PK-35 Vantaan naisten edustusjoukkueen kapteeni Pirjo Leppikangas on jälleen palannut tositoimiin muutaman viikon poissaolon jälkeen. Leppikangas ehti pelaamaan kahdessa ottelussa jo ennen juhannustaukoa, mutta hänen mukaansa hengähdystauko tuli silti hyvään ajankohtaan.
– Aika moni meistä lähti tauon aikana reissuun ja ihan muihin maisemiin. Se teki varmaan tytöille ihan hyvää, että he olivat kokonaan poissa jalkapallon äärestä. Viikon tauko teki varmasti kaikille hyvää ja ihan mukavaa palata sen jälkeen taas treeneihin.
– Oli ihan hyvä, että sain viikon aikana tehtyä vähän peruskuntoa takaisin. Se auttoi varmasti myös omaa kuntoutumistani, Leppikangas tuumi.
Yli kolme viikkoa sivussa ollut Leppikangas palasi pelikentille 1-1-vierastasapelissä Honkaa vastaan, kun hän tuli ottelun loppuhetkillä vaihdosta kentälle. Kuopion Pallokissoja vastaan Leppikangas oli jo avauskokoonpanossa ja pelasi lähes täyden ottelun.
– Olihan se aluksi aika rankkaa. Pitkän poissaolon jälkeen on kuitenkin ollut kivaa taas pelata ja treenata. Silloin Honkaa vastaan jopa vähän jännitti mennä kentälle, mutta se meni ihan hyvin. Myös Pallokissoja vastaan meni ihan ok.
Leppikangas aloitti kauden hyvin, mutta joutui sitten poissaolonsa takia seuraamaan joukkueensa otteita sivusta. Kapteeni on kuitenkin ollut tyytyväinen Punamustien suorituksiin.
– Tosin hyvinhän meillä on mennyt. Olemme hallinneet Honka-vieraspeliä lukuun ottamatta kaikkia pelejä. Saamme olla tyytyväisiä. Olemme aika hyvin toteuttaneet sitä omaa pelitapaamme ja pystyneet sitä kautta voittamaan pelejä.
– Parasta pelissämme on ollut rauhallisuus ja pelien hallinta. Tiukassakin paikassa olemme pystyneet pitämään palloa ja pääsemään ahtaista paikoista pelaamalla pois, Leppikangas arvioi.
Pelaamisesta löytyy kuitenkin edelleen myös parannettavaa.
– Emme ehkä ole päässeet niin tehokkaasti murtautumisalueelta maalintekopaikoille. Pyörimme ehkä liikaa kulmissa. Murtautumista voisi vielä parantaa ja lisäksi voisimme hyödyntää maalipaikkamme vieläkin tehokkaammin.
Edessä mielenkiintoinen loppukausi
Punamustat emännöi elokuussa yhtä naisten Mestarien Liigan kahdeksasta alkulohkosta. Turnauslohkot arvottiin torstaina ja Punamustat sai seurakseen latvialaisen Rigas FS:n, slovakialaisen FC Union Nové Zámkyn ja ukrainalaisen WFC Kharkivin. Leppikankaan mukaan Mestarien Liiga on yksi kauden päätavoitteista, joten turnausta odotetaan jo innolla.
– Se lähenee hiljalleen. Kaikki varmasti odottavat sitä. Se tuo hyvän lisän tähän kauteen, kun muuten pelaamme samoja pelejä samoja joukkueita vastaan joka kausi. On kivaa pelata jotain vieraita joukkueita vastaan, kun ei tunne vastustajaa tai heidän pelityyliään.
Kotimainen sarjakausi on edennyt siihen pisteeseen, että Punamustat on ehtinyt kohtaamaan jo lähes kaikki vastustajansa. Ainoastaan Nice Futis on vielä kohtaamatta. Leppikankaan mukaan Naisten Liiga on edennyt varsin odotetuissa merkeissä.
– Odotin juuri näiden neljän tai viiden joukkueen olevan kärjessä. Olen kuitenkin yllättänyt siitä, että Pallokissat on ollut noin kova. Tiesin heidän olevan hyviä ja löytyvän sieltä kärjen tuntumasta, mutta en olettanut, että he olisivat pelanneet näin hyvin, Leppikangas totesi.
– Vastaavasti Åland Unitedilta olisin odottanut enemmän, mutta heillä vaihtui lähes koko joukkue. He voivat kuitenkin tulla vielä loppusyksystä kovaa. En tiedä, ovatko he itse tyytyväisiä, mutta mielestäni myös Ilveksellä on mennyt todella hyvin. Honka sen sijaan on pelannut hieman ailahtelevasti. Heiltä olisin odottanut hieman tasaisempaa suorittamista.
Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat jälleen lauantaina, kun porilainen Nice Futis vierailee Myyrmäessä. Leppikangas tietää porilaisvastustajan olevan hyvä vastahyökkäysjoukkue, jota ei voi lainkaan aliarvioida.
– Meidän pitää olla tarkkana, kun nyt on ollut vähän taukoa peleistä. He ovat pelanneet tiukkoja pelejä monen joukkueen kanssa, mutta vähän huonolla tuurillakin sitten hävinneet. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ottelu.
Leppikankaalle lauantain ottelu on ensimmäinen kotipeli pitkän tauon jälkeen. Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan kapteenia on kaivattu takaisin, vaikka joukkueen pelit ovatkin sujuneet hyvin.
– Totta kai kapteenia kaivataan aina. ”Pipe” on hyvä kapteeni ja hän pelasi hyvät pelit alkukaudesta ennen harmittavaa sairastapausta. Nyt näyttää siltä, että hän on pääsemässä taas kuntoon ja tulee varmasti vahvistamaan alakertaamme entisestään. Pelimme ovat menneet hyvin ilman häntäkin, mutta ainahan hyvää pelaajaa kaivataan. Hän tuo peliimme lisää vaihtoehtoja ja rutiinia.
PK-35 Vantaa-Nice Futis pelataan lauantaina 27.6. klo 16.00 alkaen Myyrmäen jalkapallostadionilla. Liput otteluun maksavat aikuisilta 7 euroa ja alennusryhmäläisiltä 4 euroa. Otteluliput voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa.