UUTISET

PK-35 Vantaa ja HJK kohtaavat Myyrmäen perjantai-illassa

1.7.2020

Punamustien sarjapelit jatkuvat perjantai-iltana kolmannella peräkkäisellä pääkaupunkiseudun paikallisottelulla. Tällä kertaa pelataan jälleen Myyrmäessä, kun PK-35 Vantaa saa vieraakseen Helsingin Jalkapalloklubin. Ottelu pelataan perjantaina 3.7. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.

Ottelun erikoisuutena on se, että kummankin joukkueen edellinen pääsarjakausi on päättynyt Suomen mestaruuteen.  PK-35 Vantaa juhli kultamitaleita syksyllä 2018 haettuaan pystin nimenomaan Töölöstä. Sarjakausi huipentui tuolloin päätöskierroksella kärkikaksikon kohtaamiseen. Ottelu päättyi takamatkalta päätöskierrokselle lähteneiden Punamustien voittoon ja mestaruusjuhliin. Kauden 2019 päätteeksi PK-35 Vantaa juhli nousua sarjaporrasta alempana Ykkösessä ja HJK vuorostaan Naisten Liigassa.

Tälle kaudelle uudistetussa Kansallisessa Liigassa PK-35 Vantaa on pelannut nyt kolme ottelua ja kerännyt niistä kolme pistettä. Pisteet tulivat heti avauskierroksella, kun JyPK kaatui Myyrmäessä lukemin 3-0 Roosa Bröijerin ja kahdesti osuneen Netta Koson osumilla. Toisella kierroksella PK-35 Vantaa kärsi 0-2-kotitappion Pallokerho-35:lle. Tappiollinen oli myös viime viikonlopun vierasottelu FC Honkaa vastaan. Oona Sevenius vei Punamustat pelin alkuhetkillä johtoon, mutta espoolaiset nousivat lopulta toisella jaksolla 2-1-voittoon.

HJK sen sijaan on kerännyt kolmesta ensimmäisestä ottelustaan seitsemän pistettä kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Sarja-avauksessaan HJK jäi kotikentällään 1-1-pistejakoon sarjanousija Pallokerho-35:n kanssa, mutta kaksi seuraavaa ottelua ovat tuoneet töölöläisille täyden pistepotin. Ilveksen vieraana HJK nousi tappioasemasta 1-2-voittoon Emmaliina Tulkin ja Essi Sainion maaleilla. Viime viikonloppuna helsinkiläiset kaatoivat KuPSin Töölössä lukemin 4-2. Kotijoukkueen osumista vastasivat Linda Ruutu ja kahdesti osunut Sainio. Neljäs osuma kirjattiin kuopiolaisten omaksi maaliksi.

Sarjapeleissä PK-35 Vantaa ja HJK eivät viime vuonna kohdanneet, joten kilpakumppanien edellinen keskinäinen ottelu on helmikuussa 2019 pelattu Suomen Cupin puolivälieräottelu. Silloin jännitystä riitti jatko-otteluun asti, kun HJK vei jännitysnäytelmän nimiinsä lukemin 3-2.

Molemmista joukkueista joutuu pelaajia, joilla on kokemusta myös vastapuolelta. Tämän hetken HJK-pelaajista PK-35 Vantaata ovat edustaneet Eveliina Parikka, Linda Ruutu ja Mimmi Nurmela. Vastaavasti Punamustien pelaajista HJK:ta ovat aikuistasolla edustaneet Anna Vlasoff ja Vera Saastamoinen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat perjantaina varmuudella loukkaantumisten vuoksi Aurora Troberg, Vera Saastamoinen, Karoliina Autio ja Anna Vlasoff. Poissaolijoiden vastapainoksi PK-35 Vantaa saa uutena pelaajana kokoonpanoon nuoren EBK-hyökkääjän Ella Koivun. HJK:n kokoonpanossa sen sijaan saatetaan nähdä perjantaina ensimmäistä kertaa yhdysvaltalaishyökkääjä Kaylee Dao.

Tavoitteena olla hallitsevampi osapuoli

Lauantain FC Honka –ottelun jälkeen PK-35 Vantaa aloitti maanantaina uuden harjoitusviikon rantalentopallon ja yhteisen ruokailun merkeissä. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan tiiviissä pelitahdissa on tärkeää saada välillä ajatuksia hetkeksi pois jalkapallosta.

– Maanantaina vietimme aikaa yhdessä ilman jalkapalloa. Se oli vähän erilainen alku viikolle, mutta välillä on tärkeää hieman irrottautua arjesta ja tehdä muutakin kuin futista. Viime päivinä olemme keskittyneet etenkin pelin avaamisen ja prässäämisemme monipuolistamiseen. Niillä lääkkeillä lähdemme HJK:ta vastaan, Väisänen kertoi.

Vaikka lopputulos ei ollut toivottu, Väisäsen mukaan lauantain ottelusta löytyi paljon hyviä asioita. Sen ottelun oppeja on käyty harjoituksissa läpi ja pyritään siirtämään käytäntöön perjantaina HJK:ta vastaan.

– FC Honkaa vastaan menimme jälleen eteenpäin, mutta meidän pitää ottaa vielä muutamia askelia, jotta saamme joukkueen pelin toimimaan paremmin ja pääsemme enemmän maalintekopaikoille. FC Honkaa vastaan meidän olisi pitänyt olla selkeämmin hallitseva osapuoli. Siihen pyrimme nyt HJK:ta vastaan. Pelirohkeuden pitää olla vielä kovemmalla tasolla, Väisänen sanoi.

– Tapiolassa pystyimme ajoittain hyvään prässiin ja vastaamaan vastustajan fyysiseen pelaamiseen. Siinä paransimme edelliseen peliin nähden. Nyt meidän pitää vielä pystyä toteuttamaan viime pelissä onnistuneita asioita koko 90-minuuttisen ajan. Jos saamme ne asiat toimimaan, pystymme saavuttamaan hyvän tuloksen. Lisäksi tavoitteenamme on löytää hyökkäyspeliin vielä lisää monipuolisuutta.

HJK on PK-35 Vantaalle tuttu vastustaja monen vuoden ajalta, mutta edellisestä keskinäisestä ottelusta on vierähtänyt jo yli vuosi. Helsinkiläisten joukkueessa ja pelaamisessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia, mutta Väisäsen mukaan Punamustilla on varsin hyvä käsitys tulevasta vastustajasta.

– Olemme totta kai tutustuneet HJK:n joukkueeseen. Heillä on hyviä yksilöitä ja aika tasaisen vahva ryhmä. He pelasivat viime pelissä KuPSia vastaan hyvin ja saivat myös maalihanoja auki. Siinä pelissä HJK pystyi pelaamaan prässin ohi ja luomaan tilanteita, joten meidän pitää pystyä vastaamaan siihen.

Naisten Kansallisen Liigan ottelu PK-35 Vantaa – HJK pelataan perjantaina 3.7. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat portilta aikuisille 12 euroa ja 12-17-vuotiailla lapsille sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

Ottelulippuja voi hankkia edullisemmin jo etukäteen. Ennakkoon ostettuina lippujen hinnat ovat aikuisille 10 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 5 euroa. Ennakkolipunmyyntiin pääset TÄSTÄ!

Lipunmyyntipisteellä on myynnissä myös kauden 2020 kausikortteja. Kausikortin hinta on aikuisille 60 euroa, alennusryhmäläisille 40 euroa ja 12-17-vuotiaille lapsille 30 euroa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot