PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkue pelaa sunnuntaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa miesten Ykkösessä. Äitienpäivän ottelussa vastaan asettuu sarjanousija Vasa IFK. Ottelu alkaa Myyrmäen jalkapallostadionilla sunnuntaina 10.5. klo 18.30.
Punamustien sarjakausi sai kirjaimellisesti lentävän lähdön, kun joukkue matkasi avauskierroksella lentäen Ouluun. Myös tuloksellisesti aloitus oli mainio, sillä AC Oulu kaatui lukemin 1-3 Yerai Vilaboan ja kahdesti osuneen Carlos Portelan osumilla. Kolmen tehdyn maalin lisäksi Punamustien leirissä oltiin tyytyväisiä etenkin tiiviiseen ja kurinalaiseen puolustuspeliin.
Sunnuntain vastustaja VIFK nousi Ykköseen täydennysmenettelyn kautta, joten nousu ratkesi vasta tammi-helmikuun vaihteessa. Se aiheutti valmistautumiskaudelle tiettyjä haasteita, sillä VIFK oli jo ehtinyt kasata joukkueensa Kakkosta silmällä pitäen. Tasaiseksi kaavaillussa Ykkösessä joukkueiden lähtökohdista ei kuitenkaan voi vielä tehdä kovin suuria johtopäätöksiä.
Sarja-avauksessaan VIFK pelasi 1-1-tasapelin Ekenäs IF:n vieraana. Tammisaaressa VIFK meni aikaisessa vaiheessa johtoon Andreas Strandvallin maalilla, mutta kotijoukkue EIF tasoitti 82. peliminuutilla loppunumeroiksi 1-1. Molemmat sarjanousijat saivat siis pistetilinsä auki heti avausottelussa.
Kuqi pitää pelaajien jalat maassa
Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqi oli erittäin tyytyväinen suojattiensa otteisiin avauskierroksella. Avausottelu on käyty joukkueen kanssa läpi ja siitä on poimittu niin hyvät kuin huonotkin asiat. Vaikka vierasvoitto sarjan ennakkosuosikeihin nostetusta AC Oulusta oli hieno suoritus, Kuqi muistuttaa, että ensimmäisissä sarjapeleissä ei vielä ratkaista nousijoita tai putoajia. Nyt ajatukset on siirretty jo sunnuntain otteluun ja Vasa IFK:hon.
– Myös VIFK sai avauskierroksella hyvän tuloksen vieraskentältä ja avasi heti pistetilinsä. Nyt pelaamme kotona ja lähdemme hakemaan mahdollisimman hyvää tulosta. Emme kuitenkaan saa kuvitella, että AC Oulu–voiton jälkeen tämän olisi helpompi peli. Kausi on pitkä, joten yksi tai kaksi voittoa eivät merkitse vielä mitään. Uskon myös joukkueen tiedostavan tämän, Kuqi totesi.
Kuqin mukaan joukkueen täytyy pitää jalat maassa ja edetä peli kerrallaan. Hän muistuttaa, että jalkapallossa ei ole helppoja pelejä. Kuqi tahtoo kuitenkin PK-35 Vantaan olevan vahva kotikentällään.
– Yritämme aina keskittyä jokaiseen peliin mahdollisimman hyvin. Pelin jälkeen otamme siitä aina hyvät asiat mukaamme ja yritämme parantaa huonoja asioita. Sitä kautta yritämme kehittyä koko ajan.
– Haluan pitää huolen siitä, että joukkueestani ei tule niin sanottua ”jojo-joukkuetta”, joka voittaa yhden pelin, häviää toisen ja pelaa seuraavan tasan. Lähtökohtamme ovat ihan hyvät. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä paremmin pelaamme joukkueena, Kuqi tuumi.
Punamustien valmennusryhmä on jo tutustunut sunnuntain vastustajan pelaamiseen. Se huomioidaan otteluun valmistautumisessa, mutta Kuqin mukaan pääpaino on kuitenkin joukkueen omassa pelaamisessa.
– Ensisijaisesti keskityn oman joukkueeni pelaamiseen. Se on kuitenkin kaikista tärkein asia. Totta kai käymme aina läpi myös vastustajan pelaamista. Esimerkiksi viime viikolla harjoittelimme hieman eri tavalla kuin tällä viikolla. Ennen avausottelua kävimme AC Oulun pelaamista läpi. Yritimme löytää heidän
heikkouksiaan ja panostaa niihin. Sama pätee sunnuntain VIFK-otteluun. Olemme katsoneet heidän EIF-pelinsä ja käyneet sitä läpi. Sen mukaan olemme harjoitelleet tällä viikolla. Yritämme jälleen löytää vastustajan heikkouksia ja pelata niiden mukaisesti.
– Tietyt elementit omassa pelaamisessamme pysyvät kuitenkin samoina, kuten esimerkiksi kurinalaisuus. Oulussa olin eniten tyytyväinen siihen, että suunnitelmamme piti alusta loppuun. Pelaajat hoitivat hommansa erittäin ammattimaisesti.
Punamustien kokoonpanotilanne on kotiavauksen alla varsin hyvä. Pitkään sivussa ollut Kim Raimi on palannut täysipainoisesti harjoituksiin ja myös Pablo Counago on hiljalleen toipumassa pelikuntoon. Daut Kuqi ja Masar Ömer sen sijaan ovat loukkaantumisten takia muutaman viikon sivussa. Kuqin mukaan lopullinen kokoonpano päätetään lauantain harjoitusten jälkeen.
– Kim on treenannut koko viikon täysillä joukkueen kanssa, mikä on erittäin positiivinen asia. Pablo sen sijaan harjoitteli vasta perjantaina ensimmäisen kerran joukkueen kanssa. Tietysti näkisin hänet mielelläni kentällä, mutta en halua hätäillä hänen kanssaan. Tiedän itsekin, että tuollaisten loukkaantumisten kanssa pitää olla todella varovainen. Mieluummin annamme hänen huilata vielä yhden pelin kuin otamme riskin, että hän loukkaantuisi uudelleen ja olisi taas viikkoja tai kuukausia sivussa.
Vaasalaisilla haastavat lähtökohdat kauteen
Ykkösen avaustilaisuudessa VIFK:n päävalmentaja Tomi Kärkkäinen ei ollut ehtinyt vielä miettiä Punamustien kohtaamista, sillä kaikki ajatukset olivat sarja-avauksessa. Vaikka vastustajasta ei ollut toissa viikon avaustilaisuudessa vielä tietoa, piti Kärkkäinen Punamustia mielenkiintoisena vastustajana.
– PK-35 Vantaa on perinteisesti aina löytynyt sieltä sarjan yläpäästä ja tälläkin kaudella he lähtevät tavoittelemaan nousua. On jännittävää nähdä, mitä Shefki on saanut aikaiseksi.
VIFK:n valmistautumiskausi oli haastava, sillä nousu Ykköseen varmistui vasta myöhäisessä vaiheessa. Vaasalaiset pelasivat harjoitusotteluita lähinnä Pohjanmaan alueen Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueita vastaan.
– Tuloksellisesti valmistautumiskautemme oli aikamoista vuoristorataa. Siihen nähden se on kuitenkin mennyt hyvin, että Ykkösen paikkamme varmistui niin myöhään. Olemme kuitenkin saaneet paljon kovia pelejä alle. Tulokset ovat olleet välillä vähän heikompia, mutta olemme pelanneet paljon liigajoukkueita ja Ykkösen joukkueita vastaan. Olemme saaneet sen, minkä olemme halunneetkin.
Vaasalaisten pelaajisto on pitkälti samanlainen kuin viime kaudella. Nousun varmistuttua VIFK hankki kuitenkin vielä muutamia vahvistuksia. Jalkapallon seuraajille tutuimpia nimiä VIFK:n joukkueessa ovat Veikkausliigassakin pelanneet Kevin Peth, Lasse Linjala ja maalivahti Janne Henriksson.
– Joukkue ei ole muuttunut kovin paljoa talven aikana. Olemme tehneet vain muutamia täsmähankintoja. Elimme kuitenkin pitkään siinä uskossa, että pelaisimme Kakkosessa ja ehdimme jo kokoamaan joukkueen. Vain muutama pelaaja tuli vielä myöhemmin mukaan.
– Lähdemme selkeästi haastamaan joka joukkuetta. Meillä on kuitenkin joukkueessamme sen verran laatua, että haluamme yllättää, Kärkkäinen tuumi.
PK-35 Vantaa-VIFK potkaistaan käyntiin Myyrmäen jalkapallostadionilla sunnuntaina 10.5. klo 18.30. Portilla liput maksavat aikuisille 14 euroa ja alennusryhmäläisille 8 euroa. Otteluliput voi hankkia edullisemmin ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/pk35vantaa.
Äitienpäivän kunniaksi äidit pääsevät sunnuntain otteluun maksutta.