UUTISET

PK-35 Vantaa kohtaa FC Hongan vieraskentällä

20.6.2018

Punamustilla on edessään vielä yksi sarjaottelu ennen parin viikon mittaista kesätaukoa. Kyseessä on pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu, kun PK-35 Vantaa kohtaa FC Hongan vieraskentällä Espoossa. Ottelu pelataan huomenna torstaina 21.6. klo 18.30 Tapiolan urheilupuistossa.

PK-35 Vantaa lähtee viimeiseen juhannusta edeltävään otteluun sarjataulukon neljänneltä sijalta. Eroa kärkeen on kuusi pistettä. Punamustien yksitoista sarjapeliä ovat tuottaneet kuusi voittoa, neljä tasapeliä ja yhden tappion. Edellisessä ottelussaan PK-35 Vantaa kaatoi TPS:n lukemin 2-1 Roosa Bröijerin ja Kaisa Collinin osumilla.

FC Honka sen sijaan on sarjassa toisena kaksi pistettä Punamustia edellä. Espoolaiset ovat voittaneet seitsemän ottelua, tasanneet pisteet kolmesti ja hävinneet kerran. Viime viikonlopun ottelussaan FC Honka kaatoi ONS:n kotonaan maalein 4-2. Kotijoukkueen osumista vastasivat Elli Pikkujämsä, Sini Vehviläinen ja kahdesti osunut Milla Punsar.

Torstai-illan ottelussa kohtaavat sarjan tehokkain hyökkäys ja pitävin puolustus. FC Honka on tehtaillut sarjapeleissä 28 maalia, kun taas Punamustien verkkoon on tehty vain kahdeksan maalia. Espoolaisen puolustus on päästänyt kaksi maalia enemmän. Myös joukkueiden keskinäisiä kohtaamisia on viime vuosina leimannut vähämaalisuus.

Joukkueet kohtasivat toisensa jo toukokuun lopussa Myyrmäessä. PK-35 Vantaa meni ottelun loppupuolella johtoon, kun Sanna Saarisen näyttävä vapaapotku upposi verkkoon. Espoolaiset nousivat kuitenkin vielä lopussa tasoihin Linda Nymanin suoraan takakulmaan painuneella kulmapotkulla.

Punamustien tehokkain maalintekijä on ollut viidesti sarjapeleissä osunut Kaisa Collin. Heidi Kollasella on tilillään neljä osumaa. FC Hongan riveissä suurinta maalintekovastuuta on kantanut Ella-Rosa Huusko, joka on kahdeksan osumaa.

PK-35 Vantaan kokoonpanosta puuttuvat torstaina Vilma Väisänen sekä pitkään sivussa olleet Ida Raustola, Velma Oikarinen ja Netta Koso. Lisäksi Iina Salmen pelaaminen on vielä epävarmaa.

Tärkeitä pisteitä jaossa

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pääsee sarjataukoa edeltävään otteluun viikonlopun TPS-voiton myötä mukavista lähtökohdista.

– TPS-pelissä pääsimme iskemään voittomaalin lopussa. Se oli henkisesti tärkeää, että nousimme vaikeassa paikassa voittoon ja joukkue pelasi lopun kypsästi. Tulos oli tärkeä myös tulevaa peliä ajatellen, Väisänen sanoi.

Punamustien ja FC Hongan väliset pääkaupunkiseudun paikallisottelut ovat olleet lähes poikkeuksetta tiukkoja pelejä. Tämän kauden  ensimmäinen kohtaaminen ei tehnyt poikkeusta, joten Väisänen uskoo pelaajien motivaation olevan kunnossa.

– Jaossa on jälleen tärkeitä sarjapisteitä, kuten tietysti kaikissa muissakin peleissä. Samalla tämä on viimeinen rutistus ennen juhannustaukoa, joten on tärkeää, että ajatukset pysyvät vielä tässä pelissä. Uskon, että saamme peliin hyvän latauksen, sillä olemme pelanneet Honkaa vastaan tasaisia pelejä ja edellisestä pelistä jäi vähän hampaankoloon, Väisänen totesi.

– Tapiolassa pääsemme pelaamaan hyvälle nurmelle. Se sopii varmasti molemmille joukkueille, sillä molemmat tykkäävät pitää palloa.

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta on kulunut vain kolme viikkoa, mikä tuo oman mausteensa peliin. Väisäsen mukaan joukkueet tuntevat toisensa erittäin hyvin. Yksittäisissä otteluissa saatetaan kuitenkin nähdä hieman erilaisia lähestymistapoja.

– Kun joukkueet kohtaavat kahdesti näin lyhyen ajan sisään, edellinen peli on varmasti hyvin muistissa. Molemmat ovat käyneet toistensa pelit tarkasti läpi ja ovat varmasti kärryillä toistensa pelitavoista, Väisänen sanoi.

– Myyrmäessä FC Honka pelasi hyvin suoraviivaisesti ja he olivat siinä myös vaarallisia. Nyt on mielenkiintoista nähdä, muuttavatko he pelaamistaan kotikentällään.

FC Hongan vahvuudet ovat etenkin suoraviivaisessa hyökkäyspelaamisessa sekä kulma- ja vapaapotkuissa. Väisäsen mukaan espoolaiset eivät epäröi pelata pitkiä palloja puolustuslinjan selustaan.

– Meidän pitää saada tarkkuutta pallolliseen pelaamiseemme ja lisäksi meidän pitää olla tarkkana heidän vaarallisten vastaiskujensa sekä erikoistilanteiden kanssa. FC Honka pystyy lähtemään pitkillä avauksilla paineen alta hyviin vastahyökkäyksiin. Heiltä löytyy potkuvoimaa pelata pitkiä palloja linjan taakse nyt, kun myös Elli Pikkujämsä on päässyt pelaamaan.

FC Honka – PK-35 Vantaa pelataan torstaina 21.6. klo 18.30 Tapiolan urheilupuistossa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot