UUTISET

Aurora Troberg PK-35 Vantaan riveihin

18.12.2018

PK-35 Vantaa on solminut Aurora Trobergin kanssa kauden 2019 kattavan pelaajasopimuksen. FC Espoosta Punamustiin siirtyvä Troberg tuo joukkueen hyökkäyspeliin ennen kaikkea aimo annoksen nopeutta.

Espoolaislähtöinen 22-vuotias Troberg on pelannut juniorivuosinaan FC Hongassa, FC Kasiysissä ja FC Espoossa. Sen jälkeen hän keskittyi muutamien vuosien ajan ainoastaan yleisurheiluun, jossa hän saavutti jopa Suomen mestaruuksia ja pääsi mukaan maajoukkueryhmään. Viime vuodet Troberg on pelannut jälleen jalkapalloa FC Espoon riveissä.

Kaudella 2018 hän pelasi espoolaisryhmässä 18 Kakkosen ottelua ja viimeisteli niissä 18 maalia. Suomen Cupissa Troberg onnistui keskinäisessä ottelussa maalinteossa myös PK-35 Vantaan verkkoon.

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Troberg on ominaisuuksiensa puolesta mielenkiintoinen pelaaja. Hän on harjoitellut joukkueen mukana jo muutaman kuukauden ajan, joten Punamustien valmennusryhmällä on jo hyvä käsitys Trobergin potentiaalista.

– Kiinnitimme Auroraan huomiota viime elokuussa Suomen Cupin pelissä FC Espoota vastaan ja myös viime kauden fysiikkavalmentajamme Harry Sainio vihjasi meille kyseisestä pelaajasta. Otimme häneen yhteyttä heti syksyllä ja hän on harjoitellut mukanamme kauden päättymisestä lähtien, Väisänen taustoitti.

– Hänellä on jalkapallon lisäksi vahva nopeuslajitausta, ja nopeita pelaajia tarvitaan aina. Lisäksi Aurora osoitti viime kaudella FC Espoossa myös maalintekokykynsä. Näimme hänessä potentiaalia ja päätimme, että tällaiselle pelaajalle kannattaa antaa mahdollisuus osoittaa kykynsä.

Hyppäys Naisten Liigaan on suuri, mutta Troberg suhtautuu haasteeseen luottavaisena ja innostuneena.

– Liityn ryhmään innolla ja toivon tuovani joukkueelle lisäarvoa erityisesti nopeudellani. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleva kausi tuo tullessaan, Troberg totesi.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot