UUTISET

Päävalmentaja Shefki Kuqi tyytyväinen joukkueeseensa

26.5.2015

PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Shefki Kuqi on kauden alkumetreillä tyytyväinen joukkueensa tilanteeseen. Tähän mennessä pelaamistaan Ykkösen otteluista Punamustat on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi, mutta Kuqi uskoo joukkueensa parantavan vielä reilusta kauden edetessä. Hän on tyytyväinen ennen kaikkea siihen, että useille pelipaikoille löytyy monia hyviä vaihtoehtoja.

– Olen erittäin tyytyväinen tähän ryhmään. Joukkueessa on hyvä kilpailu pelipaikoista. Kenenkään pelipaikka ei ole selvä. Kukaan ei voi ajatella avauspaikan olevan varma riippumatta viikon harjoittelusta. Meidän joukkueessamme ei ole sellaista tilannetta.

Kuqi muistuttaa, että joukkue ei ole vielä valmis. Moni joukkueen pelaajista kärsi loukkaantumisista valmistautumiskauden aikana ja osa liittyi joukkueeseen vasta myöhäisessä vaiheessa keväällä. Loukkaantumishuolet ovat kiusanneet joukkuetta vielä sarjakauden alettuakin.

– Siihen menee varmaan vielä pari kolme viikkoa, että tämä joukkue on valmis ja pelaajat hyvässä fyysisessä kunnossa. Kun pääsemme siihen kuntoon, jossa haluaisin jätkien olevan, uskon tämän olevan hyvä ja kilpailukykyinen joukkue tähän sarjaan.

– Yksilöiden ja taitotason puolesta eväämme riittävät tähän sarjaan varmasti, mutta se ei aina ole niin helppoa. Moni taidollisesti heikompi joukkue pärjää fysiikallaan. He jaksavat painaa ja häiritä pelaamistamme, Kuqi muistutti.

Yhtenäinen joukkue

Kuqin mukaan pelaajien harjoitusmotivaatio ja asenne on ollut alusta asti hyvä. Punamustat harjoittelee aamupäivisin, mutta siitä huolimatta harjoituksissa on ollut koko ajan riittävästi pelaajia.

– Minulla ei ole missään vaiheessa ollut mitään epäilyksiä harjoitusten tasosta tai pelaajien asenteesta. He ovat taistelleet ja tsempanneet hyvin koko ajan. Mielestämme harjoituksemme ovat olleet ihan laadukkaita ja tempo sen mukainen.

– Olen tyytyväinen pelaajien asenteeseen. En ole ainakaan huomannut, että tässä joukkueessa joku alkaisi vetää jotain roolia tai erottuisi jotenkin muista. Joukkue on aika yhtenäinen. Esimerkiksi Valkeakoskella pelaajien yhtenäinen reaktio tappion jälkeen oli hieno. Se osoitti, että joukkueen sisällä on hyvä henki. Me pärjäämme varmasti, jos joukkue on yhtenäinen ja luottaa toisiinsa, Kuqi totesi.

Erityisen mielissään Kuqi on siitä, että valmennusryhmän lisäksi myös pelaajat vaativat toisiltaan jatkuvasti parempia suorituksia. Hänen mukaansa riittävän vaatimustason ylläpitämisen ei aina tarvitse olla pelkästään valmentajien vastuulla.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että minun ei aina tarvitse astua esiin ja puuttua asioihin. Pelaajat vaativat itsekin paljon toisiltaan.

Nuoret pelaajat hyvin mukana

Punamustien pelaajaringissä on mukana myös paljon nuoria pelaajia, jotka yrittävät murtautua pelaavaan kokoonpanoon. Daniel Rantanen, Bob Diasonama, Altim Ademaj, Reza Heidari, Mnwas Awari, Ahmed Said Ahmed sekä maalivahti Samu Volotinen harjoittelevat jatkuvasti edustusjoukkueen mukana. Toistaiseksi vain Rantanen on päässyt Ykkösessä kentälle, mutta Kuqi uskoo muidenkin saavan kauden edetessä peliaikaa.

– Nuoret pelaajamme ovat olleet erittäin hyvin mukana ja ”Dani” on päässyt myös pelaamaan. ”Menkku”, Altim, Bob ja muut ovat harjoitelleet erittäin hyvin, mutta vielä ei ole ollut sopivaa tilannetta antaa heille peliaikaa sarjapeleissä. Pidän heitä kuitenkin koko ajan silmällä. Jos tulee sopiva mahdollisuus, annamme totta kai heille peliaikaa. He tulevat varmasti pelaamaan jossain vaiheessa.

Päävalmentaja muistuttaa, että moni nuorista pelaajista on omia paikallisia junioreita. Esimerkiksi Kuqi mainitsee VJS-taustaisen Ahmedin, joka on harjoittelut koko ajan joukkueen mukana ja onnistunut harjoituksissa hyvin.
Kuqin mukaan on hienoa, että nuoret pelaajat ovat pärjänneet erittäin hyvin harjoituksissa. Hän muistuttaa, että joukkueessa on paljon laadukkaita kokeneita pelaajia, joilta nuoremmat saavat hyvää oppia.

– Nuoret jaksavat harjoituksissa hyvin ja koko ajan vähän kiusaavat vanhempia pelaajia. He eivät anna heille kovin paljoa aikaa ja tilaa, mikä on mielestäni erittäin hyvä. Totta kai kokeneet pelaajat tietävät, miten suojaavat palloa ja minne sen pelaavat. Pelitempon ja fysiikan puolesta nuoret ovat hyvällä tasolla, mutta he oppivat kokeneemmilta paljon pelin lukemisesta: mistä pallo tulee, mistä vastustaja tulee… Se on heille hyödyllistä oppia.

Joukkueella mahdollisuus menestyä

Kuqin mukaan joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Hänen mielestään joukkueen ikärakenne on juuri sopiva. Suurin osa joukkueen pelaajista on alle 25-vuotiaita.

– Meillä on joukkueessa muutamia kokeneita pelaajia, kuten ”Häkä”, Kim, Pablo ja ”Ymi”, ja loput ovat sitten nuorempia. Pablolla on jo ikää, mutta se ei hirveästi näy. Hän erottuu peliälyllään ja esimerkiksi tavalla, jolla hän suojaa palloa.

Kuqin mielestä tärkeintä on tietysti se, että joukkue saa pisteitä ja menestyy Ykkösessä. Nyt PK-35 Vantaalla on Kuqin mielestä siihen hyvät mahdollisuudet. Pitkään ulkomailla asunut Kuqi ei tunne kovin tarkkaan viime kausien joukkueita, mutta hän uskoo, että Punamustilla on nyt kasassa poikkeuksellisen laadukas joukkue.

– Tiedän, että Pasi Rautiaisen aikana kasassa oli hyvä ja kokenut porukka, kun joukkue nousi liigaan. En kuitenkaan usko, että seuralla on ollut näin hyvää joukkuetta Vantaalle muuton jälkeen.

Kuqi toivoo jalkapalloväen saapuvan kauden aikana sankoin joukoin Myyrmäen jalkapallostadionilla.

– Haluaisin, että yleisöä tulisi vähän enemmän kannustamaan. Pelaajillakin on ihan eri fiilis, kun katsomossa on paljon ihmisiä. Se antaa vähän lisää sähinää pelaamiseen. Mielestäni se on tärkeää Vantaalle ja vantaalaisille, että tämä joukkue menestyy. Toivottavasti saamme peleihin kunnon tapahtuman, meiningin ja kannustusta.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot