35 Vantaa katkaisi Åland Unitedia vastaan viiden ottelun voitottoman putkensa ja otti kauden toisen täyden pistepottinsa. Väisäsen mukaan voitto oli joukkueelle sarjatilanteen lisäksi myös henkisesti tärkeä.

– Tämä oli aikamoinen työvoitto. Pelaajat antoivat kentällä kaikkensa ja pelasivat jokaisen tilanteen loppuun asti. Tänään se myös palkittiin. Voitto oli meille tässä vaiheessa todella tärkeä. Kolme pistettä antavat taas pelaajille ja kaikille muillekin uskoa omaan tekemiseemme.

Punamustien pelit jatkuvat viikon kuluttua lauantaina 1.8. Suomen Cupin välieräottelulla Palloseuraa vastaan vieraskentällä. Kotikentällään PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran perjantaina 14.8., jolloin Myyrmäessä vierailee Tampereen Ilves.

 

PK-35 Vantaa – Åland United 1-0 (1-0)

30´ 1-0 Wilma Forsblom

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

5 Eerika Appelqvist

9 Netta Koso (70´ Siiri Koivula)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi (83´ Emmi Mäensivu)

17 Anna Olmala

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari

26 Roosa Toivanen

 

Vaihtopelaajat:

6 Emmi Mäensivu

7 Siiri Koivula

15 Karoliina Autio

29 Tytti Kemppainen

31 Sanni Solehmainen

 

PK-35 TV: Punamustien kapteenin Sanna Saarisen ja keskuspuolustaja Roosa Toivasen mietteitä voitokkaasta kotiottelusta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot