UUTISET

Jallun blogi: Voiko urheiluseura menestyä taantumassa taloudellisesti?

15.1.2016

Nyt on puolitoista kuukautta takana Veikkausliigaseura PK-35 Vantaan myynti- ja markkinointijohtajana. Jokainen työpäivä on ollut erittäin innostava ja työntäyteinen. Innostusta on ilmassa niin harjoituskentällä kuin toimistossakin. Odotettavissa on kaikkea jännää.

Yksi mielestäni erikoinen asia on tullut vastaan usealta suunnalta. Kuulemma erityisesti nyt on vaikea löytää yhteistyökumppaneita, kun kaikilla yrityksillä on niin tiukkaa. Toki tiedostan, että elämme pitkässä ja melko syvässä taantumassa, mutta miksi se erityisesti iskisi urheilupuolelle. Vai voisiko olla kyse siitä, että yrityksiltä on vaikea saada vastikkeettomia tukipaketteja tällä hetkellä?

Jotenkin en jaksa uskoa, että kaikki yritykset olisivat lakanneet mainostamasta ja rakentamasta brändimielikuvaa. Tai lopettaneet asiakassuhdetyön ja uusasiakashankinnan. Tai eivät hakisi ideoita henkilöstötilaisuuksiinsa tai paikkaa esimerkiksi tiimikokouksiin, joissa voisi olla tarjoilut ja esimerkiksi motivointiaiheinen luento seuran puolesta järjestettynä. En myöskään usko, että yritykset eivät enää palkitsisi hyviä työntekijöitä tai järjestäisi kilpailuja niin omille sisäisille yksiköille kuin some-seuraajilleenkaan. Entä tyky-päivät, onko nekin lopetettu?

No joo, sarkastisuus sikseen. Itse uskon vahvasti, että muun muassa yllä kuvatuissa toimenpiteissä hyvin paketoidut ja toteutetut ratkaisut ovat erittäin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja yrityksille. Bonuksena yhteistyöstä yritys pääsee myös mukaan seurayhteisöön ja tukemaan esimerkiksi edustusjoukkueen kautta seuran juniorityötä.

Kohtahan ajatukseni mitataan, kun pääsemme aloittamaan uusasiakashankinnan. Mitä luulette, kuinka meidät otetaan esimerkiksi vantaalaisissa yrityksissä vastaan? Voisiko esimerkiksi teidän yrityksenne olla kiinnostunut yhteistyöstä?

 

Kuulumisiin!

Jallu

 

Jari Hautala
Myynti ja markkinointijohtaja
+358 40 3530385
jari.hautala@pk35vantaa.fi

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot