Naisten jalkapallon Kansallinen Liiga käynnistyy 13. kesäkuuta. Sarja oli tarkoista potkaista käyntiin jo maaliskuun lopussa, mutta vallitseva koronavirustilanne siirsi kauden alkua myöhempään ajankohtaan. Seurojen edustajista koostuva Naisten Jalkapalloliiga ry teki päätöksen sarjakauden käynnistämisestä tiistai-iltapäivän kokouksessaan. Kaikki seurat eivät kannattaneet kesäkuun aloitusta, mutta päätös tehtiin selvän enemmistön suostumuksella.
Valtioneuvosto päätti maanantaina 4.5. kokoontumisrajoitusten keventämisestä 1.6. lähtien. Tällä hetkellä voimassa oleva kymmenen hengen kokoontumisrajoitus päättyy toukokuun lopussa ja korkeintaan 50 hengen kokoontumiset ovat sallittuja kesäkuun alusta lähtien. Se mahdollistaa tavalliseen joukkueharjoitteluun palaamisen ja sen myötä uuden sarjakauden käynnistämisen.
Samalla Valtioneuvosto linjasi, että yleisötapahtumia on mahdollista järjestää kesäkuun alusta lähtien myös yli 50 hengelle poikkeusjärjestelyin. Yli 500 hengen tapahtumat ovat kuitenkin kiellettyjä heinäkuun loppuun saakka. Yleisötapahtumia voidaan järjestää poikkeusjärjestelyin, joista pääsarjat ja seurat odottavat vielä aluehallintovirastojen tarkempia ohjeistuksia.
Poikkeuksellisen myöhäisessä vaiheessa käynnistyvä liigakausi pelataan tällä kertaa ilman ylä- ja alaloppusarjoja kaksinkertaisena sarjana. Näin ollen jokaiselle joukkueelle kertyy 18 ottelua. Nyt suunnitellun aikataulun mukaisesti sarja pyritään saamaan päätökseen 7.11. mennessä. Otteluohjelmaan on jätetty muutamia varapäiviä, joita voidaan hyödyntää, mikäli joukkueissa ilmenee koronavirustartuntoja ja otteluita joudutaan sen myötä siirtämään. Mikäli varapäivät eivät riitä, seurat ovat sitoutuneet jatkamaan sarjakautta tarvittaessa myös pidemmälle marraskuuhun tai jopa joulukuulle saakka. Uuden Kansallisen Liigan päivitettyä otteluohjelmaa työstetään parhaillaan ja se on tarkoitus julkaista toukokuun aikana.
Sarjakauden pelitahdista muodostuu tiivis ja joukkueharjoitteluaika jää vajaaksi ennen sarjan käynnistymistä, joten pelaajien kuormitusta pyritään keventämään poikkeusjärjestelyin. Naisten pääsarjan kohdalla se tarkoittaa muun muassa pelaajavaihtojen määrän nostamista.