Pitkään PK-35 Vantaata edustanut Pirjo Leppikangas lopettaa pelaajauransa. Leppikangas siirtyi Punamustiin kaudeksi 2007, joten hän edusti seuraa peräti yhdeksän kauden ajan. Menestyksekäs ura huipentui viime syksyn Suomen mestaruuteen.

Leppikangas on Helsingin Palloseuran kasvatti, joka on edustanut pääsarjassa ainoastaan PK-35 Vantaata. Leppikankaan siirtyessä Punamustiin joukkue pelasi Kakkosessa, mutta nousi nopeasti Ykköseen ja sieltä edelleen Naisten Liigaan. Leppikangas ehti saavuttaa PK-35 Vantaan paidassa paljon ennen kuin päätti ripustaa nappulakengät naulaan 28-vuotiaana.

– Summasin sitä, mikä futiksessa on kivaa ja mikä ei ehkä enää olekaan niin kivaa. Kenties suurin syy lopettamiseen oli se, että pelaamisen miinuspuolet alkoivat voittaa ne plussat. Ehkä en enää nauttinut jalkapallosta samalla tavalla ja halusin elämältä myös muita asioita, Leppikangas kertoi.

– Pelaaminen oli niin intensiivistä monen vuoden ajan. Tapahtumia oli niin paljon, että aikaa ei tuntunut jäävän millekään muulle. Monena vuotena olen käynyt myös koulussa ja töissä, joten vapaa-aikaa on ollut vähän. Se on verottanut jaksamista aika paljon.

PK-35 Vantaassa harjoittelu on ollut tiivistä läpi kauden, joten huomattava osa vapaa-ajasta on kulunut jalkapallon parissa. Kesäisin otteluita on ollut lähes joka viikonloppu. Leppikankaan mukaan muutos on suuri, mutta

– Nyt on kivaa nähdä kavereita ja tehdä jotain muutakin. Se tosi tiukka aikataulu on nyt poistunut. Enää ei tarvitse miettiä mitä syö tai juo, milloin syö tai milloin menee nukkumaan. Enää ei ole samanlaisia rutiineja. Aiemmin kaikki on pyörinyt jalkapallon ympärillä, mutta nyt pitää keksiä jotain muuta.

– On tosi outoa, kun kalenterini on ihan tyhjä. Enää ei ole keväällä yhdellekään viikolopulle mitään ohjelmaa. Yleensä olen jo tässä vaiheessa tiennyt koko kesän aikataulut, ja joka viikonloppuna on ollut jotain tekemistä. Se on ollut ehkä se suurin muutos, joka on vähän hetkauttanut arkeani. Samalla se on ollut kivaa ja vapauttavaa.

Leppikangas ehti voittaa PK-35 Vantaan paidassa käytännössä kaiken mahdollisen. Hän myöntää, että viime vuoden selvällä erolla tulleeseen mestaruuteen oli hyvä lopetta.

– Dominoimme viime kaudella niin paljon ja tuntui siltä, että muut joukkueet eivät oikein päässeet samaan kyytiin. Naisten Liigalla ei oikein enää ollut mitään annettavaa.

Yhdeksän vuotta Punamustissa

Yhdeksästä Punamustien riveistä vietetystä vuodesta on jäänyt käteen paljon hienoja muistoja ja kokemuksia. Päällimmäisenä Leppikankaalle ovat kuitenkin mielessä kaikki lajin parista saadut hyvät ystävät.

– Itse asiassa läheisimmät ystäväni ovat tulleet jalkapallon kautta. He eivät enää pelaa, mutta muutama heistä on pelannut jopa PK-35:ssä silloin alkuaikoina.

– Lisäksi olen saanut paljon hyviä kokemuksia ja paljon voittoja. Meillä on mennyt koko ajan hyvin ja ajanjakso on ollut nousujohteinen. Nousimme ensin Kakkosesta Ykköseen ja sitten Ykkösestä Naisten Liigaan, jossa olemme menestyneet heti. Siinä mielessä on ollut etuoikeus ja onni, että sain olla joukkueessa niin pitkään. Onhan voittaminen aina kivaa, Leppikangas hymyili.

Leppikankaan siirtyessä Punamustiin kaudeksi 2007 seurassa aloitettiin projekti, jonka tavoitteena oli nousta kotimaan huipulle. Tuolloin joukkue pelasi vielä Kakkosessa, mutta nousi nopeasti Naisten Liigaan ja Suomen mestariksi. Leppikangas on nähnyt seuran naispuolen kehittymisen läheltä.

– Kun projekti aloitettiin, taustalla oli aika selvä visio siitä, millainen joukkue ja seura halutaan rakentaa. Lisäksi tuntuu siltä, että olemme menneet vuosi vuodelta askeleen eteenpäin myös pelaajahankinnoissa. Olemme pärjänneet omilla pelaajillamme ja lisäksi olemme saaneet hyviä täsmähankintoja niille pelipaikoille, joille on ollut tarvetta.

– Loppujen lopuksi meillä on ollut liigakausilla aika pieni vaihtuvuus. Asiat ovat olleet täällä kokonaisvaltaisesti niin hyvin, että harva pelaaja on lähtenyt pois tai vaihtanut joukkuetta liigan sisällä. Yleensä he ovat joko lopettaneet tai siirtyneet alempiin sarjoihin, Leppikangas muistutti.

Leppikangas vietti samassa seurassa niin pitkään, että hänestä voidaan perustellusti puhua seuraikonina. Myös Leppikankaalle on muodostunut jonkinlainen seuraidentiteetti.

– Voin sanoa olevani PeeKoolainen. Olen miettinyt, että voisin tehdä seuran kanssa myöhemmin yhteistyötä, jos olen jalkapallon kanssa tekemisissä.

– Vaikka lopetin kilpatasolla, en välttämättä vielä täysin lopeta jalkapalloa. Saatan vielä pelata jossain alemmissa sarjoissa. Lisäksi voisin jossain vaiheessa olla kiinnostunut jonkinlaisesta valmentamisesta, Leppikangas kertoi.

Monia hienoja muistoja

Yhdeksään kauteen mahtui useita hienoja muistoja. Leppikangas saavutti Punamustissa kaksi sarjanousua, viisi Suomen mestaruutta ja kolme Suomen Cupin voittoa. Lisäksi PK-35 Vantaa on osallistunut neljästi naisten Mestarien liigaan.

– Ehkä suurimpana muistona on jäänyt mieleen Mestarien liigan peli Lyonia vastaan Ranskassa. Vaikka hävisimme tosi paljon, se koko ottelupari oli hieno kokemus. Vastustajan joukkue vilisi maailmantähtiä ja peliolosuhteet Ranskassa olivat hienot. Pelasimme samalla stadionilla kuin Lyonin miehet. Siellä oli monta tuhatta katsojaa, Leppikangas kertoi.

Mestaruusvuosista Leppikankaalle on jäänyt erityisesti mieleen kausi 2014. Silloin ratkaisu venyi päätöskierrokselle asti, kun PK-35 Vantaa nousi takamatkalta mestariksi.

– Se mestaruus, jonka veimme Ahvenanmaalla Åland Unitedin nenän edestä, tuntui tosi hyvältä. Olimme jo hieman luovuttaneet, kun hävisimme TPS:lle 6-0. Silloin koko vuoden työ tuntui valuvan hukkaan, mutta se kääntyikin lopulta onneksi. Sen jälkeen oli mahtava fiilis, Leppikangas muisteli.

– Nuo ovat ehkä ne kaksi suurinta kohokohtaa, jotka ovat jääneet mieleen. Kaikki mestaruudet ovat kivoja ja kohokohtia, mutta jos yksi pitää poimia, tuo oli se siistein. Viime vuonna oli upeaa ja mahtavaa, että voitimme mestaruuden niin suvereenisti, mutta ei siitä jäänyt samanlaista fiilistä.

Vuosien varrella on mahtunut myös pettymyksiä ja yksittäisiä rankkoja tuloksia, mutta Leppikankaan mukaan voitot ovat jääneet päällimmäisenä mieleen.

– 2013 oli rankka vuosi, kun jäimme hopealle. Silloin pelattiin myös EM-kisat ja se kausi tuntui muutenkin olevan joukkueellemme tosi rankka. Myönnän toki, että Åland United oli silloin parempi. Heillä oli tosi hyvä joukkue ja he ansaitsivat voittonsa. Kauden päätteeksi mietin, jatkanko vielä pelaamista, mutta jatkoin aina vuosi kerrallaan.

Joukkuekavereina hyviä pelaajia ja hienoja ihmisiä

– Ihan alkuvuosina mukana oli Virolaisen Anna. Hän oli joukkueemme vanhimpia pelaajia, ja sellainen joukkueen kannattelija, joka piti porukkaa kasassa. Lisäksi pitää mainita Matikaisen Ulla, joka kuului silloin kapteenistomme. Hän oli sydämellinen ihminen ja joukkuepelaaja, joka oli aina tekemässä hyvää joukkueen eteen.  Jannica Tjeder oli huippupelaaja. Hän oli tosi hyvä tyyppi ja hyvä pelaaja. Harmittaa, että emme pelanneet pidempään yhdessä, Leppikangas luetteli takavuosien pelikavereitaan.

– Sanna Saarisen kanssa olemme kulkeneet aika pitkään yhdessä ja kokeneet monet vuodet. Olimme myös jenkeissä samaan aikaan ja pelasimme kesän yhdessä. Siinä mielessä Sannaa tulee ikävä, että olemme olleet niin tiiviisti yhdessä niin pitkään.

Monesta joukkuetoverista on muodostunut Leppikankaalle läheisiä ystäviä myös kentän ulkopuolella.

– Esimerkiksi Heidi Pihlajan kanssa meistä on tullut tosi hyviä ystäviä myös jalkapallon ulkopuolella. Samoin Eveliina Parikan, jonka kanssa tunsimme tosin toisemme jo ennen kuin hän tuli PK-35 Vantaaseen, Leppikangas kertoi.

– Ehkä eniten jään kaipaamaan tämän hetken pelaajiamme, sillä heidän kanssaan olen ollut noin kolme vuotta aika tiiviisti yhdessä. Sinä aikana on tullut vain muutamia muutoksia. Onhan se ollut vähän hassua, kun heitä ei enää näekään päivittäin.

Kaksi erilaista valmentajaa

Liiganousun ja ensimmäisten mestaruuksien aikaan PK-35 Vantaata valmensi Pauliina Miettinen. Viimeiset kauden sen sijaan on menty Jari Väisäsen komennossa. Leppikankaan mukaan kahden erilaisen valmentajan vaikutteet täydensivät toisiaan hyvin.

– ”Pade” valmensi meitä silloin, kun nousimme Ykkösestä liigaan. Häneltä on ehkä jäänyt sellainen kurinalaisuus ja työntekomentaliteetti. Hänen kanssaan mentiin tosi kovaa. Kaikki oli tosi aikataulutettua ja treenit saattoivat venyä jopa tunnin yliajalle. Se oli silloin pelkkää jalkapalloa.

– Uskon, että kaikilla hänen valmennuksessaan olleilla pelaajilla on sama mentaliteetti. Se vaatiminen, täysillä tekeminen ja kilpailuhenkisyys ovat jääneet. Se on ehkä yksi syy siihen, että olemme pärjänneet. Meillä on ollut niitä pelaajia, jotka ovat olleet todella kilpailuhenkisiä ja vaativia, Leppikangas arvioi.

Väisänen sen sijaan on Leppikankaan mukaan aivan erilainen valmentaja.

– ”Väikkä” on paljon teknisempi ja kannustavampi. Hän ajattelee asioita positiivisuuden kautta ja sai meidät uskomaan itseemme. Voimme olla hyviä ja taitavia, jos uskomme siihen. Aiemmin ehkä vähän pelkäsimme epäonnistumisia, mutta Väikkä kannusti meitä yrittämään myös niiden uhalla. Uskon sen avanneen lukon, minkä myötä pärjäsimme loppupeleissä niin hyvin. Meillä oli oma juttumme ja olimme siinä todella hyviä, Leppikangas kertoi.

– Väikkä on opettanut myös kärsivällisyyttä, sillä hänen treeneissään ehkä ajatellaan vähän enemmän. Harjoitukset ovat myös olleet paljon teknisempiä, mikä on ollut kivaa. Olen itsekin huomannut osaavani paljon asioita, jos vain haluan.

Arvokasta tukea monelta taholta

Moni henkilö on ollut tukemassa Leppikangasta vuosien varrella tai muuten osaltaan vaikuttamassa hänen uraansa Punamustissa. Tärkeimmät tukijat ovat löytyneet Punamustien monivuotisen kapteenin lähipiiristä.

– Ensimmäisenä haluan kiittää ystäviäni ja perhettäni. On ollut tärkeää, että he ovat aina käyneet katsomassa pelejäni. Arvostan sitä tosi paljon. On hienoa, että he ovat jaksaneet minua, vaikka minua ei ole näkynyt moneen vuoteen. He ovat silti pysyneet ystävinäni. Ehkä nyt ajat muuttuvat, ja olen jatkossa silläkin puolella sosiaalisempi.

– Haluan kiittää kaikkia pelaajia, joiden kanssa olen päässyt pelaamaan. On ollut huikeita vuosia, huikeita pelaajia ja ihmisiä, joilta olen oppinut paljon asioita. Mukana on ollut ihmisiä, joita kunnioitan suuresti niin pelillisesti kuin henkisestikin, Leppikangas kiitteli.

Leppikangas halusi kiittää myös seuraa, Myyrmäen hyviä olosuhteita ja viime kausien menestyksekästä joukkuetta.

– Parin viime vuoden osalta haluan kiittää koko joukkuetta. Sain pelata joukkueessa, joka oli niin hyvä ja laadukas. Oli mukavaa huomata itsestäni ja koko joukkueessa, että halutessamme pystymme pelaamaan hyvää jalkapalloa. Meillä oli siihen oikeat pelaajat ja oikea valmennustiimi, Leppikangas kehui.

– Haluan kiittää myös seuraa hyvistä treenimahdollisuuksista. Meillä on ollut stadionilla hyvät puitteet, ja sinne on ollut kiva mennä. Seura on mahdollistanut tämän touhun. Tätä joukkuetta ei olisi, jos toimintaa ei olisi aikanaan lähdetty kehittämään.

Katsomon puolelle

Vaikka nappulakengät on laitettu naulaan, Leppikangas aikoo jatkossakin käydä katsomassa otteluita Myyrmäen jalkapallostadionilla.

– Varmasti tulen kesällä muiden tyttöjen kanssa katsomaan ja kannustamaan. Haluan nähdä kaverieni ja ystävieni pelaavan, vaikka en enää itse pelaa.

– Kun tulee lämmin, tulen varmasti kaipaamaan tosi paljon takaisin kentälle. Ensimmäiset nurmipelit ovat aina olleet sellainen kesän merkki, kun on lämmintä ja nurmi tuoksuu.

Leppikangas on seurannut edelleen mielenkiinnolla PK-35 Vantaan valmistautumista uuteen kauteen. Hän uskoo, että nuori joukkue pärjää hienosti myös alkavalla kaudella.

– Kävin katsomassa ottelun FC Honkaa vastaan ja olin siihen tosi tyytyväinen. Olin tosi iloinen siitä, että peli on säilynyt samanlaisena ja näytti edelleen dominoivalta. Nuoret pelaajamme pelasivat tosi hyvin, ja uskon heidän vielä kehittyvän kauden aikana. Myös se vaikutti päätökseeni, kun totesin, että he eivät enää tarvitse meitä vanhoja ja ruttuisia, Leppikangas nauroi.

 

Kiitos Pipe!