UUTISET

Kultainen kausi

26.10.2018

Myyrmäen jalkapallostadionin pukukoppi on hiljainen lokakuussa 2017. PK-35 Vantaa on pelannut hienon ja tapahtumarikkaan kauden, mutta jäänyt lopulta ilman palkintoa hävittyään sarjakauden päätöspelin ja Suomen Cupin loppuottelun. Hiljaisuuden murtaa lopulta innostunut huudahdus: ”Hei, me voitettiin tuplahopeaa!”.

Pelaajien ja taustajoukkojen kasvoille nousee pieni hymynkare. Alakulo hälvenee hiljalleen. Päävalmentaja Jari Väisänen vakuuttaa pelaajille, että seuraavana vuonna mestaruus palaa Myyrmäkeen. Koettelemukset ja takaiskut vahvistavat joukkuetta. Pettymyksen käsittely kietoo ryhmää yhä tiiviimmin yhteen. Tuttu nauru ja iloiset ilmeet palaavat harjoituksiin nopeasti.

 *  *  *  *  *  *  *

Syksyllä 2018 Naisten Liigan mestaruuspokaali nousee taivasta kohden Töölön iltavalaistuksessa. PK-35 Vantaa on jälleen tehnyt sen, minkä se parhaiten osaa. Tämän vuosikymmenen seitsemäs Suomen mestaruus ratkesi dramaattisimmalla mahdollisella tavalla päätöskierroksen kärkiottelussa. Punamustat hiljensivät jälleen epäilijät ja päättivät HJK:n yli vuoden mittaisen tappiottomien liigakotipelien putken. Paluu mestaruuskantaan oli vantaalaisilta vahva voimannäyttö.

Mestaruudesta huolimatta Punamustien kausi ei ollut riemumarssia. Peli kulki useimmiten mallikkaasti ja tulokset olivat sen mukaisia, mutta alkukevättä lukuun ottamatta joukkue oli koko kauden ajan sarjataulukossa takaa-ajajan asemassa. Muutamista pistemenetyksistä huolimatta usko ei kuitenkaan horjunut. PK-35 Vantaa pysyi koko ajan iskuetäisyydellä kärjestä ja raapi vaadittavat sarjapisteet kierros toisensa jälkeen.

Takaa-ajo huipentui lopulta upeaan yläloppusarjaan. Joukkue esitti syksyn tärkeimmissä peleissä parastaan ja pelasi tappiottoman loppusarjan. Neljässä viimeisessä ottelussaan PK-35 Vantaa oli käytännössä jokaisessa selkä seinää vasten, mutta joukkue nappasi määrätietoisesti pakkovoiton kerrallaan. Päätöskierroksen ratkaisuotteluun lähdettäessä asetelma oli pelaajille jo tuttu ja usko mestaruuteen horjumaton.

Punamustien joukkue osoitti läpi syksyn poikkeuksellisen vahvaa yhteishenkeä ja henkistä kanttia. Kauden viimeiseen otteluun lähtiessään pelaajat ja taustajoukot olivat varmoja voittavansa Suomen mestaruuden. Joukkueen yhtenäisyys ja vahva usko näkyivät myös kentällä, kun määrätietoisesti pelannut ryhmä otti ohjat heti omiin käsiinsä. PK-35 Vantaa oli lähes koko sarjakauden takaa-ajajana, mutta kauden tärkeintä ottelua se johti lähes alkuminuuteista loppuun saakka.

 *  *  *  *  *  *  *

Pitkään kauteen mahtui paljon haasteita, jotka joukkue kuitenkin ylitti yksi kerrallaan. Urheilussa ikävimpiin vastoinkäymisiin lukeutuvat aina loukkaantumiset, joilta ei voida ikinä täysin välttyä. Myös Punamustien kautta rasitti muutama raskas, koko kauden mittainen loukkaantuminen. Loukkaantuneen pelaajan osa on epäkiitollinen ja kuntouttaminen usein yksinäistä. Sen keskelläkin loukkaantuneiden pelaajien tulee muistaa olevansa joukkueen täysipainoisia jäseniä, joita ei siksi voi jättää huomioimatta tässä yhteydessä.

Loukkaantumisten vastapainoksi kauden hienoihin tarinoihin sen sijaan lukeutuivat muutamien pelaajien paluu pelikentille pitkän poissaolon jälkeen. Pahan polvivammansa selättänyt Eva Nyström nousi lopulta yhdeksi Punamustien avainpelaajista ja niin ikään paljon vammoista kärsinyt Ronja Ikonen viimeisteli kaksi kauden tärkeimpiin lukeutunutta maalia. Yli vuoden sivussa ollut Netta Koso osoitti huimaa sinnikkyyttä ja taisteli itsensä kurinalaisella kuntoutuksella väkisin takaisin pelikuntoon ennen kauden huipennusta.

Suomen parhaassa joukkueessa myös kilpailu peliajasta on kaikista kovinta. Osa pelaajista jäi kauden aikana otteluissa vähälle vastuulle, mutta he eivät antaneet harmituksen näkyä ulospäin peleissä tai harjoituskentällä. Jokainen pelaaja antoi täyden panoksensa kauden jokaisessa tapahtumassa. Samalla monet vähemmälle vastuulle jääneet pelaajat osoittivat omalla asenteellaan ja loputtomalla positiivisuudellaan olevansa ihailtavia joukkuepelaajia ja korvaamattoman tärkeitä palasia joukkueelleen.

    *    *   *   *   *   *   *

Neljään Punamustien kanssa viettämääni kauteen on mahtunut paljon tapahtumia ja toinen toistaan upeampia hetkiä, mutta tämä syksy ja lokakuun 20. päivän ilta Töölön iltavalaistuksessa ovat olleet niistä kenties tunteikkaimpia.

PK-35 Vantaa ei ole ikinä tuntunut aivan tavalliselta urheiluseuralta. Naisten liigajoukkueesta on muodostunut eräänlainen ”crazy gang”, tiivis yhteisö, joka tekee asiat omalla tyylillään ulkopuolisten mielipiteistä välittämättä. Joukkueen keskuudessa on puhuttu jo vuosia punamustasta perheestä.

Seuratoiminta ottaa paljon, mutta antaa enemmän. Päättyneen kauden pitkälle yli tuhannen tunnin vapaaehtoistyöt ja useat unettomat yöt olivat jälleen kaiken sen arvoista. Mitalit ja pokaalit ovat upeita saavutuksia, mutta joukkueurheilussa suurin arvo muodostuu usein ympärillä olevista ihmisistä ja yhteisistä hetkistä. Vuosien varrella karttuu useita kauniita muistoja, kokemuksia, kavereita ja ystäviä.

Sen vuoksi säästin loppuun vielä 35 syytä Punamustien menestykseen ja suuren joukon ihmisiä, jotka tekivät tästäkin kaudesta ainutlaatuisen.

Kiitos Sanna, Netta, Tipe, Velma, Filippa, Mimmi, Vilma, Kaisa, Heku, Hemppa, Ellu, Mette, Ella, Ronja, Eva, Tiksu, Elli-Noora, Ashley, Roosa T, Roosa B, Jasu, Emma, Iina, Ida, Juliane ja Allu. Kiitos Väikkä, Pasi, Jokke, Janne, Jukka, Mäkkäri, Pasi O, Harry, Kaitsu ja Hynä.

 

Samu Liski

syksyisin hymyilevä tiedottaja

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot