PK-35 Vantaan vuosi 2019 oli todellista tunteiden vuoristorataa. Kevättalven järkytys muuttui kauniiksi tarinaksi poikkeuksellisen sitoutuneesta joukkueesta ja draamankaari huipentui nopeaan paluuseen takaisin pääsarjatasolle. Paluuseen, johon vain harvat ulkopuoliset uskoivat viime talvena. Paluuseen, joka on täysin poikkeuksellinen suoritus saman kohtalon kokeneiden suomalaisseurojen keskuudessa.
Muutamaa kuukautta aiemmin riemukasta ja jo tämän vuosikymmenen seitsemättä Suomen mestaruuttaan juhlineen PK-35 Vantaan taivas synkkeni tämän vuoden tammikuussa. Hallitseva mestari jäi ilman liigalisenssiä ja joutui hakemaan uutta vauhtia sarjaporrasta alempaa Ykkösestä. Kielteinen lisenssipäätös oli kaikille shokki, mutta suurin järkytys hälveni lopulta jopa yllättävän nopeasti. Järkytys hälveni, koska sitoutunut ryhmä osoitti pitävänsä yhtä vaikeinakin aikoina. Tämä yhteisö osoitti väkevämmin kuin koskaan aiemmin, että puheet punamustasta perheestä eivät ole pelkkää sanahelinää.
Joukkueen runkopelaajat ja valmennus halusivat pitää tiiviiksi yhteisöksi kasvaneen joukon yhdessä ja sitoutuivat yhteiseen tavoitteeseen: pikaiseen paluuseen huipulle. Lähtökohdat olivat monellakin tavalla haastavat eikä kovin moni ulkopuolinen uskonut Punamustien toipuvan takaiskusta. Joukkueen usko ei kuitenkaan horjunut. Pelaajat, valmentajat ja taustatoimijat ottivat haasteen vastaan, tekivät töitä toistensa eteen ja selvittivät esteen toisensa jälkeen.
Suomesta löytyy valitettavan paljon esimerkkejä seuroista, jotka ovat menettäneet liigalisenssinsä. Niistä moni on ajautunut lopettamaan toimintansa tai aloittamaan alusta uuden yhdistyksen voimin. Muutamat ovat pystyneet jatkamaan, mutta ne ovat jumittuneet alemmille sarjatasoille. Suoraan pääsarjaan palanneita esimerkkitapauksia ei löydy.
PK-35 Vantaan lyhyt historia on ollut menestyksekäs. Yhdeksän liigakautensa aikana seura on juhlinut seitsemää Suomen mestaruutta ja neljää Suomen Cupin voittoa. Se on osallistunut seitsemän kertaa naisten Mestarien liigaan ja raivannut neljästi tiensä jatkopeleihin. Siitä huolimatta pidän lisenssin menettämisestä toipumista ja pikaista paluuta pääsarjaan seurahistorian kovimpana suorituksena.
Päättynyt kausi oli tarinana aivan omaa luokkaansa. Tarina, jonka jokainen mukana ollut muistaa varmasti aina. Nousu, voitot ja maalit ovat tärkeitä, mutta se suurin tarina kirjoitettiin joukkueen arjessa, harjoituksissa ja pelimatkoilla. Punamustien ryhmä oli kenties tiiviimpi kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki viihtyvät toistensa seurassa, mikä näkyi vahvasti kaikessa yhteisessä tekemisessä.
* * * * * * * * *
Samaa yhteen hiileen puhaltamista nähtiin jälleen myös kentän ulkopuolella. Seuran toimintaan osallistuvat vapaaehtoiset ja kotiotteluiden talkoolaiset ovat vuodesta toiseen yksi punamustan koneiston luotettavimmista osista. Myös yhteistyöseuramme EBK:n pelaaja-avut olivat meille korvaamaton asia etenkin keväällä ja syksyllä, kun oma pelaajaryhmämme oli valitettavan kapea. Kilpaurheiluseuran pyörittäminen olisi mahdotonta ilman yhteistyökumppanien tukea. Siksi olemme erittäin kiitollisia meihin uskoneille yhteistyökumppaneille, jotka jäivät joukkueen tueksi myös Ykkösessä pelatulla kaudella.
Joukkueen valmennuskolmikko Jari Väisänen, Pasi Jaakonsaari ja Jouni Puttonen teki kauden aikana hurjan määrän töitä. Vaikka kaikki kauteen 2019 liittyneet suunnitelmat menivät talvella uusiksi, kolmikko sopeutui muuttuneeseen tilanteeseen, sitoutui siihen täysillä ja suhtautui uuteen haasteeseen samalla vakavuudella kuin aiempien kausien mestaruustaistoihin.
Lisäksi Pasi Oikarinen teki läpi kauden arvokasta työtä videovalmennuksen parissa ja Janne Merikallio fysioterapeutin roolissa. Jukka Laaksalo hoiti joukkueenjohtajan ja kuuluttajan tehtävänsä vuosien kokemuksella ja Max Jansson oli tärkeässä roolissa etenkin Mestarien liigaan liittyvissä järjestelyissä. Jari Mäensivu sen sijaan hoiti luotettavasti huoltajan ja valokuvaajan tehtäviä – usein jopa samanaikaisesti. Iso kiitos kuuluu myös Markku Hynniselle, joka on tuttuun tyyliinsä pysytellyt taustalla, mutta antanut sieltä käsin merkittävän panoksensa joukkueen eteen.
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin pelaajille, jotka uskoivat tähän joukkueeseen ja tekivät kauden aikana valtavan työn raivatakseen Punamustat takaisin pääsarjaan. Joukkue on täynnä uskomattoman hienoja tyyppejä ja värikkäitä, upeita persoonia. Se saa tiedottajankin saapumaan paikalle käytännössä jokaisiin harjoituksiin ja laukomaan siinä sivussa palloja metsikköön. Tämän joukkueen kanssa on mahtavaa tehdä töitä.
Punamustan perheen puolesta
Samu Liski
Tiedottaja, PK-35 Vantaa