PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue kärsi lauantai-iltana harmittavan tappion porilaisen FC Jazzin vieraana. Punamustat aloitti Porissa vahvasti, mutta ei onnistunut hyödyntämään maalipaikkojaan. Kotijoukkue Jazz sen sijaan käytti maalipaikkansa tehokkaammin hyväkseen ja vei sarjapisteet nimiinsä maalein 2-0.
Etenkin ottelun ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia etenivät vahvasti PK-35 Vantaan komennossa. Vierasjoukkue aloitti Porissa terävästi ja onnistui heti alusta lähtien luomaan hyvää painetta Jazzin puolustusalueelle. Paine tuotti myös maalintekopaikkoja, sillä Lucas Garcia, Mateo Miguez ja Ymer Xhaferi pääsivät jokainen vuorollaan yrittämään, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta.
Punamustien vahvan paineen jälkeen myös Jazzilla oli hyvä tilaisuus maalintekoon, mutta Kim Raimi pelasti tilanteen vielä maaliviilalta. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jazzille avautui toinen maalintekopaikka, mutta Punamustien maalivahti Miikka Häkkinen venyi hyvään torjuntaan.
34. peliminuutilla vieraiden puolustajat ja maalivahti eivät kuitenkaan enää onnistuneet estämään porilaisten johtomaalia. Ville-Valtteri Starck tarjoili hyvän syötön ja Elias Ahde vei Jazzin johtoon.
Heti toisen puoliajan alussa Punamustat sai lisää kylmää vettä niskaan, kun Jazz iski toistamiseen. Pelattiin vasta toisen jakson ensimmäistä minuuttia, kun Ilkka Santahuhta sai pallon ja laukoi näyttävällä kaukovedolla porilaiset 2-0-johtoon.
Etenkin Ymer Xhaferi oli läpi ottelun aktiivinen ja haki ratkaisua useaan otteeseen hyvillä kaukolaukauksilla. Hyvän ottelun pelannut Jazz-maalivahti Lauri Pirhonen joutui kahdesti venymään parhaimpaansa Xhaferin kovien vasemman jalan laukauksien edessä, mutta onnistui kuitenkin pitämään porilaisten maalin koskemattomana.
Ahteella oli 70. peliminuutilla hyvä paikka jo toiseen täysosumaan, mutta Häkkinen veti tällä kertaa pidemmän korren. Myös toisessa kenttäpäädyssä nähtiin hyvä tilanne kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Carlos Portela antoi Miguezille hyvän syötön Jazzin puolustuslinjan taakse. Miguezin laukaus painui kuitenkin ohi maalin.
Ottelun loppuhetkillä Punamustilla oli vielä tilaisuus nousta peliin mukaan, kun vieraille tuomittiin rangaistuspotku. Pallon taakse asettui Ykkösen maalipörssiä johtava Pablo Couñago, joka laukoi kuitenkin tällä kertaa ylärimaan. Enempää maalipaikkoja pelissä ei enää nähty, joten pisteet jäivät Poriin maalein 2-0.
”Tänään oli huono päivä”
PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi oli luonnollisesti harmissaan tappiosta. Kuqin mukaan sama kaava on toistunut jo muutaman kerran tällä kaudella: Punamustat aloitti pelin hyvin, mutta ei onnistunut hyödyntämään maalintekopaikkojaan.
– Lähdimme peliin hyvällä tempolla. Alku oli erittäin hyvä ja vastustaja ei päässyt alussa edes puolen kentän yli. Meillä oli paikkoja tehdä maaleja, mutta vastustajan maalivahti teki muutaman hienon torjunnan, Kuqi kertasi kenttätapahtumia.
Kun Punamustat hukkasi omat maalintekopaikkansa, pääsi vastustaja iskemään. Etenkin Jazzin 2-0-maali syntyi vieraiden kannalta todella ikävään aikaan heti toisen jakson alkuun.
– Parinkymmenen minuutin jälkeen Jazz pääsi vähän peliin mukaan ja he tekivät 1-0-maalin. Emme kuitenkaan lähteneet tekemään muutoksia tauolla, koska peli oli siihen asti sujunut kuitenkin ihan hyvin.
– Heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla vastustaja veti ihan unelmavedon ja tilanne oli jo 2-0. Meillä oli muutama paikka sen jälkeen, mutta tänään oli huono päivä, Kuqi tuumi.
Lopussa Punamustilla oli vielä hyvä tilaisuus tehdä kavennusmaali, mutta Couñago epäonnistui rangaistuspilkulta.
– Se kuvasti koko meidän päiväämme tänään, että emme saaneet edes pilkulta maalia, Kuqi totesi.
Katse seuraavaan peliin
Lauantai-illan voitto oli Jazzilla ensimmäinen täysi pistepotti pitkään aikaan. Kuqi kuitenkin muistuttaa, että vastustajan sarjasijoituksesta riippumatta etenkin vierasottelut ovat Ykkösessä aina vaikeita.
– Tämä kertoo sarjan tasosta. Pisteistä ei saa ilmaiseksi. Kaikki keräämämme pisteet ovat olleet kovan työn takana. Etenkään vieraspelit eivät ole ikinä helppoja.
PK-35 Vantaalla oli lauantai-iltana mahdollisuus nousta sarjan kärkeen, sillä PS Kemi hävisi oman ottelunsa aiemmin päivällä. Lopulta kärkikaksikon välinen asetelma pysyi siis muuttumattomana.
– En usko, että kukaan pääsee tässä sarjassa hirveästi karkuun. 4-5 joukkuetta ovat varmaan loppuun asti mukana kärkitaistossa. Nyt käännämme katseemme jo seuraavaan peliin.
Punamustien pelit miesten Ykkösessä jatkuvat torstaina 16.7. vierasottelulla PS Kemiä vastaan. Seuraavan kotiottelunsa Punamustat pelaa sunnuntaina 26.7., jolloin Mikkelin Palloilijat vierailee Myyrmäessä.
FC Jazz-PK-35 Vantaa 2-0 (1-0)
”Se kuvasti koko meidän päiväämme tänään, että emme saaneet edes pilkulta maalia.”
PK-35 Vantaan avauskokoonpano:
4 Kim Raimi
6 Carlos Portela
8 Mateo Miguez Adán
10 Ymer Xhaferi
14 Bob Diasonama (74´ Daut Kuqi)
16 Konsta Rasimus
21 Yerai Vilaboa (82´ Vili Lankinen)
22 Lucas Garcia (71´ Riku Heinonen)
23 Shakir Redjepi
25 Miikka Häkkinen
38 Pablo Couñago
Vaihtopelaajat:
1 Samu Volotinen
5 Riku Heinonen
9 Masar Ömer
11 Daut Kuqi
17 Vili Lankinen
19 Altim Ademaj