Punamustien ottelut Pohjois-Irlannissa jatkuvat perjantai-iltana. Mestarien liigan karsintaturnauksen toisessa ottelussaan PK-35 Vantaa kohtaa irlantilaisen Shelbourne FC:n. Ottelu pelataan huomenna perjantaina 25.8. klo 21.30 Suomen aikaa.
PK-35 Vantaa sai karsintoihin voitokkaan alun tiistaina. Avausottelussaan PK-35 Vantaa kaatoi emäntäjoukkue Linfield FC:n lukemin 1-0. Ottelu eteni alusta lähtien hyvin suomalaisten komennossa, mutta tiiviisti puolustaneet pohjoisirlantilaiset onnistuivat pitämään lukemat tasaisina. Kaisa Collinin avausjakson osuma riitti kuitenkin Punamustille kolmeen pisteeseen.
Shelbourne sen sijaan aloitti turnauksen maalittomalla tasapelillä ykkössijoittettua Medyk Koninia vastaan. Irlantilaiset puolustivat tiivisti ja väläyttelivät ajoittain vaarallisuuttaan vastaiskuissa. Medyk Koninille tarjoutui vielä pelin loppupuolella tilaisuus voittomaaliin, mutta puolalaisten rangaistuspotku painui maalin yli. Irlantilaisten kokenut keskuspuolustaja Seana Cooke sai kuitenkin rangaistuspotkuun johtaneesta tilanteesta punaisen kortin, joten hän on huomenna pelikiellossa.
Avausottelun jälkeen PK-35 Vantaa harjoitteli seuraavana aamuna kevyesti ja keskittyi loppupäivän ajan lepäämiseen. Torstaina joukkue on suunnannut katseensa jo tulevaan otteluun ja pitänyt viimeistelyharjoitukset ottelustadionilla.
Shelbourne FC – Fuusion myötä nopeasti huipulle
Punamustien toinen turnausvastustaja on irlantilainen Shelbourne Ladies FC. Pääkaupungin seura pitää majaansa Dublinin pohjoispuolella Drumcondran alueella. Punaisissa kotipaidoissa pelaava seura on perustettu vuonna 1995.
Vuosituhannen alkuvuosina Shelbournella ei ollut viiteen vuoteen lainkaan merkittävää toimintaa, mutta vuonna se herätettiin henkiin jälleen 2007. Aluksi seurassa panostettiin lapsiin ja nuoriin, mutta kaksi vuotta sitten Shelbourne palasi jälleen pääsarjakartalle. Seura yhdistyi Raheny Unitedin kanssa ja sai sen myötä sarjapaikan korkeimmalta sarjatasolta.
Shelbourne pärjäsi hienosti heti fuusioitumisen jälkeisellä kaudella, mutta se jäi lopulta toiseksi niin liigassa kuin myös Irlannin Cupissa. Viime kaudella Shelbourne sai kakkossijoilleen maukkaan hyvityksen sillä joukkue pääsi kauden päätteeksi juhlimaan tuplamestaruutta.
Mestaruuden myötä Shelbourne osallistuu nyt ensimmäistä kertaa naisten Mestarien liigaan. Kansainvälisiin peleihin löytyy kuitenkin jonkinlaista kosketuspintaa, sillä fuusion toinen osapuoli Raheny United osallistui Mestarien liigaan kahdesti. Ensimmäisellä yrityksellään irlantilaiset jäivät karsintavaiheeseen, mutta jälkimmäisellä kerralla Raheny United eteni 32 parhaan joukkoon.
Tällä hetkellä Shelbourne on neljäntenä Irlannin seitsemän joukkueen pääsarjassa. Eroa sarjakärki Wexford Youthsiin on neljä pistettä. Shelbourne on voittanut kolmestatoista ottelustaan kuusi, pelannut viidesti tasan ja hävinnyt kahdesti.
Shelbournen toissaviikonlopun ottelu siirrettiin toiseen ajankohtaan, mutta joukkue on ehtinyt pelata elokuussa jo kaksi sarjaottelua. Niissä Shelbourne kaatoi kotonaan sarjakärki Wexfordin 3-2 ja Cork Cityn 2-1.
Mestarien liigan alla Shelbourne sai riveihinsä täsmävahvistuksen, kun yhdysvaltalaishyökkääjä Gloria Douglas palasi Irlantiin. Douglas oli syksyllä yksi Shelbournen avainpelaajista, kun joukkue juhli Irlannin tuplamestaruutta.
Vastassa iskukykyinen joukkue
PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan valmistautuminen huomisillan otteluun on sujunut hyvin. Välipäivien aikana joukkue on pyrkinyt ammentamaan oppia edellisestä ottelustaan.
– Pelin jälkeisenä päivänä harjoittelimme aamulla kevyesti ja huilasimme. Olemme käyneet edellisen pelin läpi ja yritämme siirtää niitä oppeja käytäntöön. Tänään kävimme viimeistelyharjoituksissa läpi niitä asioita, joita pyrimme toteuttamaan huomisessa pelissä, Väisänen sanoi.
Punamustien kokoonpanotilanne on huomisen ottelun alla parempi kuin tiistain avausottelussa. Maalivahti Emma Immonen on toipunut flunssasta ja myös Linfield-ottelun vatsataudin takia väliin jättänyt Tia-Maria Jaakonsaari palaa kokoonpanoon. Mette Barck loukkasi avausottelussa kättään, mutta siitä ei löytynyt tutkimuksissa murtumaa, joten hän pystyy pelaamaan seuraavissa ottelussa tukilasta kädessään.
– ”Tiksu” harjoitteli jo tänään ja pääsee huomenna mukaan kokoonpanoon. Onneksi tauti ei lähtenyt leviämään joukkueessa. Tällä hetkellä joukkueen tilanne vaikuttaa hyvältä. Roosa Bröijer on vasta toipunut vammastaan, joten säästelimme häntä avauspelissä vielä vähän, mutta hän näyttäisi olevan kunnossa, Väisänen kertasi kokoonpanotilannetta.
Väisäsen arvion mukaan perjantai-illan irlantilaisvastustaja on tasoltaan hieman laadukkaampi kuin tiistaina kohdattu Linfield FC. Hän uskoo, että PK-35 Vantaa kohtaa huomenna tiukasti puolustavan ja vastaiskuihin pyrkivän joukkueen.
– Näkemämme perusteella Shelbourne on tasoltaan astetta parempi kuin Linfield. Myös heidän maalivahtipelinsä on parempaa, joten emme varmasti saa helppoja maaleja. Sen he osoittivat jo Medyk Koninia vastaan. Shelbourne puolustaa omaa maaliaan vahvasti, Väisänen sanoi.
– Shelbourne on puolustussuuntaan aika samanlainen joukkue kuin edellinen vastustajamme. He ovat kuitenkin aktiivisempia, pystyvät pelaamaan muodossa paremmin ja ovat vaarallisimpia vastahyökkäyksissä. Heillä on hyökkäyssuuntaan hyviä pelaajia, kuten hyökkääjä Gloria Douglas, joka on aktiivinen ja hyvä pääpalloissa.
Väisäsen mukaan Punamustilla on olemassa lääkkeet irlantilaisten puolustuksen murtamiseen.
– Meidän pitää malttaa juoksuttaa Shelbournea ja liikuttaa heidän muotoaan poikittaissuunnassa. Meidän on uskallettava pelata järkevästi keskelle, jotta saamme luotua laidoille tilaa ja ylivoimatilanteita.
Shelbourne sai avausottelustaan hyvän tasatuloksen puolalaista ennakkosuosikkia vastaan. Väisäsen mukaan Medyk Koninia vastaan pelattu tasapeli takaa myös irlantilaisille mahdollisuuden tavoitella jopa turnauksen ykkössijaa.
– Oman mausteensa peliin tuo se, että avauspelin tuloksensa myötä Shelbourne on vahvasti mukana taistelemassa jopa lohkovoitosta. On mielenkiintoista nähdä, miten joukkue on palautunut. Medyk-ottelu oli heille todella rankka, mikä näkyi pelin jälkeen. Huomenna he tulevat kuitenkin varmasti antamaan kaikkensa, eivätkä anna väsymyksen painaa, Väisänen totesi.
Shelbourne FC – PK-35 Vantaa pelataan huomenna perjantaina 25.8. klo 21.30 Suomen aikaa. Belfastin Seaview´llä pelattavan ottelun etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti PK-35 Vantaan Twitter-tililtä.