UUTISET

Jalkapallokausi huipentuu huomenna Kotkassa

30.10.2015

Kotimainen jalkapallokausi huipentuu huomenna, kun PK-35 Vantaa ja KTP ratkaisevat, kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa. Karsinnan avausosa päättyi keskiviikkona Myyrmäessä maalittomaan tasapeliin, joten toiseen osaotteluun lähdetään jännittävistä asetelmista. Ottelu pelataan huomenna lauantaina 31.10. klo 15.00 alkaen Arto Tolsa Areenalla Kotkassa.

Ykkösessä toiseksi sijoittunut PK-35 Vantaa oli keskiviikkona Myyrmäen jalkapallostadionilla aloitteellisempi osapuoli, mutta hyvistä maalintekopaikoista huolimatta Punamustien maalitili jäi avaamatta. Myös Veikkausliigassa viimeistä edelliseksi sijoittuneella KTP:llä oli viileässä syysillassa muutama tilaisuus maalintekoon, mutta liigakarsinnan maalit säästettiin lopulta huomiseen otteluun.

Lähtökohdat toiseen osaotteluun ovat selkeät. Avausosa päättyi tasapeliin, joten huomisen ottelun voittaja pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa. Tasatilanteessa voittajaksi selviytyy enemmän vierasmaaleja tehnyt joukkue. Mikäli PK-35 Vantaa onnistuu Arto Tolsa Areenalla maalinteossa, riittää sille siis nousuun myös tasapeli.

Myös toisen osaottelun päättyessä maalittomaan tasapeliin pelataan Kotkassa heti ottelun päätyttyä kahden 15-minuuttisen mittainen jatko-ottelu. Vierasmaalisääntö on voimassa myös jatko-ottelussa. Mikäli yhteensä puolen tunnin mittainen jatko-ottelu ei tuota ratkaisua, ratkaistaan otteluparin voittaja rangaistuspotkukilpailulla.

PK-35 Vantaan vierasottelut ovat sujuneet tällä kaudella varsin kaksijakoisesti. Joukkue on voittanut vieraissa kuudesti ja hävinnyt niin ikään kuudesti. Ainoa pistejako vieraskentällä oli maaliton tasapeli PS Kemin vieraana. Maaleja on kuitenkin syntynyt myös vieraissa, sillä Punamustien vierasotteluiden maaliero on hyvä 20-13. Kaksi edellistä vierasottelua ovat sujuneet hyvin, sillä PK-35 Vantaa kaatoi ensin MP:n Mikkelissä maalein 0-4 ja Ykkösen toiseksi viimeisellä kierroksella joukkue haki JJK:sta  hienon 0-2-vierasvoiton.

Punamustien tapaan myös kotkalaiset ovat pelanneet kotikentällään paremmin kuin vieraissa. KTP nappasi Veikkausliigassa lähes kaksi kolmasosaa pisteistään kotikentällään Kotkassa. Kuudestatoista kotiottelustaan KTP voitti viisi, pelasi viidesti tasan ja hävisi kuudesti. Edellisessä kotiottelussaan KTP kärsi Veikkausliigan päätöskierroksella 1-2-tappion Tampereen Ilvekselle.

Punamustien kokoonpanotilanne on ratkaisuottelun alla hyvä, sillä ainoastaan Riku Heinonen on loukkaantumisen takia sivussa. Avausosan sivusta seuranneet Mateo Miguez ja Ymer Xhaferi sen sijaan ovat kärsineet pelikieltonsa, joten he ovat huomenna jälleen käytettävissä. Avausosa ei tuonut kummallekaan joukkueelle uusia pelikieltoja, sillä pelaajien varoitustilit nollattiin ennen karsintoja.

Kuqilla vahva usko joukkueeseensa

PK-35 Vantaan maaliskuussa Suomen Cupin otteluilla alkanut kilpailukausi huipentuu huomenna liigakarsinnan toiseen osaotteluun Kotkassa. Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqi on toistaiseksi tyytyväinen joukkueensa kauteen.

– Pitkää kautta on enää yksi päivä jäljellä. Tämä on ollut erittäin hieno ja värikäs kausi, jonka aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita. Olemme mielestäni menneet eteenpäin ja pelanneet hienoa futista. On ollut hienoa kuulla monelta ihmiseltä hyvää palautetta sekä täällä että vieraspeleissä. Moni on kehunut pelaamistamme. On hienoa valmentaa tätä joukkuetta. Kävi huomenna miten tahansa, olemme pelanneet erittäin hienon kauden, Kuqi totesi.

Kuqin mukaan joukkue lähtee toiseen osaotteluun hyvistä asetelmista. Myyrmäessä jäätiin ilman maaleja, mutta ensimmäisen kohtaamisen myötä Kuqille ja pelaajille muodostui entistä tarkempi kuva karsintavastustajasta.

– Monen mielestä olisi ollut parempi aloittaa vieraissa, mutta tässä tilanteessa olen erittäin tyytyväinen, että ensimmäinen peli oli kotona. Kotikentällä meillä oli pientä etua ja saimme samalla tietää vastustajasta vähän lisää. KTP oli juuri sellainen, mitä odotimme ja mitä kävimme palaverissa läpi. Siinä ei ollut mitään yllätyksiä. Avausosa meni pitkälti juuri niin kuin olimme sopineet, Kuqi sanoi.

– Kenttä oli meille iso ongelma, sillä se oli vähän jäässä ja aika liukas. Mielestäni siitä oli enemmän haittaa meille kuin heille. Huomenna pelataan jo päivällä, joten lämpötilat ovat varmaan vähän paremmat. Lisäksi Kotkassa on kuulemma hyvä uusi kenttä.

Avausosan hyvä peliesitys ja tyydyttävä lopputulos antoivat Kuqin mukaan joukkueelle paljon lisää itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

– Olen monesti sanonut, että uskon ja luotan todella paljon tähän joukkueeseen. Uskoin jo ennen ensimmäistä peliä, mutta se on pelaajilla aina vähän takaraivossa, että vastustaja pelaa korkeammalla sarjatasolla. Nyt ensimmäisen pelin jälkeen tuntuu siltä, että lähdemme toiseen osaan rennommalla ja paremmalla fiiliksellä, Kuqi tuumi.

– Yksilötaidoiltaan meillä on parempia jätkiä, siitä se ei jää kiinni, mutta he ovat kuitenkin pelanneet korkeammalla sarjatasolla. Nyt pelaajamme pääsivät testaamaan vastustajan ja oli hienoa, että hallitsimme ja kontrolloimme peliä 70-80 minuuttia. Heillä oli ottelussa vain pari laukausta kohti maalia. Se kertoo joukkueestani paljon.

Punamustat peliin hyvistä asetelmista

Kuqin mukaan PK-35 Vantaa lähtee toiseen osaotteluun samanlaisella kaavalla kuin keskiviikon avausosaan. Punamustilta on lupa odottaa myös Kotkassa tuttua hyökkäävää peliä, mutta samalla Kuqi tiedostaa, että myös tasapeli voi olla vieraille riittävä lopputulos.

– Meidän ei tarvitse tehdä mitään muutoksia, mutta ehkä voimme yrittää pelata vielä vähän rohkeammin. Se on aina tavoitteemme ja pelitapa, jolla olemme pelanneet koko kauden. Muutamia pelejä olemme hävinneet sen takia, että olemme lähteneet tasatilanteessa hakemaan voittoa. Tasatilanteessa menetät häviämällä yhden pisteen, mutta olemme aina lähteneet hakemaan kolmea pistettä. Se on tapa, jolla haluan pelata.

– Tämä on totta kai erilainen peli. Jos teemme maaleja, tasapeli riittää meille. Oli tärkeää, että KTP ei tehnyt Myyrmäessä yhtään maalia. Nyt pääsemme testaamaan KTP:tä, Kuqi sanoi.

Myyrmäessä pelattu maaliton tasapeli ei Kuqin mielestä muuttanut Punamustien tilannetta kovinkaan paljoa. Vastustajan pitäminen nollilla tuo kuitenkin PK-35 Vantaalle vierasmaalisäännön takia pienen edun.

– En usko, että  asetelma muuttui meidän kannaltamme lainkaan. Uskon, että nyt heillä on jopa enemmän paineita kuin avausosassa. He pelaavat nyt kotonaan ja he tietävät, että jos teemme maalin, heidän pitää tehdä kaksi. Olen ihan varma siitä, että pystymme tekemään maalin, Kuqi totesi luottavaisena.

Huominen ottelu huipentaa Punamustien ja KTP:n kausien lisäksi koko kotimaisen jalkapallokauden. Kaikki sarjat ovat jo päättyneet, joten nyt suomalaisen jalkapalloväen katseet ovat huomenna Kotkassa. Kuqin mukaan liigakarsinta on hieno huipennus kaudelle.

– Täämä on ollut hieno kausi suomalaisen jalkapallon kannalta. Tämä on kauden viimeinen jalkapallo-ottelu Suomessa, joten luvassa on varmasti hieno tapahtuma. On hienoa olla tällaisessä tapahtumassa mukana.

FC KTP – PK-35 Vantaa pelataan huomenna lauantaina klo 15.00 Arto Tolsa Areenalla Kotkassa.

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot