B-tyttöjen SM-karsintasarja käynnistyy tammikuun lopussa. Karsintasarjassa 14 Suomen parasta B-tyttöjoukkuetta taistelee kymmenestä SM-sarjapaikasta. Joukossa ovat mukana myös viime vuosina hyvin pärjänneet PK-35 ja VJS.
Vuoden 2017 SM-karsintasarja muodostuu neljästätoista viime kaudella SM-sarjaa pelanneesta joukkueesta ja kahdesta B-tyttöjen Ykkösen joukkueesta. Vuonna 2017 B-tyttöjen SM-karsintasarjaan saavat osallistua 1.1.1999 ja sen jälkeen syntyneet.
Karsintasarja pelataan kahdessa alueellisesti jaetussa kahdeksan joukkueen lohkossa. Molempien lohkojen neljä parasta joukkuetta selviytyvät mukaan SM-sarjaan. Lisäksi lohkojen viidensiksi ja kuudensiksi sijoittuneet joukkueet pelaavat vielä keskenään kahdesta viimeisestä SM-sarjapaikasta.
Puolustava mestari PK-35 lähtee karsintasarjaan jälleen korkein odotuksin, sillä Punamustien B-tytöt ovat voittaneet kolme viimeisintä B-tyttöjen Suomen mestaruutta. PK-35 aloittaa mestaruutensa puolustamisen lauantaiaamuna 28.1. Tikkurilan Palloseuraa vastaan. PK-35 Vantaan yhteistyöseura VJS sen sijaan aloittaa oman urakkansa saman päivän iltana FC Honkaa vastaan.
Punamustien SM-karsintaottelut:
La 28.1. klo 9.30 PK-35 – TiPS Talin halli
Su 5.2. klo 14.00 TPS – PK-35 Kupittaan tekonurmi
Su 19.2. klo 14.45 PK-35 – HJK Talin halli
La 25.2. klo 17.00 FC Honka – PK-35 Esport Arena
Su 5.3. klo 14.45 PK-35 – FC Kuusysi Talin halli
La 11.3. klo 18.00 VJS – PK-35 Myyrmäki-halli
La 18.3. klo 17.00 PK-35 – EPS Talin halli
VJS:n SM-karsintaottelut:
La 28.1. klo 19.30 VJS – FC Honka Aktia Areena
La 4.2. klo 19.00 HJK – VJS Talin halli
Su 19.2. klo 13.30 FC Kuusysi – VJS Mukkulan halli
Ti 28.2. klo 19.00 VJS – TiPS Myyrmäki-halli
Su 5.3. klo 11.00 EPS – VJS Espoonlahden tekonurmi
La 11.3. klo 18.00 VJS – PK-35 Myyrmäki-halli
La 18.3. klo 14.30 TPS – VJS Kupittaan tekonurmi