UUTISET

Ashley Riefner jatkaa Punamustissa

24.11.2018

PK-35 Vantaa on solminut Ashley Riefnerin kanssa kauden 2019 kattavan jatkosopimuksen. Monipuolinen 24-vuotias laitapelaaja aloittaa jo neljännen kautensa Punamustien riveissä.

Riefner saapui Suomeen sarjakauden alussa vuonna 2016. Sitä ennen hän oli pelannut yliopistosarjaa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Kolmen Punamustissa pelaamansa kauden aikana Riefneristä on muodostunut yksi joukkueen avainpelaajista, joka on pelannut suurimman osan otteluista avauskokoonpanossa. Etenkin laitarooleissa viihtyvä Riefner on nähty kentällä pääosin laitapuolustajana tai –hyökkääjänä.

Kolmen Suomessa pelaamansa kauden aikana Riefner on voittanut Punamustien paidassa kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen Cupin mestaruuden. Lisäksi hän on pelannut Mestarien liigaa 2016 ja 2017. Yhteensä Riefner on pelannut Naisten Liigassa 49 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 13 maalia.

Päättyneellä kaudella Riefner laukoi kuusi liigamaalia ja tarjoili viisi maalisyöttöä. Osumista kenties tärkein syntyi mestaruuden ratkaisseessa päätösottelussa HJK:n verkkoon.

”Tämä tuntuu kuin kodilta”

Riefner on viihtynyt Suomessa ja Punamustissa hyvin, joten seuraan jääminen tuntui luontevalta. Suomen mestaruuden puolustamisen lisäksi hän odottaa innolla myös loppukesän koitoksia kansainvälisillä kentillä.

– Olen todella innoissani tulevasta kaudesta ja Mestarien liigasta. PK-35 Vantaa tuntuu kuin kodilta ja odotan jo innolla uutta kautta joukkueen kanssa. Oma tavoitteeni on saada itsestäni paras mahdollinen irti ja parantaa jälleen viime kaudesta, Riefner sanoi.

Riefnerillä oli muitakin vaihtoehtoja Suomessa, mutta hän päätti lopulta jäädä Punamustiin. Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Riefner on joukkueelle arvokas pelaaja.

– ”Rief” on ollut tänne saapumisestaan lähtien meille tärkeä pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä hyökkäävissä että puolustavissa rooleissa. Hyökkäyssuuntaan hän tuo meille hyvän lisän vahvuuksillaan ja tarvittaessa hän pystyy paikkaamaan aukkoja eri puolilla kenttää.

– Hänen hyviä ominaisuuksiaan ovat muun muassa juoksuvoima, taistelutahto ja kaksinkamppailutilanteet. Vahvana pelaajana hän voittaa niitä tilanteita paljon. Lisäksi hän on hyvä pääpelaajaa, jollaisia ei ole tässä sarjassa kovin paljoa. Rief pystyy myös laittamaan palloja maaliin, mikä näkyi muun muassa mestaruuden ratkaisseessa HJK-pelissä.

Väisäsen mukaan Riefner on Punamustille tärkeä pelaaja myös kentän ulkopuolella. Ulospäin suuntautunut pelaaja on joukkueen sisällä pidetty henkilö

– Rief sopii tähän ryhmään tosi hyvin. On ollut meille todellinen onni, että olemme saaneet hänet joukkueeseemme ja hän jatkaa meillä edelleen.

PK-35 Vantaan kausikortit kaudelle 2019 ovat jo myynnissä. 35 euron hintaisia kausikortteja voi tilata sähköpostitse osoitteesta info@pk35vantaa.fi.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot