UUTISET

Punamustille 1-0-tappio Tapiolassa

2.6.2017

Punamustien kolmen ottelun voittoputki katkesi pääkaupunkiseudun paikallisottelussa. PK-35 Vantaa jäi maaleitta ja  kärsi 1-0-tappion FC Hongan vieraana Tapiolassa.

PK-35 Vantaan ja FC Hongan keskinäiset ottelut ovat viime vuosina olleet tiukkoja taistelupelejä. Torstai-illan kohtaaminen ei tehnyt poikkeusta, sillä ottelu ratkesi jälleen yhden maalin erolla. Vierasjoukkue otti Tapiolassa pallonhallinnan itselleen, kun taas FC Honka puolusti tiiviisti ja lähti tilaisuuden tullen vastahyökkäyksiin.

Runsaan viidentoista minuutin pelin jälkeen Punamustille avautui hyvä maalintekotilanne nopean hyökkäyksen päätteeksi. Netta Koso pelattiin hyvällä pystysyötöllä vapaaksi vasemmalta laidalta ja hän pääsi tarjoilemaan keskityksen maalille. Tarkka keskitys tavoitti Kaisa Collinin, joka kuitenkin puski pallon läheltä FC Hongan maalivahdin Paula Myllyojan syliin.

Ottelun ainoa maali nähtiin 23. peliminuutilla. FC Hongan Sini Vehviläinen sai liikaa tilaa noin 25 metrissä ja pääsi laukomaan. Kaukolaukaus yllätti Punamustien maalia vartioineen Henriikka Mäkelän ja painui verkon perukoille.

Vieraiden avausjakson paras tilaisuus tasoitukseen avautui Sanna Saariselle noin viisitoista minuuttia takaiskuosuman jälkeen. Saarinen sai pallon kahdesti hyvässä maalintekopaikassa, mutta ensimmäisellä kerralla hän päätti yrittää syöttöä maalin eteen ja jälkimmäisellä kerralla Myllyoja torjui etualakulmaan suuntautuneen laukauksen kulmapotkuksi.

Vain hetkeä myöhemmin kotijoukkue pääsi hätyyttelemään vieraiden maalia. FC Honka lähti Punamustien kulmapotkun jälkeen nopeaan vastaiskuun ja pääsi etenemään rangaistusalueelle asti. Keskuspuolustaja Tiia Peltonen ehti kuitenkin peittämään espoolaishyökkääjän laukauksen etutolpalta. Tauolle lähdettiin siis FC Hongan 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla PK-35 Vantaa jahtasi tasoitusta ja pyrki luomaan painetta kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. FC Honka sen sijaan suojasi johtoaan ja puolusti tiiviisti omalla alueellaan. Pallon saadessaan espoolaiset pyrkivät vastahyökkäyksiin, mutta PK-35 Vantaa onnistui pitämään ne vaarattomina.

Hieman ennen tunnin täyttymistä vieraiden Peltonen nousi hyvin mukaan hyökkäykseen ja eteni rangaistusalueelle. Peltonen laukoi kohti etukulmaa, mutta Myllyoja onnistui torjumaan laukauksen. FC Hongan toisen jakson ainoa todella vaarallinen tilanne nähtiin hetkeä myöhemmin, kun pallo pyöri uhkaavasti Punamustien maalin läheisyydessä. Vierasjoukkueen puolustus onnistui kuitenkin selvittämään tilanteen.

Laitapuolustajana uurastanut Selina Mustajoki pääsi keskittämään rangaistusalueen rajalta, mutta Collin ei onnistunut ohjaamaan palloa maaliin. Myöhemmin Collin pysyi puolustajien kovista otteista huolimatta pystyssä ja pääsi laukaisupaikkaan. Vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus päätyi maalivahdin käsien kautta yli päätyrajan, joten tilanne ei tuottanut kulmapotkua parempaa tulosta.

Myös espoolaisille oli avautumassa vielä yksi maalintekopaikka Punamustien harhasyötön jälkeen, mutta Mäkelä esti orastaneen läpiajotilanteen hyvällä vastaantulollaan.

Ottelun lisäajalla vieraat tavoittivat hyvällä pystysyötöllä Collinin takatolpalta. Collin jatkoi pallon hyvin maalille, mutta maalin edustalta ei löytynyt Punamustien pelaajia. Tilanne jäi lopulta ottelun viimeiseksi, joten PK-35 Vantaa jäi toista kertaa tällä kaudella ilman maaleja. FC Honka piti siis sarjapisteet Tapiolassa lukemin 1-0.

Viimeinen terävyys puuttui

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan hänen joukkueensa ei yltänyt Tapiolan illassa parhaalle tasolleen. Väisäsen mielestä Punamustien eteenpäin puolustaminen ei ollut aiempien pelien tasolla.

– Ensimmäisellä jaksolla prässimme ei toiminut toivotulla tavalla. Olimme vähän myöhässä ja Honka pääsi avaamaan peli. Vaikka prässimme ei ollut yhtä kontrolloitua kuin monessa muussa pelissä, pystyimme silti hyvin eliminoimaan Hongan hyökkäyspelin. He pääsivät pariin otteeseen pyörittämään peliä ihan hyvin alueellamme, mutta eivät päässeet maalintekopaikoille.

Vierasjoukkueella oli  avausjaksolla kaksi hyvää maalintekopaikkaa, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. FC Honka sen sijaan hyödynsi oman tilaisuutensa ja vei sarjapisteet onnistuneella kaukolaukauksella.

– Meillä oli hyvää painetta ja Kaisalla sekä Sannalla oli hyvät paikat, mutta se viimeinen terävyys puuttui maalin edessä.

– Heidän 1-0-maalissaan puolustimme tilanteen huonosti ja Vehviläinen pääsi laukomaan. Noissa tilanteissa meidän pitäisi puolustaa eteenpäin tehokkaammin, Väisänen totesi.

Tauon jälkeen pelin henki oli selvä. PK-35 Vantaa haki tasoitusmaalia ja kotijoukkue teki kaikkensa pitääkseen johdostaan kiinni.

– Honka tyytyi 1-0-johtoonsa ja vetäytyi aika syvälle. Se tietysti vaikeuttaa aina hyökkäävän joukkueen pelaamista. Pystyimme silti luomaan ihan hyviä hyviä hyökkäyksiä ja muutamia paikkoja. Lisäksi pallo pyöri pariin otteeseen maalin edessä, mutta ne eivät päättyneet selviin viimeistely-yrityksiin, Väisänen sanoi.

– Vastustaja pääsi muutamaan vastaiskuun, mutta puolustimme ne hyvin. Ne eivät olleet kovin vaarallisia.

Väisänen löysi Punamustien torstain pelisuorituksesta selkeitä kehityskohteita. Joukkueen pelaamisesta löytyi myös positiivisia elementtejä, mutta etenkin hyökkäyspään tehot jäivät tällä kertaa puuttumaan.

– Olisimme kaivanneet lisää syvyysjuoksuja linjan taakse. Lisäksi laitapelaamisemme ei ollut niin selkeää kuin aiemmissa peleissä, vaikka saimme ihan hyviä keskityksiä. Ajoittain olisimme tosin voineet keskittää jo aiemmin, mutta haimme vielä sitä yhtä siirtoa. Myös rohkeaa eteenpäin puolustamista pitää vielä parantaa.

– Se oli positiivista, että pystyimme hallitsemaan palloa, mutta jalkapallo on maalintekopeli. Niitä emme valitettavasti tänään saaneet. Meillä oli tilaisuutemme maalintekoon, mutta tänään se ei onnistunut. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki on yhä omissa käsissämme, Väisänen tiivisti.

Naisten Liiga jää torstaikierroksen myötä kahden viikon maaottelutauolle. Väisäsen mukaan joukkue vetää myös hieman happea, mutta ei aio levätä laakereillaan.

– Nyt saamme vähän taukoa jalkapallosta. Meidän pitää kuitenkin myös harjoitella kovaa tauon aikana, jotta olemme valmiimpia pitkään syksyyn. Meillä on kotimaisten pelien lisäksi edessä vielä Mestarien liigaa, joten löysäämiseen ei ole varaa.

Punamustien sarjapelit jatkuvat lauantaina 17.6. vierasottelulla Åland Unitedia vastaan. Kotikentällään PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 21.6., kun HJK vierailee Myyrmäessä.

 

FC Honka – PK-35 Vantaa 1-0 (1-0)

23´ 1-0 Sini Vehviläinen

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Olga Ahtinen

9 Netta Koso

10 Kaisa Collin

12 Henriikka Mäkelä

13 Sanna Saarinen (90´ Eva Nyström)

14 Elina Salmi (56´ Roosa Toivanen)

16 Selina Mustajoki (78´ Mette Barck)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

5 Tia Painilainen

11 Emma Immonen

17 Mette Barck

18 Ella Hopponen

20 Eva Nyström

22 Ida Raustola

26 Roosa Toivanen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot