PK-35 Vantaa haki ystävänpäivän iltana vierasvoiton Tallinnasta. Punamustien vuoden ensimmäinen ottelu toista naisjoukkuetta vastaan päättyi voitokkaasti, kun Viron A-maajoukkue kaatui lukemin 0-1.
80-minuuttisena pelattu ottelu eteni alusta lähtien vahvasti Punamustien hallinnassa. Vierasjoukkue piti palloa selkeästi enemmän ja vei pelin painopisteen virolaisten kenttäpuoliskolle. Pallon saadessaan Viro turvautui lähes poikkeuksetta pitkiin purkupalloihin, joiden myötä pallo päätyi takaisin Punamustille.
Vieraiden painostus tuotti muutaman hyvän maalipaikan heti pelin alkuhetkillä. Sekä Roosa Bröijer että Heidi Kollanen pääsivät yrittämään rangaistusalueen sisältä, mutta yritykset eivät tuottaneet vielä tulosta. Hetkeä myöhemmin Bröijer pääsi laukomaan toistamiseen hienon hyökkäyssommitelman päätteeksi, mutta virolaismaalivahti onnistui torjumaan laukauksen.
Myös Kaisa Collin pääsi yrittämään maalintekoa Roosa Toivasen keskityksestä, mutta laukaus pysähtyi maalivahdin torjuntaan. PK-35 Vantaa onnistui liikuttamaan palloa nopeasti, juoksuttamaan vastustajaansa ja luomaan kovaa painetta virolaisten puolustusalueelle, mutta kotijoukkue puolusti omaa maaliaan uhrautuvasti. Pallo pomppi useaan otteeseen vaarallisesti rangaistusalueella, mutta Viron puolustajat ehtivät laukausten tielle. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.
Toinen jakso noudatti hyvin samanlaista käsikirjoitusta kuin avausjakso. Viro teki tauon jälkeen useita pelaajavaihtoja, mutta tuoreet jalat eivät muuttaneet pelin luonnetta. PK-35 Vantaa piti palloa ja määräsi pelin tahdin, kun taas Viro puolusti syvällä omalla alueellaan ja pyrki tilaisuuden tullen suoraviivaisiin vastahyökkäyksiin. Pitkät juoksupallot eivät kuitenkaan tuottaneet Punamustien puolustukselle vaikeuksia.
Kollanen onnistui pian tauon jälkeen puskemaan pallon maaliin, mutta hän oli tilanteessa niukasti paitsiossa. Vaihdosta kentälle tullut Iina Salmi sen sijaan pelattiin näyttävän syöttöyhdistelmän päätteeksi hyvään maalintekopaikkaan, mutta hänen laukauksensa suuntautui ohi maalin.
PK-35 Vantaan maalia vartioinut Emma Immonen sai olla pitkiä jaksoja toimettomana, mutta toisella jaksolla hän selvitti vaarallisen läpiajon hyvällä vastaantulollaan. Tilanne jäi lopulta Viron ainoaksi maalintekopaikaksi.
Vieraiden painostus tuotti vihdoin 64. peliminuutilla tulosta, kun Punamustille tuomittiin virolaisten käsivirheen seurauksena vapaapotku rangaistusalueen rajan tuntumasta. Pallon taakse asettui Collin, joka laukoi pelivälineen vasempaan yläkulmaan.
Punamustilla oli toisella jaksolla tilaisuuksia lisätä johtoaan, mutta viimeistely-yritykset suuntautuivat maalivahdin ulottuville tai ohi maalin. Tiukasti puolustanut Viro onnistui pitämään loppunumerot maltillisina, mutta PK-35 Vantaa vei lopulta Collinin vapaapotkumaalin turvin voiton lukemin 0-1.
Pirteä peli-ilme
Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen. Vierailla oli vahva ote kenttätapahtumista, mutta Väisänen jakoi kehuja vastustajan tiivistä puolustuspelaamista.
– Mielestäni jaksoimme tehdä töitä koko ajan ja pitää vauhtia yllä. Juuri niitä asioita lähdimme täältä hakemaan. Pelin kuva oli selvästi se, että Viro puolusti ja me hyökkäsimme. Viro tukki keskustan tosi hyvin, joten siitä oli vaikeaa mennä läpi, mutta pystyimme hyödyntämään molempia laitoja hyvin, Väisänen sanoi.
– Viro puolusti tosi hyvin. Jarmo Matikainen on selvästi päässyt harjoittelemaan sitä joukkueen kanssa. He pysyivät todella tiukasti muodossa, joten sen sisään oli todella vaikeaa pelata. Muodon ulkopuolella pystyimme kuitenkin pelaamaan hyvin ja löysimme sitten laitojen kautta tilaa.
Väisäsen mukaan Punamustilla oli mahdollisuudet suurempiin voittolukemiin, mutta viimeistelystä puuttui vielä viimeinen terävyys. Samalla PK-35 Vantaa onnistui kuitenkin myös pitämään vastustajansa poissa maalipaikoilta.
– Maalintekopaikkoja oli tänään ihan riittävästi, mutta laitoimme palloja muutamista vapaistakin paikoista suoraan maalivahdin syliin tai niukasti ohi maalin. Viron muutamat hyökkäykset sen sijaan avautuivat lähinnä meidän huonoista syötöistämme tai kimmokkeista. Itse he eivät oikein päässeet rakentamaan mitään, Väisänen totesi.
Punamustien puolustuksessa pelanneen Mimmi Nurmelan mielestä pelin käsikirjoitus oli alusta lähtien selvä. Hänen mukaansa kasainväliset pelit palvelevat hyvin maaliskuun lopussa alkavaan sarjakauteen valmistautumista.
– Hallitsimme peliä aika vahvasti, mutta viimeinen silaus jäi vähän puuttumaan. Meillä oli paljon paikkoja, mutta emme kyenneet hyödyntämään niitä ihan niin hyvin kuin olisimme halunneet, Nurmela tuumi.
– Näissä peleissä vastaan tulee erilaisia joukkueita, jotka pelaavat erilaisilla taktiikoilla. Meidän pitää sopeutua siihen ja yrittää hyödyntää omia vahvuuksiamme. Lisäksi on totta kai kivaa pelata vähän vieraampia joukkueita vastaan.
Punamustien harjoituspelit jatkuvat jo tulevana lauantaina 17.2. FC Espoon 03-poikia vastaan. Viron A-maajoukkue sen sijaan saapuu vastavierailulle Myyrmäkeen 3.3.
Viro – PK-35 Vantaa 0-1 (0-0)
64´ 0-1 Kaisa Collin
Avauskokoonpano:
3 Tiia Peltonen
6 Mimmi Nurmela (72´ Filippa Kilponen)
8 Vilma Väisänen (61´ Mette Barck)
10 Kaisa Collin (70´ Alina Kosunen)
11 Heidi Kollanen
14 Elina Salmi (40´ Iina Salmi)
21 Tia-Maria Jaakonsaari (70´ Ella Hopponen)
25 Ashley Riefner
26 Roosa Toivanen (52´ Ida Raustola (58´ Sanna Saarinen))
28 Roosa Bröijer
32 Emma Immonen
Vaihtopelaajat:
1 Juliane Fuchs
4 Filippa Kilponen
7 Iina Salmi
13 Sanna Saarinen
17 Mette Barck
18 Ella Hopponen
22 Ida Raustola
23 Alina Kosunen
27 Jasmin Leppioja
PK-35 TV: Jari Väisäsen ja Mimmi Nurmelan mietteet Viro-voitosta