UUTISET

Tia Painilainen kesäksi Punamustiin

22.5.2017

PK-35 Vantaa saa riveihinsä tutun pelaajan, kun Tia Painilainen liittyy joukkueeseen kesän ajaksi. Painilainen siirtyi viime kesänä Punamustista Yhdysvaltojen yliopistosarjaan, mutta hän viettää kesän kotimaassaan. Painilaisen sopimus on voimassa heinäkuun loppuun.

Oikealla laidalla sekä puolustajana että pykälää ylempänä viihtyvä  20-vuotias Painilainen nousi VJS:stä PK-35 Vantaan liigajoukkueeseen kaudella 2014. Hän oli voittamassa Punamustien kanssa kahta Suomen mestaruutta ja pelasi myös viime kauden mestarijoukkueessa kesäkuun loppuun asti. Kauden 2015 aikana Painilainen nousi myös Suomen A-maajoukkueryhmään.

Viime heinäkuussa Painilainen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan Arizonan yliopistoon. Alku uudessa ympäristössä oli lähes huonoin mahdollinen, sillä Painilainen loukkaantui heti sarjakauden kynnyksellä. Juoksuvoimainen laitapelaaja joutui seuraamaan loukkaantumisen takia lähes koko kauden sivusta, mutta ehti lopulta kuntoutumaan sarjakauden viimeiseen otteluun.

Paluu tuttuun ympäristöön

Painilainen palaa hyvillä mielin tuttuun seuraan. Hän ehti harjoitella yliopistojoukkueensa noin kuukauden ennen paluutaan Suomeen, joten hän pääsee heti täysillä mukaan Punamustien harjoitusvahvuuteen.

– On kivaa palata kesäksi kotiin ja päästä treenaamaan tuttuun ympäristöön vanhojen pelikavereiden kanssa. Tein polven kuntoutuksen kanssa paljon duunia jenkeissä. Nyt se on kunnossa ja vahva. Tavoitteenani on saada vielä lisää treeniä alle ja päästä täällä pelaamaan, Painilainen sanoi.

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Painilainen on otettu tutussa ryhmässä hyvin vastaan. Loukkaantumisen vuoksi Painilaisella ei ole vielä kunnon pelituntumaa, joten Väisäsen mukaan hänen suhteensa edetään maltilla.

– ”Pailla” on pitkä loukkaantuminen alla, mutta hän on saanut hyvän treenikauden Yhdysvalloissa. Hän on saanut paikat jo siihen kuntoon, että pystyi pelaamaan viimeisessä sarjapelissä. Hän on valmis harjoittelemaan kanssamme ja katsotaan sitten, missä vaiheessa hän on pelikunnossa, Väisänen totesi.

– Pai on joukkueessa pidetty pelaaja. Hän on ollut aiemmin mukana ja kaikki mieltävät hänet heti joukkueen jäseneksi.

Painilainen on mahdollisesti Punamustien kokoonpanossa jo helatorstain vierasottelussa ONS:ää vastaan.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot