Vasemmalla laidalla viihtyvä Vilma Hakala on ollut alkukaudesta yksi Punamustien tehokkaimmista pelaajista, sillä hän on onnistunut maalinteossa neljään otteeseen. Osumista ensimmäinen oli jopa koko Naisten Liigan kauden avausmaali.
Hakala on kunnostautunut maalinteossa etenkin vaihdosta tultuaan, sillä huhtikuussa hän iski Vasa IFK:n vieraana kaksi maalia päästyään toisella jaksolla kentälle. Kaksi viikkoa sitten Hakala tuli jälleen vaihdosta kentällä porilaista Nice Futista vastaan ja iski vain muutamaa minuuttia myöhemmin Punamustien voittomaalin.
Punamustien alkukausi on sujunut mallikkaasti, sillä yhdentoista pelatun ottelun jälkeen joukkue majailee Naisten Liigan kärjessä. Voittojen vastapainoksi Punamustilla on tilillään kolme tasapeliä, mutta tappiot joukkue on onnistunut välttämään.
– Pääsääntöisesti olemme päässeet hyvin pyörittämään omaa peliämme. Etenkin noissa tasapeleissä siinä olisi kuitenkin ollut vielä vähän parannettavaa. Lisäksi meidän pitää hyödyntää maalipaikkamme paremmin, Hakala tuumi.
Hakalan mukaan joukkueen selkeimmät pelilliset painopisteet ovat tällä kaudella nimenomaan pallollisessa pelaamisessa.
– Pelaamme pallonhallinnan kautta. Maltamme pelata rauhassa ja kierrättää palloa. Moni joukkue asettaa meitä vastaan bussin maalin eteen, joten se pakka pitää saada liikkeelle.
Omia peliesityksiään Hakala kuvailee vaihteleviksi.
– Olen tullut aika paljon vaihdosta sisään. Välillä olen päässyt tosi hyvin mukaan ja tehnyt maalejakin, mutta välillä on ollut vähän vaikeampaa.
– Tavoitteenani on saada paljon peliaikaa ja onnistumisia. Tietysti onnistumisten myötä tulee luultavasti sitä peliaikaakin, Hakala totesi.
Vasenjalkaisen Hakalan luontevin pelipaikka löytyy vasemmalta laidalta, jossa hän on pelannut nuoresta pitäen. Pelaajana hän kuvaili itseään seuraavaan tapaan:
– Tykkään haastaa paljon. Yksi vastaan yksi –tilanteet ovat se vahvin osa-alueeni. Lisäksi olen aktiivinen ja pystyn pelaamaan aika hyvää syöttöpeliä.
Mestarien Liigaa Myyrmäessä
Koko Punamustien joukkue odottaa luonnollisesti innolla elokuun kansainvälisiä pelejä. PK-35 Vantaa isännöi yhtä Mestarien Liigan kahdeksasta alkulohkosta, joten Punamustat pääsee pelaamaan odotettuja kansainvälisiä pelejä kotiyleisönsä edessä.
– Odotan niitä pelejä tosi innokkaalla mielellä. On kiva päästä pelaamaan kansainvälisiä pelejä, joissa ei aina tiedä vastustajista kovin paljoa.
Hakalalla on jo aiempaa kokemusta Mestarien Liigan peleistä, sillä hän oli mukana jo Punamustien edellisissä kilpailullisissa kansainvälisissä peleissä kaudella 2013.
– Luvassa on todella mielenkiintoisia pelejä. Jatkopaikka on tietysti ykköstavoitteemme.
Mestarien Liigan koitosten myötä Punamustia odottaa elokuussa melkoinen ottelusuma, sillä joukkue urakoi peräti neljä ottelua kahdeksaan päivään. Mestarien Liigan lohkovaihe pelataan tiivistahtisena turnauksena ja vielä sitä edeltävänä viikonloppuna Punamustat pelaavat kotimaisen sarjan ottelun Merilappi Unitedia vastaan.
– Silloin pitää hoitaa palautuminen kunnolla. Lisäksi meidän pitää edetä yksi peli kerrallaan. Emme voi miettiä muita yhtään etukäteen, Hakala painottaa.
Joukkue pelaa samalla asenteella myös Naisten Liigassa. Punamustat ja Kuopion Pallokissat taistelevat keskenään tiukasti sarjataulukon kärkipaikasta.
– Vaikka olemme sarjakärjessä, meidän pitää keskittyä kunnolla jokaiseen peliin. Olisi tärkeää saada ykkössija jatkopelejä varten.
Huomenna vastassa TPS
Punamustien sarjapelit jatkuvat huomenna vierasottelulla Turun Palloseuraa vastaan. Edellinen vierailu Turun urheilupuistoon on myös Hakalalla edelleen tuoreessa muistissa.
– Kaikki varmaan muistavat edellisen kerran, kun olimme Turussa pelaamassa. Hävisimme silloin 6-2, joten tämä on tavallaan revanssin paikkaa. Näytämme, että sama ei tule toistumaan.
Joukkueet ovat ehtineet kohdata toisensa kertaalleen myös tällä kaudella. Tuolloin Punamustat vei Myyrmäessä sarjakauden avausottelun nimiinsä maalein 3-0. Hakalan mukaan Punamustat sai silloin pelinsä hyvin pyörimään, mikä näkyi myös tulostaululla.
– TPS on nuori joukkue, jolla on riveissään paljon nuorten maajoukkuepelaajia. Esimerkiksi Sini Laaksonen, joka rakentaa heidän peliään keskikentällä. Lisäksi tietysti Ria Öling, joka on ollut myös naisten A-maajoukkueen mukana. Hän on hyvä pallon kanssa, joten hänelle ei saa antaa tilaa.
Vilma Hakala, miksi Punamustat pelaa Suomen viihdyttävintä jalkapalloa?
Liikutamme ja pidämme palloa. Hyökkäämme monipuolisesti molemmilta laidoilta ja teemme maaleja.
TPS-PK-35 Vantaa pelataan huomenna lauantaina 5.7. klo 14.30 Turun urheilupuiston yläkentällä.