UUTISET

Yksi yhteinen blogi: 18 rajaheittoa

23.3.2016

Jokaisen pelaajan, joka turhautuu joskus valmentajan taktiikkaharjoituksiin, lienee syytä lukea tämä teksti. Otetaan pari esimerkkiä eurooppalaiselta ammattilaistasolta.

Tarina kertoo, että Unai Emeryn valmentaessa Valenciaa hän oli laatinut harjoitteen, jossa käytiin läpi rajaheittoja kentän eri alueilla eri tilanteissa. Alueet olivat hyökkäys-, keski- ja puolustuskolmannes sekä oikealla että vasemmalla laidalla. Rajaheittomallit vaihtelivat sen mukaan, oliko joukkue kuvitteellisessa johto- tai tappioasemassa vaiko tasatilanteessa.

Kummallakin laidalla harjoiteltiin siis yhdeksää mallia – eli kaiken kaikkiaan kahdeksaatoista eri tapaa toimittaa pallo kentälle. Kahdeksaatoista!

Huomioitavia asioita olivat ainakin pallottomien pelaajien liikkeet, heiton suuntaus, kovuus ja ajoitus sekä heiton jälkeinen yhteinen toiminta. Harjoite kesti lähes tunnin.

* * * * *

Kun Napolin nykyinen päävalmentaja Maurizio Sarri toimi edellisessä seurassaan Empolissa, joukkueen eräs harjoitus päättyi perinteiseen loppupeliin. Sääntöihin kuuluivat ihan normaalisti vapaa- ja kulmapotkut, rajaheitot sekä muut erikoistilanteet.

Toisen joukkueen saatua heiton Sarri antoi pelin jatkua vasta kahdeksannentoista yrityksen jälkeen. Kahdeksannentoista! Vasta sen jälkeen hän oli tyytyväinen pelaajien tapaan ratkaista tilanne.

On puhdas sattuma, että kummassakin esimerkissä esiintyy luku kahdeksantoista. Sattumaa ei sen sijaan ole se, ettei valmentaja kummallakaan kerralla tyytynyt mihinkään muuhun kuin äärimmäiseen täsmällisyyteen.

Lopuksi ilmainen ja hyvin yksinkertainen ohje jokaiselle huipputasosta haaveilevalle nuorelle pelaajalle: keskity, opi, kehity! Ja jos taktiikkaharjoittelu tympäisee, muistapa vaikka kahdeksantoista rajaheiton esimerkit.

 

Mitri Pakkanen

Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka tekee osan töistään PK-35:ssä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot