PK-35 Vantaa pääsee lauantaina vihdoin pelaamaan myös kilpakauden ensimmäisen kotiottelunsa. Suomen Cupin jatkopaikat ratkaisevassa ottelussa Punamustien vieraaksi saapuu Jyväskylän Pallokerho. Ottelu pelataan lauantaina 1.2. klo 14.00 Myyrmäki-hallissa.
Kahden voitokkaan harjoitusottelun jälkeen PK-35 Vantaa avasi viime viikonloppuna Suomen Cupin lohkovaiheen 1-1-vierastasapelillä Ilvestä vastaan. Kaksijakoisen ottelun avausjakso oli selvää Punamustien hallintaa ja Oona Sevenius veikin puskumaalillaan vieraat johtoon. Toinen jakso oli kuitenkin hieman sekavampi kokonaisuus ja tamperelaiset pääsivät iskemään tasoitusosuman aivan pelin viime hetkillä, joten Tampereella päädyttiin pistejakoon.
JyPK sen sijaan aloitti Suomen Cupin maalirikkaalla 3-3-tasapelillä Ilvestä vastaan. Keskisuomalaiset johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta tupsukorvat nousivat kummallakin kerralla rinnalle. Vielä sen jälkeenkin JyPKille tarjottiin rangaistuspilkulta tilaisuutta voittoon, mutta yritys jäi tuloksettomaksi. Ottelun jyväskyläläisosumista vastasivat Tiina Tiainen ja Henni Rinkinen. Kolmas osuma kirjattiin tamperelaisten omaksi maaliksi.
Lähtökohdat lauantain otteluun ovat varsin selkeät, sillä PK-35 Vantaa tarvitsee jatkopaikkaan voiton tai todella runsasmaalisen – vähintään kahdeksanmaalisen – tasapelin. Mikäli joukkueet päätyvät tasalukemiin 3-3, jatkaa JyPK lohkovoittajana puolivälieriin, mutta PK-35 Vantaa ja Ilves ovat kaikilla mittareilla tasoissa. Tuolloin lohkon toinen jatkaa jouduttaisiin ratkaisemaan arvalla. JyPK sen sijaan etenisi varmuudella jatkoon välttämällä tappion Myyrmäessä.
Punamustien ja JyPKin edelliset kohtaamiset nähtiin Naisten Liigassa kaudella 2018. Tuolloin PK-35 Vantaa voitti molemmat kotiottelunsa, mutta kärsi vieraissa tappion. Samaa kaavaa ovat noudattaneet joukkueiden kaikki aiemmat kohtaamiset. JyPKin joukkue on kuitenkin muuttunut jonkin verran viime kauteen nähden, sillä Lavdije Begolli suuntasi Kuopioon ja Henna Honkanen Italiaan. Heidän tilalleen jyväskyläläiset ovat saaneet nuoria pelaajia omista B-tytöistä, maalivahti Matilda Nurmen ONSista ja Henni Rinkisen FC Hertasta, jonka paidassa hän onnistui viime kauden Ykkösessä maalinteossa myös PK-35 Vantaan verkkoon. Tuttu pelaaja Punamustille on myös JyPKin maalivahti Pauliina Tähtinen, joka vietti vuonna 2017 loppukauden lainalla Myyrmäessä.
Punamustien kokoonpanotilanne on lauantain ottelun alla varsin hyvä. Ainoastaan Tia-Maria Jaakonsaari ja Aurora Troberg ovat varmuudella loukkaantumisten takia sivussa ja Karoliina Autio kärsii flunssasta. Viime viikonlopun Ilves-ottelusta puuttuneet Anna Vlasoff ja Sanna Saarinen sen sijaan palaavat kokoonpanoon.
Keskittymisen pysyttävä koko pelin ajan
Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pääsee lauantain kotiotteluun kelvollisesta tilanteesta. Poissaolomurheet eivät ole vielä täysin hellittäneet, mutta jalkeille saadaan kuitenkin enemmän pelaajia kuin viime viikonloppuna. Joukkue tavoittelee jälleen hyvää tulosta, mutta ottelua lähestytään itse pelin kehittämisen kautta.
– Lähtökohtamme otteluun ovat varsin hyvät. Saamme nyt lisää terveitä pelaajia kokoonpanoon, mikä on tietysti tärkeintä. Ilvestä vastaan pelissä oli hyviä hetkiä, mutta totta kai myös paljon parannettavaa. Nyt haluamme saada ne parannettavat asiat sujumaan paremmin. Se vaatii koko joukkueelta keskittymistä haluttuihin asioihin koko pelin ajan, Väisänen sanoi.
– Pelin sisäiset heilahtelut pitää saada pienemmiksi. Se on tärkeää, kun lähdemme pelaamaan hyvää peliä ja hakemaan hyvää tulosta. Jokaisen pelaajan fokuksen pitää pysyä pelissä ja vaikeallakin hetkellä pitää tehdä asioita sovitulla tavalla.
PK-35 Vantaan ja JyPKin edellisestä kohtaamisesta on vierähtänyt jo puolitoista vuotta, joten molemmat joukkueet ovat ehtineet muuttua jonkin verran. Väisänen on kuitenkin nähnyr videolta JyPKin ja Ilveksen välisen cup-ottelun, joten jonkinlainen mielikuva on jo ehtinyt muodostua.
– JyPK ei ole koskaan ollut meille helppo vastus. Se on ollut yleensä fyysinen joukkue, mutta tällä hetkellä he pystyvät myös hallitsemaan palloa. JyPKin riveihin on noussut hyviä taitavia pelaajia seuran omista nuorista. Ilvestä vastaan joukkue osoitti, että tehojakin löytyy, Väisänen totesi.
– He ovat vahvoja 1v1-puolustamisessa ja heidän keskustansa on ollut vahva. Lisäksi Pauliina Tähtinen hoitaa maalillaan helpot pallot varmasti. Siksi meidän pitää keskittyä yhä enemmän siihen, miten viemme tilanteet maltilla loppuun asti päästyämme murtautumisalueille.
PK-35 Vantaa tarvitsee lauantain ottelusta käytännössä voiton, kun taas JyPKille riittäisi jatkopaikan varmistamiseen tasapelikin. Väisänen ei kuitenkaan usko, että lähtöasetelma näkyy juurikaan joukkueiden otteissa.
– JyPKin lohkotilanne on heidän maalieronsa turvin hieman parempi kuin meillä, mutta en usko, että he lähtevät varmistelemaan tasapeliä. Uskon JyPKin haluavan myös hyökätä. Meidän tavoitteemme on totta kai edetä jatkopeleihin. Lähdemme jokaiseen peliin hakemaan parasta mahdollista tulosta, joten siinä mielessä lähtökohdat eivät eroa tavallisesta.
Suomen Cupin ottelu PK-35 Vantaa – JyPK pelataan lauantaina 1.2. klo 14.00 Myyrmäki-hallissa.
Liput otteluun maksavat 5 euroa. Lipunmyyntipisteellä on myynnissä myös PK-35 Vantaan kausikortteja. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.