UUTISET

PK-35 Vantaalle kolme uutta osakasta

29.3.2016

Vuodenvaihteessa toimintansa yhtiöittänyt PK-35 Vantaa on saanut kolme uutta osakasta. Miesten edustusjoukkuetta hallinnoivan osakeyhtiön pääosakkaina jatkavat Markku Hynninen, Shefki Kuqi ja Pablo Couñago. Uusina osakkaina mukaan tulevat muusikko Ville Pusa, juontaja Jaajo Linnonmaa sekä SOK:n Venäjän-liiketoimintojen toimitusjohtaja Vesa Punnonen.

Kolmikko on hankkinut itselleen pienen omistusosuuden osakeyhtiöstä. Aloitteen teki Länsi-Vantaalla muutaman vuoden asunut Pusa, joka houkutteli myös ystävänsä Linnonmaan ja Punnosen mukaan osakkaiksi.

Pusa innostui Punamustista ja Myyrmäen jalkapallostadionin olosuhteista seuratessaan naisten Mestarien liigan ottelua. Kun miesten joukkue nousi kauden päätteeksi Veikkausliigaan, myös Pusa päätti kantaa kortensa kekoon.  Nyt Pusa haluaa auttaa PK-35 Vantaata vakiinnuttamaan asemansa Veikkausliigassa ja houkuttelemaan ihmisiä katsomoon.

– Tehtäväni on käyttää suhteitani ja näkyvyyttäni, jotta PK-35 Vantaa saisi mahdollisimman paljon huomiota. Olen kova markkinoimaan ja ideoimaan, Pusa sanoi.

Linnonmaa ja Punnonen eivät voineet kieltäytyä Pusan houkutteluista. Linnonmaa on pelannut PK-35:n junioreissa, joten punamustat värit ovat hänelle ennestään tuttuja. Punnonen sen sijaan tuntee paikallista jalkapalloa pelattuaan VanPassa.

– PK-35 Vantaan kohdalla niin moni asia loksahti kohdalleen, että en voinut kieltäytyä, Linnonmaa kertoi.

– Minulla on paljon kontakteja, joiden avulla voin toivottavasti auttaa PK-35 Vantaata ja suomalaista jalkapalloa kehittymään, Punnonen totesi.

PK-35 Vantaan puheenjohtaja Markku Hynninen uskoo uuden osakkaiden tuovan seuralle paljon näkyvyyttä ja hyödyllisiä kontakteja.

– He ovat tunnettuja ihmisiä, joilla on käytössään erilaisia markkinointikanavia. Uskon heidän mukaantulonsa vaikuttavan positiivisesti myös yleisömääriin, mutta vaikutuksen suuruus nähdään sarjapelien alkaessa, Hynninen tuumi.

Veikkausliigan avauskierroksen ottelu PK-35 Vantaa – RoPS pelataan lauantaina 2.4. klo 17.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot