UUTISET

Eva Nyström siirtyy ruotsalaisen AIK:n riveihin

14.1.2019

Kaksi kautta PK-35 Vantaata edustanut Eva Nyström jatkaa uraansa ruotsalaisen AIK:n riveissä. 19-vuotias Nyström teki viime kaudella lopullisen läpimurtonsa liigakentillä ja siirtyy nyt Ruotsiin opiskelemaan sekä pelaamaan.

Nyström nousi Punamustien B-tytöistä liigaryhmään kaudeksi 2017. Hän esitti heti alusta lähtien hyviä otteita ja kasvatti koko ajan vastuutaan. Ensimmäisellä kaudellaan hän ehti pelata kymmenen liigaottelua ja viimeistellä niissä kaksi maalia ennen kauden päättänyttä loukkaantumistaan. Lisäksi Nyström heti tehdä ensiesiintymisensä myös naisten Mestarien liigassa ja syötti Punamustien molemmat maalit Pohjois-Irlannissa pelatussa karsintaturnauksessa.

Loukkaantumisestaan toivuttuaan Nyström palasi vihdoin pelikentille viime kesänä. Hän otti heti paikkansa keskikentän keskustassa ja lukeutui Suomen mestaruuteen päättyneen kauden avainpelaajiin. Nyström pelasi loppukauden aikana yhteensä 13 liigaottelua, joissa syntyi myös yksi maali.

Debyyttikaudellaan Nyström palkittiin PK-35:n Vuoden tyttöpelaajana ja viime kauden päätteeksi Vuoden naispelaajana. Hän on esiintynyt myös Suomen eri nuorisomaajoukkueissa.

PK-35 Vantaa kiittää Evaa yhteisistä kausista ja toivottaa onnea jatkoon!

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot