UUTISET

Punamustille tappio poikajoukkuetta vastaan

7.3.2020

PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltapäivänä valmistautumiskauden viimeisen harjoitusottelunsa. Samalla kyseessä oli vuoden ensimmäinen ottelu ulkoilmassa kotoisalla Myyrmäen stadionilla. Grankulla IFK:n 05-pojat veivät lopulta voiton lukemin 1-5, mutta kokonaisuudessaan ottelu palveli hyvin Punamustien valmistautumista uuteen sarjakauteen.

Kenttätapahtumien valossa Myyrmäessä nähtiin varsin tasainen harjoitusottelu, jossa kotijoukkue PK-35 Vantaa piti hieman enemmän palloa, kun taas vierailija GrIFK oli vaarallinen etenkin saatuaan tilaa nopeisiin hyökkäyksiin. Lisäksi poikajoukkue oli tänään maaleihin johtaneissa tilanteissa vahvempi myös kaksinkamppailutilanteiden jälkeisissä irtopalloissa. Myös PK-35 Vantaalla oli etenkin 3×30-minuuttisena pelatun ottelun toisella kolmanneksella useampia hyviä hyökkäyksiä, mutta kotijoukkue ei vielä päässyt Wilma Forsblomin ylärimalaukausta lähemmäksi maalintekoa.

Punamustien iltapäivän ainoa osuma nähtiin kuitenkin lopulta noin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Siiri Koivula tarjoili vasemmalta hyvän keskityksen, jota tavoittelivat niin Olivia Doak kuin GrIFK:n maalivahti. Pallo päätyi kuitenkin molempien yli takatolpalle, mistä Tytti Kemppaisella oli helppo työ siirtää peliväline verkon perukoille. Osuma oli Kemppaisen toinen Punamustissa. Ensimmäisen kerran hän osui jo viime kesänä vietettyään muutaman ottelun lainalla PK-35 Vantaassa.

Kemppaisen viimeistelemän osuman lisäksi PK-35 Vantaa sai aivan pelin viime hetkillä pallon vielä toistamiseen maaliviivan yli, mutta erotuomari hylkäsi Karoliina Aution osuman käsivirheeseen vedoten. Mukavan tyynessä kevättalvisessa säässä pelattu ottelu päättyi siis lopulta GrIFK:n poikien 1-5-voittolukemiin.

Hyvä kenraaliharjoitus

Punamustien valmentajan Pasi Jaakonsaaren mukaan loppulukemat eivät anna täysin oikeaa kuvaa pelistä. Myös kotijoukkueella oli riittävästi tilaisuuksia maalintekoon, mutta samalla Jaakonsaari myönsi, että pelistä löytyy vielä parannettavaa.

– Pelillisestä tämä oli mielestäni aika tasaväkinen ottelu ja siihen nähden lukemat repesivät lopulta liian suuriksi. Muutama vastustajan maali syntyi harmillisesti kaksinkamppailutilanteiden jälkeen irtopalloista. Pojat olivat koko ajan vaarallisia, mutta meilläkin oli maalin lisäksi kourallinen hyviä maalipaikkoja, joista meidän olisi tietysti pitänyt viimeistellä paremmin.

– Meillä oli ajoittain ongelmia pitää joukkueemme riittävän tiiviinä. Pääsimme esimerkiksi vasemmalta laidalta hyvin ylöspäin, mutta muu joukkue jäi niissä tilanteissa liian kauas. Kun emme saaneet riittävästi pelaajia ylös tukemaan, meidän oli vaikeaa pelata pidempiä hyökkäyksiä. Pallonmenetysten jälkeen jouduimme usein juoksemaan kovaa alaspäin, sillä pojat ovat nopeampia tilanteenvaihdoissa.

Kokonaisuudessaan Jaakonsaari oli tyytyväinen Punamustien kenraaliharjoituksen antiin. Hänen mukaansa poikajoukkuetta vastaan pelattu ottelu palveli hyvin valmistautumista maaliskuun lopun kilpailullisiin peleihin.

– Pystyimme jälleen aika hyvin pitämään palloa, vaikka tilan ja ajan lukeminen on poikia vastaan vaikeampaa. Lisäksi näimme, missä asioissa meidän pitää vielä parantaa. Kun joukkueemme pysyi tiiviinä, voitimme paljon tilanteita ja kakkospalloja keskialueella. Kun taas kentälle tuli enemmän tilaa, pojat pystyivät hyödyntämään sitä edukseen. Kaipaamme pelaamiseen vielä hieman lisää malttia ja huolellisuutta, Jaakonsaari arvioi.

– Tasollisesti tämä oli meille sopiva vastustaja. Parempana päivänä ja ilman harmittavia pomppupalloja lukemat olisivat voineet olla erilaiset. Toivottavasti pelaajamme eivät ajattele loppunumeroita liikaa, sillä tämä oli meille loistava kenraaliharjoitus.

 

PK-35 Vantaa – GrIFK P05 1-5

80´ 1-5 Tytti Kemppainen

 

Punamustien kokoonpano:

5 Eerika Appelqvist

7 Siiri Koivula

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

15 Karoliina Autio

18 Olivia Doak

19 Anna Vlasoff

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

29 Tytti Kemppainen

30 Sanni Solehmainen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot